Sivut ovat olleet iäisyyden päivittämättä, mutta nyt sain vihdoin inspiraation tehdä niille jotakin sekä päivittää rutkasti vanhentuneita tietoja ajankohtaisempiin. Vieläkin sivut ovat hieman kotikutoiset, mutta ehkä ne asiansa ajaa, eli ovat lähinnä tiedoksi ihmisille joita kiinnostaa koirieni edesottamuksia seurata. :)
Ehkä suurin muutos entiseen on se, että Ninja ei enää asu kanssamme. Keiran ja Ninjan väliset suhteet kärjistyivät viime syksynä siihen pisteeseen, että tappelut olivat pahimmillaan lähes päivittäisiä ja koirat kyräilivät toisiaan jatkuvasti. Tilanne oli hyvin stressaava meille kaikille, eikä muuta ratkaisua ollut kuin luopua toisesta riitapukarista. Ja koska Keira on minulle se kaikkein tärkein ja rakkain, jalostuskelvottomuudestaan ja omituisista luonteenpiirteistään huolimatta, jouduin raskain mielin tekemään päätöksen antaa Ninja pois. Se löysikin omistajiensa kautta uuden mahtavan hyvän kodin Heinävedeltä, ja noin kuukausi sitten siitä tuli seitsemän ihanan pennun emo - lisää kuulumisia Ninjasta ja sen pentuprojektista löytyy Pakkaslaulun kennelin sivuilta ja pentublogista.
Zelda on talven ja kevään aikana ehtinyt hupsista vain kasvaa jo aikuisen koiran mittoihin, eipä olisi siitä säälittävästä pikku hyttysestä uskonut jonka syyskuussa syliini sain! Kuukauden päästä juhlitaan jo 1-vuotissynttäreitä, hui että aika kiitää sitten kovaa vauhtia! Luonteeltaan neiti on kyllä edelleen hyvin pentumainen, se haluaa rakastaa ja pussata kaikkia ihmisiä ja se jaksaa leikkiä ja juosta lähes ikuisuuden ennen kuin akku tyhjenee ja koira lopulta simahtaa väsyneenä. Zeldan kanssa aloittelemme näyttelyuraa kesän aikana, ja toivon mukaan pääsemme myös viehetreeneissä jokusen kerran käymään kesäkauden aikana.
Muutaman viikon päästä laumamme saa uuden tulokkaan, kun Willicon kissalasta muuttaa Damonin pikkuveljeksi yksi Pääsiäispupu-pennuista, osuvasti pikkuherran nimi onkin virallisesti Willicon Pupucor Wat :D kutsumanimeä en ole vielä osannut päättää, Unto Gabrieliksi pikkuista on synnyinkodissa nimitetty. Kovasti jo turkoosisilmäistä pikkumiestä odotellaan, Hurineesien blogista voi pentukuvia halukkaat katsella lisääkin, yksi Ninan ottama mestarikuva on pakko liittää tähänkin esille ♥ rodultaan "Uggi" on balineesi, kuten Damonkin, väriltään vain kovin erilainen eli pellavapäinen cremenaamio.
Ninja osallistui helteisenä kesäkuun lauantaina Kajaanissa järjestettyyn luonnetestiin. Tuomareina toimivat Lauri Ojala ja Jari Keinänen. Tulokseksi saatiin seuraavanlainen suora:
I Toimintakyky +1 Kohtuullinen
II Terävyys +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
III Puolustushalu +1 Pieni
IV Taisteluhalu -1 Pieni
V Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
VI Temperamentti +3 Vilkas
VII Kovuus +1 Hieman pehmeä
VIII Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma
tulos +150 p. - 10 p. = +140 p.
Itse testin kulusta: Ninja oli ennen testiä oma itsensä, ehkä jopa tavallista rauhallisempi ja keskittyneempi, ja näyttäessäni rakasta "oravannahka"-lelua (Skinneez) se jahtasi ja jopa hieman retuutti sitä. :) Siirryimme testipaikalle ja kuten asiaan kuuluu, testi alkoi tuomarien tervehtimisellä ja koiran taustojen kartoittamisella, eli kerroin heille millaista arkea Ninja elää, harrastuksista ja laumakokoonpanostamme. Ninja oli hieman ihmeissään, mikähän paikka tämä nyt on ja koetti kiskoa eri suuntiin, mm. lelulaatikolle :D ja hieman piippasi, kun mitään ei tapahtunut. Keskustelun käytyämme tuomari kutsui Ninjaa luokseen ja Ninja tuli empimättä tekemään tuttavuutta tuomarisedän kanssa ja otti rapsutukset vastaan avoimesti. Tämän jälkeen tuomari kaivoi laatikosta kepin, joka ei Ninjaa pahemmin kiinnostanut, ja sain itsekin koettaa leikkiä Ninjan kanssa mutta hajujen haistelu maasta kiinnosti paljon enemmän. Kokeilin myös omalla lelullamme, mutta tilanne taisi olla sen verta jännittävä Ninjalle jo nyt, että leikkiminen ei vain yksinkertaisesti napannut ollenkaan. Tuomari rohkaisi, että taisteluhalua voidaan nähdä myös testin muissa osioissa, joten siirryimme kelkalle.
Kelkka olikin yllättävän kova paikka Ninjalle! Tässäkin Ninja haisteli alussa vain maata, mutta kun kelkka lähti liikkeelle se havahtui ja jäi seisomaan hihnanmitan minun edelle, ja haukkui lähestyvää mörköä karvat pystyssä. Kun kelkka tuli lähemmäs, Ninja pakitti minun taakseni edelleen haukkuen. Kelkan tullessa aivan lähelle Ninja kiskaisi hihnanmitan verran sivulle eli taisi säikähtää kun uhka ei pysähtynytkään, vaikka Ninja sille koetti sanoa ettei tartteis tulla. Eikä kelkkaa ihan heti uskallettu mennä tutkimaan, vaan sain ensin itse astua ihan kelkkaan kiinni ja kiertää sen toiselle puolelle, ennen kuin Ninja uskaltautui mörköä tutkimaan ja haistelemaan. Tässä vaiheessa jo huomasin, että tämä osio kuormitti Ninjaa kovasti, se läähätti voimakkaasti ja oli kovin epäluuloinen, että mitähän ihmettä täällä oikein tapahtuu... lähti kuitenkin reippaasti mukaani kävelemään ja palatessa ohitti kelkan ihan hienosti, eli palautui sen verran että testiä jatkettiin normaalisti.
Puolustushalu oli ollut itselleni etukäteen mielenkiintoisin osio, että mitähän Ninja siellä tekisi. Ninjahan on todella kova vahtimaan ja haukkumaan kaikkea epäilyttävää, ja se puolustaa omakseen kokemia asioita kuten ruokaa, leluja tai emännän reppua/matkatavaroita todella hanakasti - muilta koirilta. Ihmisen hyökkäykseen Ninja suhtautui täysin eritavalla. Alussa se taas haisteli seinänvieruksen heinikkoa, kunnes huomasi hyökkääjän. Samantien se pakitti minun taakseni haukkuen, mutta ei sillä ollut halua puolustaa emäntänsä, ihan vapaasti olisi minut uhrannut ettei itselle kävisi mitään pahaa. :D Eli tällaista puolustushalua löytyi vain pienesti, arjen vahtikoiruudesta huolimatta. Sitähän en tiedä, olisiko Ninja ollut rohkeampi ilman äskeistä kelkkaosuutta, mutta testi kulkee tällä tavoin ja sillä hyvä. :) Hyökkääjän mukaan Ninja lähti ilman vastalauseita, eli mikä tärkeintä jäljelle jäävää hyökkäyshalua ei ollut.
Seuraavaksi vuorossa olivat haalari ja tynnyri, missä siis mitataan koiran kovuutta ja temperamenttia. Kävelimme seinän vierustaa ja Ninja taas, yllätys yllätys :D haisteli heiniä (lieköhän tuossa rakennuksessa ollut hiirien koloja?), kunnes oli haalarin kohdalla. Haalari nousi sähäkästi ylös ja Ninja teki suuren ja nopean väistöliikkeen vastakkaiseen suuntaan, ja käännyimme takaisin päin. Kävellessämme uudestaan seinän vierustaa Ninja oli ehkä aavistuksen varovaisempi liikkeissään, mutta haalarin kohta ohitettiin reippaasti eli suurta pelkoa yllätystä kohtaan ei ollut jäänyt, hienoa! Nyt käännyimmekin talon nurkalta kohti ramppia, josta vapautettiin koliseva tynnyri. Ninja väisti taas laajan kierroksen niin kaukaa kuin hihnassa ylsi. Tuomarit käskivät minun mennä tynnyrin luokse ja istua sen päälle, ja Ninjakin uskalsi tulla tutkimaan tynnyriä lähes samantien. :)
Pimeässä huoneessa oli lattialle aseteltu erilaisia alustoja, siellä taisi olla mm. muovia ja jonkinsortin puulevyjä, jotka muodostivat kynnyksen ennen nurkkaa, jonne minut määrättiin istumaan. Ninja tutki paikkoja ihan itsenäisesti, eikä hämmästynyt edes tuomarin heittämää ja kolisevaa tyhjää mehukatti-pulloa. Ei kuitenkaan löytänyt minua, vaikka lähistöllä jo kävikin, ennen kuin kuiskasin Ninjan nimeä muutaman kerran. Vielä ihan mun lähelläkin epäröi, että onkohan se akka nyt täällä jossain, kunnes otti ne pari ratkaisevaa askelta oikeaan suuntaan ja sai etsinnälleen onnellisen päätöksen! Tyytyväinen olen tästä suorituksesta siinä mielessä, ettei minkäänlaista alusta-arkuutta tai -epävarmuutta ollut Ninjassa huomattavissa, vaikka oli monenlaista levyä aseteltuna reitille! :)
Terävyyttä eli koiran taipumusta aggressiivisuuteen/hyökkäämiseen sitä uhatessa testataan seinäkokeella, jossa koira kiinnitetään lyhyeen ketjuun ja se jätetään seinään yksin. Ja samaan tapaan kuin puolustushalua mittaavassa osiossa, pusikosta ilmestyy hyökkäävä tuomari joka uhkaa koiraa. Itsehän en tätä koetta nähnyt, koska koiran ohjaaja on nurkan takana piilossa, mutta äitini kuvaamalta videolta sain katsoa Ninjan reaktioita. Eikä se missään vaiheessa halunnut itseään puolustaa, vaan koetti mieluummin paeta. Ja itse asiassa siinä onnistuikin, sillä ketjun lukko aukesi ja irtosi vahingossa, ja Ninja kirmasi vapauduttuaan nurkan taakse minun luokse! :D No, koira takaisin toiseen ketjuun kiinni, ja testiosuus loppuun. Tässä vaiheessa videolla oli hauskasti nähtävissä, että Ninja koetti kiivetä talon ikkunaan, ehkä se luuli että mä oon edelleen siellä talossa sisällä? :D Hyökkääjän tullessa ihan lähelle Ninja vetäisi täydellisesti maihin ja alistui, eli ei sillä ollut minkäänlaista halua itseään puolustaa. Pikkulikkaparka, kamalaa kun tuolla lailla ihmiset uhkailee ja käyttäytyy omituisesti! ♥
Lopuksi vielä laukausvarmuuden testaus, eikä Ninja paukuista välittänyt tuon taivaallista, niin kuin jo oikeastaan tiesinkin. Äänien suhteen Ninja on täydellisen varma tapaus ja sen voisi viedä varmasti rokkifestareille tai ampumaradallekin aivan huoletta!
Tuomarien sanallisessa loppuarviossa sanottiin, että muuten ihan mainio koira, mutta valitettavasti siltä puuttuu taistelutahtoa eli moottoria, mikä vaikuttaa sen toimintaan: kovasti mieli tekisi ja tahtoisi olla monessa mukana, mutta moottorin puuttuessa tekeminen jää hieman puolitiehen. Kovuudesta tuli maininta, että pelkän haalariosion perusteella koira olisi saanut arvion kohtuullisen kova, mutta koska se selvästi paineistui testin muissa osioissa ja ne jäivät koiran mieleen kummittelemaan, niin ruksi tuli kohtaan hieman pehmeä. Vilkkaudesta olivat myös sitä mieltä, että oikeastaan makuasia onko koira vilkas vai erittäin vilkas, mutta tällä kertaa katsoivat ns. koiran eduksi ja arvioksi tuli vilkas. Hermot kestivät koko testin ajan eli hermorakenne jäi plussan puolelle :) ja mikä parasta, täydellisen varma kovien äänien ja laukausten suhteen! Itse koen, että tulos on hyvin paljon Ninjan näköinen, taisteluhalua olen itsekin sille toivonut enemmän, ja muiden osioiden jäädessä plussalle ei voi olla kuin tyytyväinen! :) Ruualla Ninja on kuitenkin motivoitavissa hienosti yhteiseen tekemiseen, ja itse asiassa tuon loppuarvionkin aikana erään koetoimitsijan retkituolilleen jättämä eväsleivän jämä joutui parempiin suihin, kun Ninja havaitsi lempiasiansa eli ravintoa! :D
Mistä tietää, että kevät on tullut? No karvanlähdöstä tietenkin. Eräänä arki-iltana Keira ja Ninja poseerasivat näin kauniisti vierekkäin:
Toisin sanoen, tyttäret ovat vaihtaneet kesää odotellessa bikinit päälleen, ja talvitakin täytteitä pöllyää ympäri nurkkia, riippumatta siitä onko imuroitu hetki vai viikko sitten. Näyttelyjä ei yllättäen olekaan suunnitteilla kuin vasta loppukesästä, sen verta kaljuja likat ovat ja Ninja eritoten muistuttaa lähinnä jotain vinttikoiraa - se näyttää ainakin puolet kapeammalta kuin hyvässä turkissaan. :D
"Siinä se mun talviturkki nyt sitten on, siskon villapuseron vieressä..."
Mutta karvojen vähäisyys ei neitokaisen menoa hidasta, päinvastoin! Ninjasta parasta keväässä on, kun pellot ja pientareet ovat sulaneet, ja pääsee taas myyrästämään toden teolla! Kävimme viikko takaperin vanhempien luona pihatalkoissa, ja Ninja päätti että nyt tartteis saada myyräpaistia. Jos olette joskus miettineet, miltä näyttää porokoira vietettyään pari tuntia rantatörmällä maansiirtohommissa, niin tässäpä vastaus:
"En voi käsittää, miksen saanut tulla sisälle tämännäköisenä..?"
Edellisenä viikonloppuna Ninja sai jahdata sydämensä kyllyydestä pelloille tulvavesien houkuttelemina kerääntyneitä kahlaajia, siellä meidän mustasurmamme polskutteli ja välillä sukelsikin riemuissaan suokukkojen ja kapustarintojen perässä... on tuo sellainen vesipeto ja kaivinkone, etten vastaavaa tiedä! :D
Keira käväisi ennen turkkinsa menettämistä ryhmänäyttelyssä Kajaanissa. Tuomarina oli Tuula Savolainen, jolta Keira sai arvosanaksi Hyvän, kuitenkin ihan mukavalla arvostelulla. Neitiä moitittiin keveydestä ja kapeudesta kuten lähes aina, ja minä kun olen ollut niin tyytyväinen kun se on vihdoin aikuisiällä vankistunut! :D No, minulle Keiki on täydellinen ja kaunein juuri tuollaisena semi-vinttikoirana kuin se on ♥ Keiran arvostelu kuului näin:
"4-vuotias narttu, joka voisi kokonaisuudessaan olla hieman vahvempi. Oikealinjainen kapea, kevyt pää. Hyvät korvat. Kapea runko, joka oikean mallinen. Luisu lantio. Korkealla kannettu häntä. Tasapainoinen raajarakenne. Kapeat takaliikkeet. Sivuliikkeessä hyvä askel. Pehmeähkö turkki. Hyvin esitetty."
Varmaan ensimmäinen näyttelyarvostelu, jossa korvia on sanottu hyviksi! :D Eikä liian kookkaiksi, kröhöm... hännästä tuomari oli tarkka, Keirallahan häntä nousee melko hillitysti liikkeessä, verrattuna oikeasti kippuraan häntään kuten vaikkapa Ninjalla on. No, tulipahan käytyä, ja mukavaa oli tavata komeita nuoria uroksia, pentuluokassa esiintyi ihana Vote (Sagaberran Susivouti) tuloksella PEK1 KP ROP-pentu, samoin komea nuori herra Mölli eli Aikamerkin Kiukkupussi oli oikea hurmuri ja Keira jopa haksahti hetken nuorukaisen kanssa leikkimäänkin :)
Kesän tullessa harrastuksetkin varmasti tästä kevättauosta taas aktivoituvat, metsät alkavat olla sen verran kuivia että verta pitäisi kaupasta käydä hakemassa ja lähteä jäljen vetämiseen! Ninja on myös ilmoitettu luonnetestiin kesäkuun 16. päivä, tämä herättää minussa jo kovasti jännitystä, että miten Yönmusta testin handlaa. Mukavaa on saada arvio Ninjan luonteesta, ja eritoten mielenkiintoista on nähdä miten se toimii ilman Keiran taustatukea, laumassa kun tyhmyys tiivistyy... sekä se, ovatko omat arvioni Ninjan luonteesta aivan metsässä - toivon vain, että tytsy olisi testipäivänä oma itsensä :)
Huomenna ajellaankin sitten Oulun suunnalle kokeilemaan uutta lajia eli ratajuoksua! :) Virpiniemen Greyhoundurheilijat järjestävät kaikille roduille avoimen kiihdytyskilpailun, ja minä tällaisena vinttikoirafanina totta kai haluan päästä vieheen perässä juoksemista jo näiden "vääränrotuisten" kanssa :) toivottavasti tytöt syttyvät vieheestä, toki tyyli on vapaa että katsotaan joutuuko emäntäkin urheilemaan juoksuradalla ;D
Kevät etenee kohisten, eikä tämä bloggaaja pysy päivityksissä mukana... mutta eipähän meillä sen ihmeempiä ole tapahtunutkaan. Kesää odotellessa ja auringon lämmöstä nauttiessa!
Tärkein viime aikojen tapahtuma lienee nuorimman laumanjäsenemme Damonin merkkipäivä kuun alkupuolella. Tämä huriseva ja suriseva mustanenäinen ja paksumahainen riiviömme on jo kuusi kuukautta eli puoli vuotta vanha! :) Joten sen kunniaksi tämä blogipäivitys omistettakoon tälle niin rakkaalle mamman kainaloiselle, ja pläjäytetään oikein kunnon kuvakavalkadi tuoreimpia otoksia näkyviin! Facebookista löytyy sitten lisää otoksia tämän kevään varrelta. :)
Damonista on tullut melkoisen komea kolli, vai mitä sanotte! :) Painoa on epätarkan vaa'an perusteella nelisen kiloa, ja voi olla että vielä jätkä tuostakin kasvaa. Ruokahalu pojalla on erinomainen, joskin ihan kaikkea ei suostuta syömään jos "pahaan" ruokaan ei sekoita jotain herkullisempaa. Suosikkisafkoja on tonnikala sekä kastikepussit, joiden kuoria täytyy vielä roskiksestakin käydä dyykkaamassa ja makua nuoleskelemassa (tämä tapa on oikeasti mammaa raivostuttava, jostain syystä kun allaskaapin ovien alla on kissan mentävä rako...).
Nämä kuvat on ottanut siskoni, kun olimme kyläilemässä mun vanhempien luona. Sielläpä Damonilla onkin aina meno päällä, joka paikka pitää kiertää ja tutkia, ja ralli on vauhdikasta! Välillä joutuu kuitenkin ottamaan huilia ja keräämään voimia, jolloin kuvien ottaminenkin on mahdollista. ;D
Damonin työnimihän oli pentuna Arska, toisin sanoen terminaattori Arnold Swartzenegger. :D Ja jotenkin tässä ilmeessä huokuu samantyylistä asennetta kuin esikuvallaan. :D
"Hasta la vista, baby."
Toisaalta Damon on nimensä veroinen hurmuripoika-Salvatore, jota naisväki ei voi vastustaa. ;) Mamma ainakin on ihan myyty tälle sinisilmäiselle tummalle komistukselle! ♥
Leivinuunin päältä on hyvä tähyillä niin keittiöön...
...kuin olohuoneen puolellekin. Eihän terminaattorilta saa jäädä mitään tai ketään huomaamatta!
Maatiaiskissa Harmi oli vierailumme aikaan ulkoilemassa omilla teillään, joten Damon sai valloittaa Harmin ikioman (ja irtokarvaisen) pedin, sekös jätkää miellytti!
Tämän parempaa kokovartalokuvaa ei nuoresta ja villistä kollinalusta saatu napattua:
mutta näkeehän tuosta jotain - rungolla, jaloilla ja hännällä löytyy mukavasti mittaa ja turkkikin on tuloillaan. :) Damon tekee näyttelydebyyttinsä heinäkuussa Kempeleessä POROK:in näyttelyissä, mielenkiintoista kuulla, mitä siitä ollaan mieltä!
Pannaas vielä pari omasta asunnosta otettua räpsyä. Ensiksi kuukauden takainen otos, kun Damon keksi että kylpyhuoneessa on juuri balineesille sopiva temppurata! Kolinaa ja omituisia ääniä kuunneltuani menin vilkaisemaan mitä ihmettä katti vessassa puuhaa, ja tällainen näky siellä odotti:
Onneksi pääasiassa Damon on kiltti ja suloinen kissa, itämaiseksi jopa melko hiljainen (tosin vaikea arvioida, kun ei vertailukohtaa ja kokemusta juurikaan ole) ja yleisimmin kuultava ääntely on kehräys - moottori käynnistyy heti, jos äijän ottaa syliin tai sitä silittelee. :) Lähinnä Damon määkii (naukuminen ei ole itämaisten ääntä kuvaava sana lainkaan :D ) vaatiessaan jotain, ruokaa, huomiota tai tekemistä. Ja perin hellyyttävä tapa minusta on Damonin juttelu ja marmatus minun palatessani kotiin jostain, ja kissan oltua yksin kotona. Silloin kyllä ripustaudutaan rintaan ja huristaan ja pusketaan ja nuollaan ja jopa näykitään, kun on ollut niin mahdoton ikävä mammanpojalla ♥ samoin koirille annetaan kyytiä ja niiden kylkeen koitetaan kaivautua, erityisesti Keiran kainalossa Damon haluaisi aina nukkua, mutta omanarvontuntoinen ja nukkuessaan oman tilansa haluava Keira ei aina ole samaa mieltä... tällöin Damonin kohtalona on tyytyä patteripesään, joka sekin on tyhjää parempi ja oikeastaan aika mukava riippumatto. :)
Blogi on viettänyt hiljaiseloa huhtikuun ajan, tuntuu aina näin keväisin tekemistä riittävän niin ei sitten malta keskittyä kirjoitteluunkaan. :) Tosin eipä kauheasti ole aihettakaan ollut, tasaisen tylsää arkea meillä vain. Paitsi tänä viikonloppuna tapahtui jotain uutta ja jännittävää, nimittäin laumamme sai uuden etäjäsenen pienestä mustasta lapinporokoiran pennusta, kun suloinen nokitassu nimeltään Unna alias Pieksun Riippakivi haettiin Sodankylästä vahvistamaan Kainuun lapinporokoirakantaa!
Hei, minä olen Unna! Ja oon muuten ehkä ihan pikkuisen ällösöpö :)
Unnahan on siis yhdistelmästä Taikarummun Diivan Kertomus - Tuhkavuorten Merikorento, ja se löysi mukavan ja innostuneen sijoituskodin kajaanilaisen Jennan luota. Ensivaikutelmaltaan kovasti Cáhpe-isäänsä muistuttava neitokainen hurmasi pennunhakureissulla meidät ihmisensä aivan täydellisesti. Ihanaluonteinen, todella reippaan ja järkevän oloinen pentu, ja ulkoiselta habitukseltaankin varsin mukavan ja lupaavan näköinen :) erittäin suurella mielenkiinnolla odotan tämän tytön kasvua ja kehitystä!
Unna melkein 9 vko
Olen tuhannesti kiitollinen Unnan kasvattajalle Katjalle luottamuksesta saada tämä ihana neiti omistukseen ♥ sekä Jäätuulen kennelnimellä suomenlapinkoiria kasvattavan, mutta pitkään lapinporokoirista kiinnostuneelle kaverilleni Titalle, jonka kanssa Unna on yhteisomistuksessa. Toivotan Unnalle hyvää onnea uuteen kotiin Jennan silmäteränä, ja toivottavasti nähdään parin viikon päästä kun pentu on jo vähän kotiutunut! :)
"Kuulette minusta vielä lisää jatkossa, stay tuned ;) "
Koiran ruokinta on yksinkertaista: ostaa mahdollisimman ison säkin kuivamuonaa, ja jos se on tarpeeksi laadukasta niin sehän pärjää ihan pelkällä nappulallakin. Hintahaitari on suuri, mutta ihan kelpo nappulaa saa jo 30 €/15 kg. Tietenkin pentu- ja kasvuajan ruokintaan kannattaa panostaa, ja itse olen omani kasvattanut Eukanuballa ja siihen varmaan luotan jatkossakin. Ihan pelkkää kuivamuonaa en halua syöttää, vaan koirat saavat lisäksi lihaa ja kaikkea mahdollista, mitä kaapista sattuu löytymään tai omista ruuista yli jäämään. Tällä hetkellä saan lihoja lähimarketista, jossa äitini on töissä ja tuo päiväysvanhoja tuotteita koirien syötäväksi. Jos tällaista mahdollisuutta ei olisi, niin luultavasti ostaisin lihoja isoissa erissä kiertäviltä lemmikkiruokarekoilta, kuten Kennelrehulta. Mun koirat kun ei nirsoja ole, niin voi melkoisen huoletta ostaa lähes mitä tahansa isoja satseja, ei varmasti syömättä jää! Ja jos nirsoiltais, niin sittenpähän ovat syömättä, ei terve koira itseään nälkään tapa.
Jos on koiranruuissa valikoimaa ja valmistajia, niin on niitä kissanruuissakin. Kuivamuonassa erilaiset vaihtoehdot on vielä ymmärrettävissä, jos on tottunut koiran kuivamuonia vertailemaan, aika lailla samaan tapaan löytyy kissoiltakin omat ruuat pennuille, aikuisille ja vanhuksille. Lisäksi on ruokansa herkkävatsaisille, hammasongelmaisille, karvapallojen ehkäisyyn, ylipainoisille ja steriloiduille muutamia yleisimpiä erikoisruokia mainitakseni. Koiranruokavalmistajien uusi markkinointikikka on ollut niin sanotut roturuuat, ja niitä löytyy myös joillekin kissaroduille. Siinä missä pidän roturuokien merkitystä koirilla melko höpönlöpönä, huomasin harkitsevani Royal Caninin valmistamaa Siamese-ruokaa katilleni sitten, kun se on kasvanut aikuiseksi... jos valikoimassa olisi ollut Siamese Kitten, niin mainoksen uhrina olisin varmaan sellaista ostanut. Mutta ehkä pentu kasvaa tuolla tavallisellakin kissanpenturuualla... :P (hinnan perusteella sitä voisi ainakin olettaa, sillä 4 kg:n pussukka maksaa enemmän kuin iso säkki koiranruokaa).
Kun on valittu raksut, niin lisäksihän kissalle suositellaan syötettävän kosteaa ruokaa - kuivamuona kun on kissalle vielä luonnottomampi ruoka kuin koiralle. Märkäruokavalikoimaan tutustuessa aloittelevalla kissanomistajalla meneekin jo sormi suuhun. Valmistajia ja tuotemerkkejä on tuplaten verrattuna kuivamuonaosastoon, eikä siinä vielä kaikki. On erikokoisia ja -näköisiä purkkeja, annospusseja ja vuokia; on patéeta, moussea, paloja kastikkeessa, paloja hyytelössä, oikeasti lihaa tai kalaa muistuttavia ruokia... siinäpä sitten arvot, että mitähän sille kissalle nyt sitten ostaisi, tykkäisköhän se enemmän naudanliha-kalkkunansydän vai siipikarja-cocktail mausta? Ottaisinko ennemmin tonnikalaa katkaravuilla vai kanaa juustolla, vaiko sittenkin kanaa aloe vera-geelissä? Onko Tyynenmeren tonnikala erimakuista kuin Atlantin tonnikala? Purkkien koot ovat täysin naurettavia, jos ostaa annospurkkeja. Mutta, jos ostaa ison 400 g purkin, joka tulisi kilohinnaltaan puolet halvemmaksi, niin eihän yksi kissa sellaista määrää kerralla syö. Avattua purkkia joutuu sitten säilyttämään jääkaapissa, ja harva kissa tykkää syödä kylmää ruokaa, ja pahimmillaan ruoka sitten seisoo lopulta koskemattomana kupissa. Ja tottahan kissa jo kyllästyykin, jos on joka aterialla samaa sapuskaa? Eli ostetaan sitten noita söpöjä yksittäispakattuja pikkupurkkeja, suljetaan vain silmät kilohinnan kohdalla. Onneksi edes koirien ruoka on halpaa...
"Mitähän mä tänään söisin?"
Kissat voivat olla hyvinkin valikoivia ruokansa suhteen. Joku ei söisi muuta kuin kalaa, kun taas toinen nyrpistää kalalle vain nenäänsä. Damon tuntuu olevan melko kaikkiruokainen, mutta selvästi sen suosikkimakuja ovat kana ja tonnikala. Tullessaan se ei ollut syönyt raakaa lihaa, ja ensimmäisten suupalojen jälkeen se tuntuikin lihaa vähän vieroksuvan. Koirien kohdalla resepti nirsoiluun olisi kova kovaa vasten ja paastoa niin kauan, kunnes ruoka kelpaa, mutta kissan suhteen olen nössö ja kokeilen sekoittaa jotain herkullisempaa ruokaa sekaan ja tällä tavoin huijata kissaa syömään myös uudenlaisia ruokia. Nykyään porsaansuikaleet uppoavatkin jo ihan sellaisenaan! Naudanlihaa sisältävät ruuat eivät ole selvästikään niin Damonin mieleen, ja kalkkunaa sisältänyt märkäruoka syljettiin suusta ulos mielenosoituksellisesti, vaikka joukkoon yritin tonnikalaa sekoittaa. Vihje ymmärretty, kalkkuna on YÖK - no enpä itsekään kalkkunasta niin välitä.
Koirille on tyypillistä kerjätä ruokaa vieressä, kun syö itse. Olen opettanut omille koirille jo pentuna, ettei liian lähelle tulla silloin kun syön (vierailta ne kyllä kerjäävät senkin edestä...), ja hyvä keino tässä on ollut koirien oma ele, murahdus. Kissan kanssa omalle ruokailulle asettuu uudenlaisia haasteita, kun hyvältä tuoksuva sapuska houkuttelee pienpetoa lautaselle. Siinähän muriset ja irvistelet kissalle, se katsoo sinua lähinnä alentuvasti että mitä siinä skitsoilet, ja saisinko maistaa sun ruokaas kunhan rauhoitut? Nykyään syönkin tällä tavoin: 1. lusikoi/haarukoi ruokaa suuhun; 2. nosta kissa kauemmas lautaselta; 3. toista kohtia 1. ja 2. tarpeen mukaan.
Nykyään tiedän, mistä ajatus lasagnea rakastavaan kissaan on Karvisen luojalle tullut...
Olen ollut nyt hieman reilun kuukauden ajan kissanomistaja. Tässä ajassa on mieleen noussut ajatuksia kissojen ja koirien eroavaisuuksista, liittyen niin niiden hoitoon, luonteeseen kuin hankintaankin. Mähän olen ollut kymmenisen vuotta lähes täysin koiraihminen, vaikka lapsena kissa olikin mun suosikkieläin ja meidän kissoja hoidin erittäin tarkasti ja mieluusti. Mutta paljon on eroa maatalossa elävillä maatiaiskissoilla, jotka ulkoili pihalla ja pitivät melkeinpä itse huolen itsestään, ja yksiössä asuvalla rotukissalla, jonka haluaa hoitaa viimeisen päälle hyvin ja joka vaatii sitä. Olen tänä aikana päivitellyt tiettyjä asioita kissan omistamisessa, ja huvittanut itseäni vertailemalla kissaa koiriin sekä pohtimalla sitä suhtautumista, miten eri tavalla sitä valmistautuu kissan- kuin koiranpennun tuloon.
Lähdetään alusta, eli pennun hankinnasta ja esivalmisteluista pennun tuloa varten. Pentuhan tarvitsee joitain perustarvikkeita, mitkä ovat välttämättömiä. Koiranpennun kanssa pärjää tarvittaessa melko vähällä, välttämättömiä ovat panta, hihna, ruoka- ja vesikupit, kynsisakset sekä peti ja omistajasta riippuvainen määrä leluja ja pureskeltavaa. Keiran saapumisesta on yli neljä vuotta, joten aika on voinut kullata muistoja, mutta mielestäni koiranpennun tuloon valmistautuminen oli suhteellisen helppoa ja tarpeelliset tavarat löytyivät lähimmästä eläinkaupasta hyvinkin kohtuullisella budjetilla. Pentupedin väsäsin matalasta pahvilaatikosta, jonne pehmusteeksi sopi vanha vauvanpeitto, liekö omasta äitiyspakkauksesa jopa peräisin. Lisäksi koiranpentua varten kannattaa hamstrata sanomalehtiä pissavahinkoja varten ja ostaa muutama pala kompostikehikkoa, jos tahtoo pitää uteliaan koiralapsen poissa kielletyistä paikoista ja suojata haluamansa esineet nakertelulta.
Erilaisia, mutta loppujen lopuksi samanlaisia?
Kissanpentuhan on siitä kauhean ihana ja helppo, että se on heti tullessaan sisäsiisti. Matot voi jättää lattialle eikä asuntoa tarvitse vuorata sanomalehdillä "vesivahinkojen" varulta. Muutenkin kissanpennun odotukseni oli aika tavalla erilaista kuin koirien kohdalla, sillä koirien suhteen mulla on aikaisemman kokemuksen kautta tullut "perstuntuma", kun taas kissojen ja niiden tarpeiden suhteen tunsin olevani täysin n00bie, eläinkaupassa jokunen vuosi sitten työskentelystä huolimatta. Huomasin viettäväni suuren osan vapaa-ajastani eläintarvikekaupoissa - en lähikaupungissa vaan netissä - vertaillen mm. erilaisia kiipeilypuita ja kissanhiekkoja, minkä sorttiset olisi parhaita juuri meille. Itämaiset kissat ovat hyvin aktiivisia ja liikunnallisia, joten kattoon asti yltävä puu olisi kaikkein paras vaihtoehto, kun sisäkissa ei uloskaan saisi mennä energiaansa purkamaan. Korkeitakin kiipeilypuita on hyvin erinäköisiä ja -kokoisia malleja linnakemaisista kapeampiin, samoin hintahaarukkaa. Ison puun saa edullisimmillaan hieman alle 100 euron, ja jos tahtoo panostaa laatuun niin kiipeilypuuhun saa menemään rahaa useita satasiakin. Köyhän ei kannata ostaa halpaa, mutta toistaiseksi saa CatMaxit ja Delttat odotella lihavampaa pankkitiliä... ja toivomme saksalaisen halpispuun kestävän edes ensimmäisen vuoden verran. Ihmeen siistin näköinen tuo on, vaikkakin kokoaminen oli raivostuttavaa ja mun asunto niin korkea, ettei puuta pystynytkään kiristämään kattoon tukevasti... onneksi vanhemmilta löytyy puutavaraa, ja muutamasta yhteennaulatusta kakkosnelosen palasta tehtyä sopiva välikappale: tosin siististä vaikutelmasta ei kannata enää puhua...
Kissanhiekkojen suhteen kasvattaja suositteli mikrohiekkaa, joten osa valinnan vaikeudesta helpottui kun puupohjaiset ja tavalliset savihiekat oli rajattu ulkopuolelle. Mutta pelkästään mikrohiekkojakin on montaa kymmentä sorttia, joten vertailua joutui silti tekemään ja käyttäjäkokemuksia lukemaan useampana iltana ennen lopullista päätöstä, mitä hiekkaa lähteä ensimmäiseksi kokeilemaan. Hiekalle on tietenkin oltava astia, mikä toimittaa kissan wc:n virkaa. Yksinkertaisimmillaan hiekkalaatikoksi käy marketin muovivati, mutta tässäkin asiassa voi panostaa aina design-muotoiltuihin ja portailla varustettuihin, kissojen omiin "baja-majoihin" saakka. Rahaa olisi saanut palamaan kymmenkertaisesti sen, mitä itse lopulta sopivan tarjousvessan kohdalla maksoin katollisesta kissahuussista. Aktiivihiilisuodattimet kyllä siitäkin löytyy! :D
Avaruusalus? Ehei, vaan kissan wc-laatikko voi todella näyttää tällaiseltakin!
(kuva: purrfectdesign.net)
Vessatavarat ja raapimispuu olivat pakolliset ostokset, mutta nettikaupassa sitä innostuu shoppailun helppoudesta ja oikeasti tarpeellisten tavaroiden valikointi meinaa hämärtyä "hei-mut-toihan-ois-kätevä" ajatusten varjoon. Kissan juomisen lisäämiseksi on juomakuppeja, joissa vesi virtaa suihkulähdemäisesti, ja ruokailusta saa kiinnostavan ja mukavan tapahtuman innovatiivisten ruokakuppi/aktivointipelien avulla. Herkkänenäistä omistajaa voi ilahduttaa kissan jätöksille suunniteltu ilmatiivis ja hajut sisällään pitävä roska-astia. Leluissa ja aktivoinnissa löytyy perinteisistä hiiristä ja höyhenhuiskista lähtien mitä mielikuvituksellisimpiin interaktiivisiin laitteisiin. Pää pyörällä vähemmästäkin. Petejä ja nukkuma-alustoja on niitäkin monenlaisia, ja pakkohan kisulle oli hankkia lämpöpatteriin kiinnitettävä peti (koska kissat tykkäävät lämmöstä) ja seinälle kiinnitettävä riippumattopeti (koska kissat tykkäävät korkeista paikoista). Tässä vaiheessa en vielä tiennyt sitä, että pennut olivat tottuneet nukkumaan sängyssä, ihmisen välittömässä läheisyydessä... se niistä pedeistä ja niiden tarpeellisuudesta sitten, kainalossahan tuo on yönsä nukkunut. Vaan tykkäisiköhän kissa kuitenkin luolamaisesta pesästä, jos sellaisen hankkisi? Hmmm...
Sisäkissankaan elämän ei tarvitse olla tylsää!
(kuva ja Catit-tuotteet: Hagen.com )
Lukematon valikoima niin kissa- kuin muitakin eläintarvikkeita löytyy saksalaisesta nettikaupasta Zooplus. Vaikka tavallaan haluaisin suosia paikallisia yrittäjiä, niin pienituloiselle tuo verkkokauppa on oikea aarreaitta, ja hinnat ovat mahtavan huokeita. Plussaa on myös näin autottomana se, että tilaukset kuljetetaan kotiovelle, mikä oli raapimapuun ja kissanhiekan kohdalla erittäin positiivinen juttu!
Tuli Facebookissa vastaan erittäin mielenkiintoinen linkki kaikille porokoirista kiinnostuneille. 60-luvun lopulta peräisin olevalla videonpätkällä esiintyy monimuotoisia porokoiria, joilla on jos minkälaista turkkia, häntää ja väritystä. :) Porokoiria kaikki silti, ja tekevät työnsä moitteetta! Ja porokoiria iät ja ajat pitäneet ja kasvattaneet poromiehet kertovat porokoiran luonteestakin tuttuja ja olennaisia seikkoja. Lapinporokoiran rotumääritelmä tehtiin aikoinaan hyvin pitkälti Matti ja Elli Jomppasen koirien, niin sanottujen menesjärveläisten porokoirien mukaan, jotka olivat ulkonäöllisesti hyvin yhtenäisiä ja pärjäisivät yhä tänäkin päivänä lapinporokoirien näyttelykehässä. Katsokaa ja nauttikaa:
"Lapin miehen paras apuri on porokoira. Terhakka porokoira on juuriltaan ikivanha, vaikka virallisesti se on rekisteröity koiraroduksi vasta 1960-luvulla.
Poromiesten apuna porokoirat ovat olleet vuosisatojen ajan. Porokoirat ovat koonneet, paimentaneet ja siirtäneet porotokkia ja puolustaneet niitä petoja vastaan.
Luonteeltaan porokoira on tarmokas, terhakas, tottelevainen ja tasapainoinen. Paimennusvietti kuuluu sen luonteeseen. Perusominaisuuksiltaan se on herkkähaukkuinen, keskikokoinen pystykorva.
Väritykseltään se voi olla ruskea, musta tai kirjava. Usein värityksessä on myös valkoista.
Saamelaiset Aslak Juuso, Matti Jomppanen ja Pehr-Thomas Bål kertovat koiristaan vuonna 1969 valmistuneessa ohjelmassa."
Kirjuri on potenut matkaväsymystä, joten raportti kevään kohokohdasta eli poropaimennusviikonlopusta tulee vasta nyt viikkoa myöhemmin. :P Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna ihan pohjoisimmassa Lapissa, Sodankylän Vuotsossa ja vielä tarkemmin Vuomaselän poroerotusaidalla. Matkustimme torstaina Hertan ja Martin sekä Mamin ja Tepon kanssa kimppakyydillä sisulla ja asenteella "kyllä sopu sijaa antaa", juuri ja juuri mahtui farmariautoon kolme ihmistä, neljä koiraa, häkit ja matkatavarat! :D Majoituspaikkamme oli Saariselällä Laanilan Savottakahvilan retkeilymajalla, ihan mukava paikka ja ennen kaikkea edullinen!
Tositoimiin päästiin jo heti perjantaina, silloin oli Ninjan testin vuoro samoin kuin matkaseuramme Tepon. Poropaimennuskoe alkaa luonnollisesti ilmoittautumisella, jonka jälkeen arvotaan lähtöjärjestys, urokset ennen narttuja. Tämän jälkeen on vuorossa testin ensimmäinen osio liekaporolla, missä tarkastellaan lähinnä koiran kiinnostusta poroon ja hallittavuutta. Koira päästetään poron lähellä vapaaksi, ja tuomarit seuraavat koiran käyttäytymistä: poroon aggressiivisesti suhtautuvat tai täysin hallitsemattomat ja tottelemattomat koirat eivät pääse tästä jatkamaan testiä seuraavaan osioon. Etukäteen olin hieman miettinyt, että mahtaakohan Ninjaa kiinnostaa eniten poronp*skan syöminen ja kaivaminen lumesta, mutta hienostihan se haukkui jo äärettömän rauhallisesti käyttäytynyttä ja hienohermoista liekaporoakin. :) Kovasti oli kiinnostunut porosta, mutta kuitenkin melko hillitysti ja rauhallisesti, eli ei ongelmaa tällä osiolla!
"Hui kamala, mikä kammottava sarvipää täällä oikein on?"
(kuvien (c) Anna Korhonen, ellei toisin mainita)
Ninja tutustuu liekaporoon kaula pitkällä ja häntä mutkalla. :D
Seuraavaa omaa vuoroamme saatiin odotellakin sitten iltapäivään, mutta mukavastihan päivä meni toisten suorituksia katsellessa! Hieman välillä rankaksikin yltynyt lumituisku ja tuuli yrittivät latistaa iloista tunnelmaa, mutta siksi olen tykännyt tässä poropaimennustapahtumassa käydäkin, kun siellä on aina niin mukavaa ja iloista porukkaa! Ninjan vuoron tullessa pahin lumisade oli laantunut, mutta kova tuuli jatkui yhä. Liekö tuuleen hukkunut mun käskykin Ninjalle pysyä paikallaan, kun sehän otti ja varasti heti pannasta irti päästyään porojen perään! :D Porot lähtivät liikkeelle, tosin melkoisen hitaan ja laiskan oloisesti, itsekin siinä vähän ihmettelin että onpas laiskanpulskeita poroja, mutta hyvin Ninja niitä painosti haukkuen liikkumaan. Kunnes porot päättivät yhtäkkiä jysähtää paikalleen veräjän eteen... Ninjakin siinä vähän hämmästeli, että mitäs tämä nyt sitten on, mutta jatkoi haukkumista kun sitä kannustin painostamaan porot uudelleen liikkeelle haukulla. Ja kyllähän ne sitten lähtikin, tosin samaan suuntaan mistä olivat tulleet ja Ninja sai juosta ihan tosissaan pois alta!
"Noniin Petterit, koparaa toisensa eteen nyt!"
"Hmm, mitäs te nyt siinä jumitatte? Liikkeelle siitä!"
"Elekee nyt sentään päälle tulko!"
"Tämä on kuulkaas se oikea marssijärjestys, ja minä määrään tahdin."
Sivulle väistämisen jälkeen Ninja lähti uudelle kierrokselle aidassa, paimentaen hienosti ja rauhallisesti haukkuen sivulta, päätyen lopulta samalle veräjälle kuin hetki sitten! Tällä kertaa Ninja oli oppinut jotain edellisestä kerrasta, ja lähti peruuttamaan saman tien porojen edestä - ja porothan seurasi koiraa! :D Yleisössä naureskeltiinkin, että olikohan Ninja historian ensimmäinen porokoira, joka paimensi poroja edestä? :D Hienosti Ninja malttoi odottaa ja kiertää porojen taakse, ja lopulta saatiin tahmeasti liikkuneet elikot paimennettua kirnun kautta karsinaan. Eikä Ninja livahtanut portista läpikään, vaikka se kovasti vielä tarkistelikin että menihän ne kaikki petterit nytten sinne minne pitikin. Todella tyytyväinen olin Ninjan suoritukseen, ja erittäin yllättynyt siitä miten järkevä ja maltillinen paimen se olikaan! Mahtava PikkuMusta, olen niin ylpeä vieläkin! Kuulin vielä jälkikäteen, että porojen omistaja oli aidalla puhellut, että nämä porot ovat tottuneita koiriin eikä ne lähde liikkeelle jos koira epäröi tai ei ole tosissaan, ja porukan hirvas ois saattanut käydä koiran päällekin... onneksi en tiennyt tätä ennen testiä, olisi saattanut jännitys kohota ekspotentiaalisesti!
"Vauhtia nyt köntykset!"
"Déjà vu - no käyhän se toki näinkin!"
"Seuratkaa minua, mä tiedän oikean reitin!"
(c) Jenni Punttila
"Jaksaajaksaa, viimeinen kaarre jo."
Tässä vielä tuomarien arvostelu ja kommentit Ninjan kokeesta:
A. Koira kohtaa ohjauksen alaisena kiinni olevan poron
1. Koiran osoittama terävyys ja kiinnostus poroa kohtaan: Kiinnostunut
2. Koiran hallittavuus ja ohjaajan seuraaminen: Hallinnassa; Tulee luokse kutsuttaessa
B. Ohjaaja ajaa koiran avulla porotokan aitauksesta toiseen
3. Koiran hallittavuus ja rauhallisuus ennen ajokäskyä: Hallittavissa, tasapainoinen; Karkaa (lopulta!)
4. Ajokäskyn totteleminen: Lähtee ennen käskyä
5. Paimennuksen aloitustapa, tokan kokoaminen: Kokoaa tokan kiertäen; Kokoaa tokan haukulla; Kiertämistaipumus
6. Ajotapa jahtaava - paimentava: Paimentava; Ajaa sivulta
7. Haukun taajuus ja laatu: Rauhallinen
8. Etäisyys poroista: Sopiva
9. Koiran hallittavuus ajon aikana: Hallinnassa
10. Ajon lopettaminen käskystä: Lopettaa ajon käskystä; Pysähtyy portilla
11. Koiran palautuminen ajosta, rauhallisuus: Kiinnostunut poroista
C. Yleisarvostelu kokonaissuorituksesta
12. Ohjaajan ja koiran yhteistyö: Hyvä yhteistyö
13. Koiran ottama paimennusvastuu, itsevarmuus: Toimii itsevarmasti, käskyt huomioon ottaen
14. Koiran fyysinen kunto: Kunto riittää koko testin ajan
15. Koiran testissä osoittama paimennusvaisto: Osoittaa paimennustaipumusta
16. Käyttäytyminen aggressiivisen poron kohdalla: ei ollut
Huomautuksia: Hyvä, erittäin maltillinen koira. Opetettu hienosti haukkumaan käskystä =) Porot haastavia, huono koira ei saa (tuollaisia) poroja edes liikkeelle
Poropaimennuskoe hyväksytty
Kunniapalkintoa ei tästä suorituksesta hankalien porojen kanssa Ninjalle herunut, mutta omassa mielessäni Ninja oli totta kai päivän paras! :D Vaan tosi hienoja suorituksia päivään mahtui useita, ja kokemattomat koirat ällistyttivät hienolla paimennusvaistollaan. :) Sunnuntain testeissä ei niin montaa mieleenpainunutta koiraa ollut kuin perjantaina, mutta lupaavia koiria sielläkin oli, etenkin kaverini Saaran koira Pulmu eli Tietysti Poppas-Maija oli kunniapalkintonsa ansainnut! :) Lauantain kilpailussa taso oli erittäin kova, ja upeita suorituksia nähtiin monia ihanassa auringonpaisteessa! Kilpailun voittajaksi kruunattiin tässä skabassa harvalukuisia suomenlapinkoiria edustanut yllättäjä, paimensukuinen narttu Mierka eli Nutukas Örkkö Hörkkö :) toiseksi sijoittui viime vuoden voittaja Louhi eli lpk-narttu Taikarummun Boheemilumooja, ja kolmas oli paikallinen työkoira, rekisteröimätön porokoirauros Flinkko. :) Aidat olivat todella isot, ja koirien tasoa testattiin todella - hieman harmitti, ettei Keiran kanssa päästy kisaan mukaan, sillä tuollaiset aidat olisivat olleet sille omiaan. No, toivotaan ensi vuodeksi parempaa arpaonnea ja samanveroisia aitoja! Ja täytyy kyllä käydä harjoittelemassa tässä vuoden aikana, Ninjaa voisi jopa kuvitella lampaidenkin kanssa kokeilevansa... ;)
Lampaista ja lammaspaimenista puheen ollen. Nähtiinpä sunnuntaina testipäivän päätteeksi esitys, joka taisi hieman jakaa yleisön mielipiteitä. Viimeisin testissä ollut koirakko ei ollut ehtinyt vielä edes aidasta pois, kun paikalle jo saapui mies kahden bordercollien kanssa ja järjestäjät huutelivat, että nyt olisi vuorossa näytös. En tiedä, vaikuttiko jo väsymys omaan mielialaan vai mikä oli, mutta itteäni tuo esitys lähinnä vain ärsytti. Siis eihän siinä mitään, jos halutaan käyttää bordercollieita porojenkin paimentamisessa, mutta tuo ohjelmanumero ei vain mun mielestä sopinut tuolla tavoin esitettäväksi. Mua ois ainakin ottanut ihan suunnattomasti päähän, jos oisin just ollut oman koirani kanssa testissä, ja heti sen jälkeen tuodaan toisenrotuinen ammattilaiskoira näyttämään, "miten homma tulee oikeasti tehdä", kuten eräs poromiehistä asian ilmaisi. Siis mitä ****ua, mistä lähtien lappalaiskoiran pitäisi paimentaa kuten bordercollie?!? Koira oli erittäin tottelevainen ja toimi pillikäskyillä kuten bc:t taidetaan useimmiten opettaa, ja jännä oli nähdä kun koira paimensi äänettömästi poroja, lampailla olen vastaavia paimennusnäytöksiä nähnyt messuilla muutaman kerran ja niistä kovasti pitänyt. Mutta mutta, mun mielestäni täällä nähty esitys oli lähinnä mauton, kun koiran osaamisella oikein mässäiltiin siinä että otetaanpas vielä kerran kierros, ja taisinpa itsekin aidan reunalla hieman tuohtuneena jupista, että niin, vaihdetaanpa kaikki nyt vaan koiramme bortsuihin, kun nää porokoirat on niin paskoja, eihän näistä ole mihinkään... en tiä, olenko vain turhan herkkänahkainen, mutta oikeasti tuo vitutti ja se tuntui todella alentuvalta lappalaiskoiria kohtaan, että niiden pitäisi paimentaa samalla tavoin kuin bortsujen. Paremmin tuo esitys olisi minusta sopinut kilpailupäivälle, vaikkapa lounastauolle tai pisteidenlaskun tuloksia odotellessa, mutta eieiEI testipäivän ja pitkän viikonlopun päätteeksi! Tuosta seurasi vain pahaa mieltä, se ei varmastikaan ollut kyseisen näytöksen tarkoitus. Huh, vieläkin tympäisee kun tästä nyt kirjoitan, onpahan ainakin sitten sanottu eikä jää kaivelemaan mieltä!
Muilta osin tämän vuoden tapahtuma oli jälleen kerran aivan erinomaisesti järjestetty, kiitos kaikille mukanaolleille ja tapahtuman eteen töitä tehneille! Paikka oli UPEA, aidat ihan mahtavat ja oli suuri ilo ja kunnia saada testauttaa koiransa tällaisissa olosuhteissa ja maisemissa! Suuri kiitos Porokoirakerho ry:n aktiiveille kaikesta tästä!! Sekä matkaseuralle niin meno- kuin paluumatkalla sekä Savottakahvilassa!
Heti perään informatiivisempi blogijulkaisu. Eli hakusessa on sijoituskoti 27.2. Pieksun kenneliin syntyneelle lapinporokoiran narttupennulle. Pentueeseen syntyi 4 narttua ja 1 uros, ja luovutuksessa pennut ovat huhti-toukokuun vaihteessa. Pentueen emä on Tuhkavuorten Merikorento ja isä Taikarummun Diivan Kertomus (yhdistelmän sukutaulu KoiraNetissä) Lisää tietoa ja kuvia vanhemmista löytyy Lapikas-foorumin keskustelusta: http://www.lapikas.net/phpBB3/viewtopic.php?f=4&t=22990
Miksi haluan sijoittaa pennun juuri tästä yhdistelmästä? Pentueen sukutaulussa on itselle monia tuttuja ja mieluisia koiria, joissa ei ole mitään moitittavaa luonteen eikä ulkomuodon puolesta. Pentueen emä on ystäväni kasvatti (Tuhkavuorten kennel), ja olen kyseisen pentueen koiria nähnyt usein näyttelyissä ja muissa tapahtumissa ja pitänyt kovasti näkemästäni. Pentueen isän vanhemmat ovat myös itselle tuttuja, ja pidän niistäkin todella paljon luonteeltaan ja ulkoisesti. Myös paimennusominaisuuksien uskon tässä yhdistelmässä toteutuvan, pentueen isä Cáhpe on aloitellut töitään porokoirana ja omaa hyvän paimennusvietin, ja Cáhpen emä sisaruksineen ovat olleet viime vuosina korkealla poropaimennuskisojen loppusijoituksissa ja osoittaneet erinomaista paimennustaipumusta. Myös Hilla-emän puolelta löytyy paimennustaitoisia koiria, Hillan emä Piitu on suorittanut poropaimennuskokeen hyväksytysti ja Piitun isän puolelta löytyy myös porotöissä toimineita koiria. Suvussa taaempaa löytyy myös useita itselleni mieluisia ja rodun kärkikastia edustavia koiria, kuten Tiggal Ruska-Malla, Lecibsin Desimaali, Kivimannun Sessan-Apis, Juoksa Ronssi ja Nordarvets Bonnie muutamia suosikkikoiriani mainitakseni. Molemmat vanhemmat ovat luonteeltaan oikeanlaisia rodun edustajia, ja ne edustavat myös ulkoisesti sellaista lapinporokoiratyyppiä, josta pidän eli jalostamattoman näköistä vahvaluustoista ja -turkkista koiraa, joilla on ravaajalle oikeanlaiset mittasuhteet ja rakenne sekä kestävä, hyvä liikunta. Eli yhdistelmässä on mielestäni kaikki kohdillaan: ulkomuoto, luonne, terveys ja suku! :)
(lisäystä 14.3.: Tapasin pentueen isän Cáhpen poropaimennuksessa Sodankylässä, ja ihastuin aivan totaalisesti! Todella komea herrasmies, hyvä turkki karvanlähdöstä huolimatta, ja vahva raajaluusto. Ja mikä luonne! ♥ Rauhallinen, erittäin ystävällinen ja sosiaalinen uros, jolle kelpasi rapsutukset vierailtakin ja se tuli tutustumaan ihmisiin rohkeasti. Toiset koirat eivät aiheuttaneet Cáhpessa minkäänlaisia urosmaisia pullisteluja, vaan se hengaili tyynen rauhallisena toisten koirien ympäröimänä. Ihanaihana koira, kertakaikkiaan!)
Jos sijoitussopimus ei ole entuudestaan tuttu, niin tässä siitä pieni tiivistelmä: pentu asuu sijoituskodissaan aivan kuten omakin koira ja koiran haltija (eli sijoituskoti) huolehtii siitä aivan kuin omastaan, huolehtii oikeasta ruokinnasta, koulutuksesta, eläinlääkärikäynneistä jne. Ainoastaan jalostusoikeus säilyy sijoittajalla, ja kaikki jalostukseen ja pennutukseen liittyvät kulut (kuten nartun terveystarkastukset sekä astutukseen ja pennutukseen liittyvät menot) maksaa sijoittaja. Haltija maksaa pennusta vain vakuusmaksun, joka on tavallisesti noin puolet pennun kokonaishinnasta. Vakuusmaksun sijoitusnartun haltija saa takaisin, jos sijoitussopimus täyttyy ja nartulla teetetään pennut onnistuneesti, ja tällöin myös luonnollisesti koiran omistajuus siirtyy virallisesti haltijalle. Sijoitussopimus on voimassa, kunnes narttu täyttää 4 vuotta, jonka jälkeen narttu siirtyy viimeistään haltijan omistukseen oli pentuja tullut tai ei - myös perinnöllisen sairauden tms. jalostuskäytön esteen ilmetessä sijoitussopimus voidaan myös purkaa ilman pennutusta. Tällöin vakuusmaksua ei kuitenkaan palauteta. Sijoituskoiran haltija saa harrastaa ja käydä näyttelyissä vapaasti niin halutessaan, mutta jos ei koe kiinnostusta moiseen voidaan sijoittajalle jättää näyttelyttämisoikeus eli hän saa itse käyttää narttua kerran pari näyttelyssä. Tässä tilanteessa olisi eduksi, jos sijoituskoti asuu lähellä sijoittajaa, mutta pitemmilläkin välimatkoilla asuinpaikkojen välillä on onnistuneita sijoitussopimuksia mahdollista tehdä!
Ninja on yhteinen sijoituskoira kahdelta kasvattajalta, ja hyvin on mennyt!
Ilman Kaisaa ja Siniä minulla tuskin olisi ikiomaa Yönmustaa Ninjapinjaa :)
Omat koirani ovat molemmat tulleet minulle sijoitussopimuksella toisilta kasvattajilta, ja minulla ei ole siitä kuin hyviä kokemuksia kun molemmat osapuolet ovat samanhenkisiä ja samoilla linjoilla asioista :) eli omien kokemusteni perusteella voin suositella sijoitusnartun ottamista erittäin paljon, siinä pääsee helposti mukaan rodun ns. piireihin ja saa hyvällä todennäköisyydellä lupaavan koiran harrastuksiin ja näyttelyihin, jos on sellaisista kiinnostunut. Eikä sijoituskoiran pitäminen todellakaan tarkoita sitä, että pennun sijoittaja kyttäisi ja puuttuisi pennun ja sijoituskodin elämään, ei vaan sijoituskoira on todellakin kuin oma koira käytännössä, vaikka omistajuus virallisesti onkin sijoittajalla. Lähinnä sijoituskodilta vaaditaan vain halua tai kykyä pitää yhteyttä sijoittajaan ja kertoa koiran kuulumisista edes silloin tällöin. Ensimmäisen koiran hankkijalle sijoittajasta voi olla iso apukin ja häneltä voi kysyä mieltä askarruttavissa asioissa neuvoja, kuten tietenkin koiran kasvattajalta itseltään. Ja jos pennutukseen ja jalostukseen liittyvät jutut kiinnostavat, niin sijoituskoiran kautta niitä pääsee helpolla ja mukavalla tavalla opettelemaan, ilman että joutuu itse kantamaan suurta vastuuta pennuista. :)
Jos kiinnostuit pennusta tai sinulla on lisää kysyttävää sijoitussopimuksesta, niin ota rohkeasti yhteyttä! Ensisijaisesti sijoituskoti on hakusessa Oulun lääni - Itä-Suomi -alueelta, mutta aktiivisen ja harrastamisesta kiinnostuneen sijoituskodin kanssa suurempi välimatkakaan ei ole ongelma :) yhteydenotot ensisijaisesti sähköpostitse: paula.kemppainen(a)gmail.com
Alustavasti suunnitelmissa on sijoittaa myös toinen narttupentu myöhemmin tänä vuonna mahdollisesti syntyvästä porokoirapentueesta. Tosin mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma, kun on vielä vasta toiveissa oleva pentue ja aina suunnitelmat eivät toteudu, mutta sen verran voin vihjaista, että oman rakkaan Keirani sukua oleva sijoitusnarttu olisi kyseessä ;) Näistäkin suunnitelmista voi kysellä minulta lisää sähköpostitse, jos sijoitusnarttu kiinnostaa, mutta sopivampi ajankohta pennulle olisi myöhemmin keväällä/kesällä/syksyllä. :)
Keira 8-viikkoisena - porokoiran pennut on tosi ällöjä ;)
Viikko on vierähtänyt siitä, kun pikkuinen balineesi tuli ja valloitti itselleen palvelijan ja puoli valtakuntaa. Ja ei voi kyllä kuin kehua ja olla tyytyväinen siitä, miten hienosti Damon on ottanut kodinvaihdoksen, uudet ihmiset ja nuo kaksi hömelöä rakkia vastaan! Ei mitään ylitsepääsemätöntä ongelmaa ole vastaan tullut, ja sekös tällaiselle vasta-alkajalle kissojen parissa on ollut mieluisa yllätys!
Palataan iltaan, kun vihdoin saavuttiin Damonin kanssa asuntoon, josta oli tuleva pikkukissan uusi koti. Päästin Deipan (kyllä, sillä on jo kasa lempinimiä :D ) vapaaksi kylpyhuoneessa, ajatuksena että sillä on ehkä tarve päästä hiekkalaatikolle. Eipäs ollutkaan, vaan niin lähti Damon heti hiippailemaan pitkin kämppää varovaisesti ja epäillen, että mikähän paikka se tämä on. Laitoin pikkuisen ruokaa tarjolle ja sitä käytiinkin pari suupalaa maistelemassa, jonka jälkeen itse asetuin tietokoneelle ja ajattelin antaa kissan olla rauhassa ja tutkia paikkoja, etten sitä turhaan ahdista. Lopulta sängyn alta löytyi mieluisa turvapaikka ja siellä pikkuinen sitten oleskeli ja maukui surkean kuuloisena... aikani kuunneltua maukumista menin itse lattialle myös ja sieltä pikkuinen sitten kipittikin mun tykö ja syliin. Eli vastoin kaikkia odotuksiani kissa halusikin mieluiten ihmisen läheisyyttä eikä omaa rauhaa, kuten joissain kissanpennun kotiutumisohjeissa kerrotaan! Siinä sitten annoin toiselle vierihoitoa ja silittely sai moottorinkin käyntiin, eikä kehräys ole siitä hetkestä loppunut kuin unien tai hepulien ajaksi ♥ ihana pieni hurisija, ja oikea syli- ja kainalokisu on pikku Damon!
Yö nukuttiin vierekkäin, kuten kasvattaja oli jo ohjeistanut että nämä pennut ovat tottuneet nukkumaan kainalossa peiton alla :D tosin välillä havahduin yöllä siihen, kun kissa kiipeili mun pään päällä tai riekkui kiipeilypuussa tai maukui kirjahyllyn päällä... mutta kaiken kaikkiaan eka yö meni oikein hyvin. Aamulla sain heti esimakua tulevasta, eli sängystä noustuani ruokaa vaadittiin kovaan ääneen ja palvelun hitautta moitittiin suuresti. Sapuskan laatuun ja makuun oltiin kuitenkin tyytyväisiä, ja kuppi syötiin tyhjäksi hyvällä ruokahalulla. Hiekkalaatikkoakin osattiin käyttää heti oikeaoppisesti, ja perustarpeiden oltua tyydytettyjä alkoikin pieni urheilutuokio. Siinä sai kyytiä niin leluhiiret kuin alkeellisemmatkin "lelut", suosikki taisi olla talouspaperiarkki joka koki julman raatelukuoleman :D pieni kissa vaikutti oikein tyytyväiseltä oloonsa, mutta eipä tiennyt raukka mitä tuleman piti... nimittäin osa valtakunnan asukkaista puuttui vielä paikalta, ja heidät oltiin palauttamassa hoidosta takaisin kotiin.
Alku koirien kanssa oli mitä saattoi odottaa, eli melkoisen kaoottista. Koirat olivat kiihdyksissä uudesta tulokkaasta, ja Damon värjöttelikin mieluiten korkealla kiipeilypuussaan tai ihmisten syleissä hievahtamatta paikaltaan. Fiksu veto, koska kissan liikkuminen sai koirat aina kiihtymään entisestään. Äitini ja siskoni saivat myös nähdä uuden tulokkaan, ja kauniiksi poikaa kehuttiinkin väriltään, sen sijaan palleroisiin maatiaiskissoihin tottuneen äitini mielestä Damon oli melko kummallisen näköinen, isokorvainen ruipelo :D no kauneus on katsojan silmässä, minusta kun itämaiset kissat näyttävät normaaleilta ja muut pyöreämmän malliset kissat taas kömpelöiltä pallukoilta :D Äiteen ja siskon lähdettyä koiratkin alkoivat pikkuhiljaa rauhoittua makuulle, tosin jos kissa vaihtoi edes asentoa niin siihen reagoitiin heti nousemalla ylös, että jos se vaikka aikoisi tulla alas puusta ja sitä pääsisi vähän retuuttamaan...
Jonkin ajan kuluttua päätin ottaa Damonin syliin ja asettua sängylle sen kanssa, ettei sen tarvitsisi koko iltaa viettää yksinään samassa asennossa kiipeilypuussaan. Koirat tietysti tästä riemastuivat, että jes nyt me saadaan tuo rääpäle itselle! Istuin sängyn laidalle pentu sylissä, ja samalla kielsin koiria ryntäämästä luokse. Olihan niissä toppuutteleminen ja monen monta kertaa sain ne häätää kauemmas ja yrittää tehdä selväksi, että kissa on MINUN, piste. eikä asiasta neuvotella, kissaan ei kosketa ilman lupaa tai sitä kiusata tai vastaa teostaan minulle. Keira uskoikin muutaman murahduksen ja irvistyksen jälkeen, että ok, en suututa mammaa, Ninja taas tunki itseään väkisin liki ja näytti siltä että olisi halunnut leikkiä - ei kissan kanssa vaan kissalla... no, pian tilanne kuitenkin rauhoittui ja koirat malttoivat käydä uudelleen makoilemaan, ja siinä sitten ne saivat jo ensimmäisiä kertoja haistella toisiaan ja opetella olemaan toistensa kanssa rauhallisesti ja totutella uuteen laumakokoonpanoon. Keiran reaktio oli erikoinen, se oli täysin ymmällään että mikä ihmeen otus tämä on, ja lopulta alkoi nuolla kissaa päästä varpaisiin keskittyen etenkin pyllyosastoon, niin että pentu oli ihan märkä :D liekö juuri juoksunsa päättänyt narttu mennyt hieman sekaisin ja kuvitellut tätä kissaa hoidon tarpeessa olevaksi pennukseen :D Ninja taas tyypilliseen tapaansa oli mustasukkainen ja yritti omia kissaa itselleen, eli välillä joutui koiria hillitsemään toistensakin takia ettei tappelua syntyisi kissan päältä. Damon oli sylissä todella hienosti, se ei yrittänyt pakoon, murrannut tai sähissyt koko iltana kertaakaan :O
Eka yö koko porukalla sujui yli odotusten, Damon nukkui taas mun kainalossa ja koirat niin ikään samassa sängyssä. Sopu sijaa antaa! :D Ekoina päivinä homma toimikin niin, että kiikutin kissaa sylissäni kylppäriin hiekkikselle ja keittiöön ruokailemaan, lopulta Ninjan varasteluihin kyllästyneenä siirsin ruokakupitkin kylppäriin. Ruokahalu Damonilla on vain kasvanut kasvamistaan, tuntuu että ihan koko ajan pieni mies on vaatimassa kovaan ääneen "lissee ruokaa, mullon näläkä!!" Sitä se nopein kasvuaika vissiin teettää... tuntuu ainakin että tuo on jo näin lyhyen ajan kuin viikon sisällä kasvanut hurjasti! :D Pikkuhiljaa viikon aikana myös kahden eri lajin edustajat ovat tottuneet toisiinsa, ja Damon uskaltaa jo liikkua melko varman oloisesti pitkin asuntoa. Aluksi se kulki turvallisesta piilopaikasta toiseen sujahtaen kuin legendaarisessa Gladiaattorit-tv-ohjelmassa (kuinka moni muistaa tämän 90-luvun hittiohjelman? :D) konsanaan, mutta vähitellen se on rohkaistunut ja saanut itseluottamusta, että ei nuo koirat sille mitään pahaa tee ja uskaltaa jo kipittää lattiallakin. Ninjan kanssa ollaan jo viritelty painileikkejä ynnä muuta, eli niistä ainakin näyttäisi tulevan ihan leikkikavereita. Eilen näytti jo siltä, että ei haittaisi vaikka hieman rauhallisemmin ja varovaisemmin kissa ottaisikin, sen verran vauhdikasta ja rajun näköistä riehumista oli ilmassa, ja Ninja tietenkin ravaa kissan perässä :D täällä on matot rullalla, takit pudotettu naulakosta lattialle, pyyhkeissä raapimisen/kiipeilyn jälkiä ja wc-paperirullia riepoteltu pitkin vessaa :D naureskelinkin jo, että Ristijärvellä riehuu erittäin paikallinen mutta tuhoisa pyörremyrsky, jonka silmässä on pieni balineesipentu!
Kuvat puuttuu edelleen, olen laiska :D mutta yritän ryhdistäytyä ja aktivoitua tuota kameraakin käyttämään, se vaan ruukaa unohtua aina valoisan aikaan ja keinovalossa kuvat on jotenkin ikäviä... vaikka oishan nekin nyt tyhjää parempia. Katsotaan, jos vaikka saisin tähän tekstiin muokattua fotoja myöhemmin, kun niitä on olemassa!
Kaksi ja puoli vuorokautta. Se on aika, jonka olen saanut elää toteutuneen unelman kanssa. Nimittäin minulla on vihdoin ja viimein, pitkän haaveilun tuloksena oma kissa! Eikä ihan mika tahansa kissa, vaan maailman ihanin ja komein hurisija - ruskeanaamio balineesipoika Willicon kissalasta, viralliselta nimeltään Willicon Ma Choi Lee ja kutsumanimeltään Damon, yhden suosikki-tv-sarjahahmoni Damon Salvatoren mukaan. :D Ja hyvinhän tuo nimi tuntuu turkoosisilmäiselle pikku vampyyrille istuvan, niin hurmaava ja ihastuttava pentu on pikku Damon etten voi uskoa välillä todeksikaan! Mutta aloitetaas tarina ihan alusta, kuka Damon on ja kuinka se meille saapui :)
"W00t, mustako tulee pohjoisen poika?"
(Damon syntymäkodissaan viimeisinä päivinä ennen muuttoa)
(c) Nina/Hurineesit
Marraskuun 10. päivänä syntyi kissapentue, jossa oli kuusi valkoista pientä palleroa. Pentueen emo on kuvankaunis ja feminiininen valkea siamilaisvariantti Ii (CH Willicon Sur Maa), joka asuu Hurinesiassa Pornaisissa ja on Willicon kissalan sijoitusnaaras, eli pennuistakin tuli täten Willicoita. Isä taas on suuri ja komea Hollannin tuonti, ruskeanaamio balineesi Ploffy (Okurimono's Glucio), eli pennuista osa voisi olla pitkäkarvaisia: balineesi oli itsellä toiveissakin, mieluiten emon värisenä eli kokovalkoisena. Pentujen kasvaessa kävi ilmi, että kolme pennuista oli emänsä kaltaisia eli valkoisia simskuja (kaksi tyttöä, yksi poika), yksi erilainen nuori eli sininaamio simskutyttö ja pitkäkarvaisiksi oli tulossa kaksi isänsä poikaa eli ruskeanaamioita balineeseja. Siinäpä sitten kävin mietintää, että kummasta tingin, väristä vai karvanpituudesta... Tunneihmisenä ruukaan tehdä valintoja sen mukaan, mikä tuntuu oikealta, ja sydän pamppaili eniten näiden naamiopentujen kuvien kohdalla, vaikka se kokovalkoinen olikin ollut alkuperäinen haavekuva. Eli toinen pitkätukkapojista alustavasti varaukseen, ja kun Eve ja Nina saivat päätetyksi että jatkokasvatukseen ja syntymäkotiinsa jää pörröinen safiirisilmä Taavetti, niin vielä tällä hetkellä työnimellä "Arska" kulkenut rohkea ja puhelias poitsu oli täten muuttamassa osaksi meidän laumaa. :)
Veljekset kuin ilvekset! Arska alias Damon ja veljensä Taavetti - voiko kauniimpia kissanpoikia ollakaan?
(c) Nina/Hurineesit
Tavallisestihan on tapana käydä katsomassa pentuja ennen niiden kotiin saapumista, mutta itsellä tämä ei tällä kertaa onnistunut erinäisten vastoinkäymisten ansiosta. Ja aina pennunkatsomisreissun peruunnuttua toisensa jälkeen oltiinkin tilanteessa, että pennut olivatkin ehtineet luovutusikäisiksi! Kasvattaja Eve asuu Porvoossa ja pennut Pornaisissa, eli täältä Kainuun sydämestä on melkoisesti välimatkaa Uudellemaalle. Even kanssa oltiin sentään tavattu naamatustenkin joulukuussa Messarissa, ja hän sitten ehdottikin, kun Hurineesit olivat tulossa Jyväskylään näyttelyyn, että jos he ottaisivat Damonin myös mukaan valkoisen Eemeli-veljensä kanssa, joka oli muuttamassa uuteen kotiinsa Kuopioon. Ei muuta kuin tätä suunnitelmaa työstämään, ja kyselemään kyytejä. Loppujen lopuksi pääsin lähtemään reissuun, ensin junalla Kuopioon ja sieltä pääsinkin sitten Ebenin (ex-Eemeli) uusien omistajien kyydillä Jyväskylään ja Killerin raviradalle, jossa Kes-Kisin näyttely järjestettiin.
Tällaisista upeuksista ei ollut helppoa valita suosikkia! Onneksi valinta tehtiin mun puolesta, enkä voi kyllä valittaa, niin ihana Damon on! (kuvassa Damon veljensä Ebenin ("Eemeli") kanssa, joka muutti Kuopioon)
(c) Nina/Hurineesit
Pennut eivät olleet saaneet turistilupaa näyttelyyn ahtauden takia, joten nappasimme Even mukaan Killeriltä ja ajelimme Jyväskylän keskustaan hotellille. Siellä sitten tapasin Damonin ensimmäisen kerran, ja voi miten pieniä pennut vielä olivat! Mullahan ei ole kauheasti kokemusta kissanpennuista lähipiirissä, ja viimeisimmät omat pentukissatkin on meillä ollut 20 vuotta sitten... joten ei sitä enää muistanut, miten pikkuisia kissat ovatkaan pentuina. Ja vieläpä kyseessä on rotuisekseen+ikäisekseen isokokoisista pennuista kyse :D Jostain syystä Damon ujosteli meitä tulijoita, veli Eben oli tilanteessa rohkeampi ja pian rellotteli selällään huristen uuden mammansa Marin sylissä :) aikansa tuumailtuaan ja kauempaa tarkkailtuaan Damonkin uskaltautui tekemään tuttavuutta, ja rentoutui huomattavasti todettuaan meidät vaarattomaksi sakiksi. :D Kirjoiteltiin sopimukset ja muut paperit sekä käytiin läpi pentuihin liittyviä asioita Even kanssa, samalla kun tarkkailtiin pentujen touhuja.
Kovin pitkään ei voitu jäädä ylimääräisiä höpöttämään, sillä meidän jatkoyhteysjuna Kuopiosta Kajaaniin oli lähdössä vähän ennen neljää ja koska oli lauantai, seuraava juna kulkisi vasta iltayhdeksältä! Joten paperiasioiden hoiduttua pakkasimme pennut samaan kuljetuslaatikkoon ja lähdimme matkaan Killerin kautta, jonne palautimme Even. Jo tässä vaiheessa näytti kovin tiukalta, että ehtisimmeköhän junaan, se olisi ihan siinä ja siinä... Pennut matkustivat omassa boksissaan hienosti, Eben ryhtyi lähes samantien nukkumaan Damonin kommentoidessa ja jutellessa kovasti, ja välillä yrittäen saada veljeään painimaan kaulasta puremalla tai etsimällä boksista kissanpennun mentävää reikää. :D Mutta lopulta pikkuvampyyrikin rauhoittui ja näytti nukkuvankin kiihdytyksistä ja jarrutuksista huolimatta. Vähän ennen Kuopiota siirsin Damonin omaan pienempään kuljetuskassiinsa, ja tässä vaiheessa pennuilla iski hätä ja ne alkoivat naukua kovaan ääneen toisilleen. Liekö heittivät hyvästit, vai huutelivat "no ei tuu kyllä suakaan ikävä senkin kakkapää!" :D
Koska minulla on joku käsittämättömän huono karma sen suhteen, mitä tulee juna-aikatauluihin ja junaan ehtimisiin (ei ollut ensimmäinen kerta tämä, kun joutuu ajamaan minuutteja vastaan että ehtiikö junaan), niin tietysti siinä kävi nyt kuten pelkäsin, että Kuopion rautatieasemalla meidän matka jämähti... :( no, ei muuta kuin soittelemaan kavereita läpi ja kyselemään, että voisiko jonkun luo tulla odottelemaan tuota iltajunaa. Nimittäin viisi tuntia asemalla ei tuntunut houkuttelevalta, eikä varsinkaan kissanpennun kannalta joka oli ahtaassa kantolaukussa! Epätoivo ja ahdistus alkoi nousta etenkin siinä vaiheessa, kun puhelin aloitti temppuilun ja kadotti kuuluvuudet, eikä uudelleenkäynnistys tai mikään tuntunut auttavan... pari tuntia odoteltiin, kunnes eräs hyvä ystäväni ja vielä kissa-allergikko sellainen sanoi, että tulkaa meille. Kiitos vielä tuhannesti Samuli, olet todellinen ystävä ♥ kohotti ihan hirveästi mielialaa päästä lämpimään ja vessaan sekä saada jotain syötävää ja juotavaa, ja sai pikku Damonkin hieman jaloitella keittiössä. joka oli rajattu sille oleskelutilaksi Aapo-cirnecon ulottuvilta. :) Iltajunaan päästiinkin jo ongelmitta ja Kajaanista vielä kotia asti, eipä ole pitkään aikaan väsyttänytkään niin lujaa kuin tuolloin ja oma kotisänky tuntunut yhtä ihanalta!
Tästä tulee näköjään niin pitkä stoori, että taidan jatkaa juttua Damonin kotiutumisesta ja sen ihanan luonteen kehumista uudessa tekstissä. Mutta tähän loppuun vielä kiitos Evelle luottamuksesta saada ihana pentu itselleni ja kaikesta avusta ja ymmärryksestä, ja vähintään yhtä iso kiitos ja halaus Ninalle siitä että Damon (ja varmasti muutkin sisarukset) on noin mahtavan avoin, luottavainen ja reipas pentu luonteeltaan! Mä olen aivan myyty ja rakastunut pieneen hurisijaan ja ihmeissäni, miten helppo ja mutkaton voi kissanpentu olla, ja Damon tuntuu myös nauttivan uuden mammansa huomiosta, sylittelystä ja silittelystä aivan yhtä paljon! Olen tainnut saada juuri sellaisen syli- ja kainalokisun mistä olen haaveillutkin! ♥
Yritän muuten ottaa seuraavaan tekstiin omia ja uusia kuvia Damonista, tähän nyysin vain röyhkeästi Ninan ottamia loistotasoisia otoksia Hurineesit-blogista :D sieltä voi nähdä Damonin elämänkaarta ihan vauvasta asti, aivan ihanaa näin pennunottajan näkökulmasta kun on noin aktiivinen valokuvaaja ja saa seurata pentujen kehitystä kuvien välityksellä! Yritän itsekin saada edes jotain räpsittyä tuolla pokkarilla, vaikka laadullisesti kuvat jäävät varmasti valovuosien päähän...
...nimittäin Ninja pääsee maaliskuun toisena viikonloppuna poropaimennuskokeeseen! :D Hui kauhia, tunnen jo nyt hikikarpaloiden nousevan ohimoille ja pahimmat kauhuskenaariot vilisevät mielessä... no, eiköhän se mene kuitenkin ihan ok, huumorillahan me harrastetaan ja ei tuo nyt niin vakava paikka onneksi ole. Pääasia, että Ninjalla olisi kivaa eikä sattuisi mitään, ja totta kai toivotaan että pikkumustan sisuksista löytyisi pieni paimenkoiran alku. Eniten mietityttää, että riittääkö Ninjalla kantti itsenäiseen paimennukseen tai sitten toinen ääripää eli toimiiko neidin kuuloaisti luoksetulokäskyn kohdalla... Keiran kisailmoittautumisen kanssa ei käynyt yhtä hyvä tuuri, se on viidennellä varasijalla eli todennäköisesti possunenulle tulee tällä kertaa ihan vain turistireissu. :P Harmi, mutta toisaalta eipähän ole paineita sen suhteen ja voi keskittyä täysillä Ninjan suoritukseen ja sen jännittämiseen. :D Tärkeämpää on nyt kuitenkin Ninjan testaaminen, koska vuoden päästä sillä voi olla ihan toisenlaisia kiireitä... ;)
Emäntä on lähdössä huomenna pienelle reissulle ja tällä kertaa ilman koiria. Käväisen Kuopion kautta Jyväskylässä mutkin, ja mitä todennäköisimmin takaisin ei tarvitse tulla tyhjin käsin... ;) siitäpä sitten lisää seuraavassa päivityksessä, oon itse ihan hirmuisen täpinöissäni ja olotila vaihtelee onnesta paniikinpoikaseen. Onhan se aina huisia, kun yksi pitempiaikainen haave on toteutumassa... ♥
