maanantai 18. kesäkuuta 2012

Ninja luonnetestissä

Ninja osallistui helteisenä kesäkuun lauantaina Kajaanissa järjestettyyn luonnetestiin. Tuomareina toimivat Lauri Ojala ja Jari Keinänen. Tulokseksi saatiin seuraavanlainen suora:


I Toimintakyky +1 Kohtuullinen
II Terävyys +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
III Puolustushalu +1 Pieni
IV Taisteluhalu -1 Pieni
V Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
VI Temperamentti +3 Vilkas
VII Kovuus +1 Hieman pehmeä
VIII Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma

tulos +150 p. - 10 p. = +140 p.

Itse testin kulusta: Ninja oli ennen testiä oma itsensä, ehkä jopa tavallista rauhallisempi ja keskittyneempi, ja näyttäessäni rakasta "oravannahka"-lelua (Skinneez) se jahtasi ja jopa hieman retuutti sitä. :) Siirryimme testipaikalle ja kuten asiaan kuuluu, testi alkoi tuomarien tervehtimisellä ja koiran taustojen kartoittamisella, eli kerroin heille millaista arkea Ninja elää, harrastuksista ja laumakokoonpanostamme. Ninja oli hieman ihmeissään, mikähän paikka tämä nyt on ja koetti kiskoa eri suuntiin, mm. lelulaatikolle :D ja hieman piippasi, kun mitään ei tapahtunut. Keskustelun käytyämme tuomari kutsui Ninjaa luokseen ja Ninja tuli empimättä tekemään tuttavuutta tuomarisedän kanssa ja otti rapsutukset vastaan avoimesti. Tämän jälkeen tuomari kaivoi laatikosta kepin, joka ei Ninjaa pahemmin kiinnostanut, ja sain itsekin koettaa leikkiä Ninjan kanssa mutta hajujen haistelu maasta kiinnosti paljon enemmän. Kokeilin myös omalla lelullamme, mutta tilanne taisi olla sen verta jännittävä Ninjalle jo nyt, että leikkiminen ei vain yksinkertaisesti napannut ollenkaan. Tuomari rohkaisi, että taisteluhalua voidaan nähdä myös testin muissa osioissa, joten siirryimme kelkalle.

Kelkka olikin yllättävän kova paikka Ninjalle! Tässäkin Ninja haisteli alussa vain maata, mutta kun kelkka lähti liikkeelle se havahtui ja jäi seisomaan hihnanmitan minun edelle, ja haukkui lähestyvää mörköä karvat pystyssä. Kun kelkka tuli lähemmäs, Ninja pakitti minun taakseni edelleen haukkuen. Kelkan tullessa aivan lähelle Ninja kiskaisi hihnanmitan verran sivulle eli taisi säikähtää kun uhka ei pysähtynytkään, vaikka Ninja sille koetti sanoa ettei tartteis tulla. Eikä kelkkaa ihan heti uskallettu mennä tutkimaan, vaan sain ensin itse astua ihan kelkkaan kiinni ja kiertää sen toiselle puolelle, ennen kuin Ninja uskaltautui mörköä tutkimaan ja haistelemaan. Tässä vaiheessa jo huomasin, että tämä osio kuormitti Ninjaa kovasti, se läähätti voimakkaasti ja oli kovin epäluuloinen, että mitähän ihmettä täällä oikein tapahtuu... lähti kuitenkin reippaasti mukaani kävelemään ja palatessa ohitti kelkan ihan hienosti, eli palautui sen verran että testiä jatkettiin normaalisti.



Puolustushalu oli ollut itselleni etukäteen mielenkiintoisin osio, että mitähän Ninja siellä tekisi. Ninjahan on todella kova vahtimaan ja haukkumaan kaikkea epäilyttävää, ja se puolustaa omakseen kokemia asioita kuten ruokaa, leluja tai emännän reppua/matkatavaroita todella hanakasti - muilta koirilta. Ihmisen hyökkäykseen Ninja suhtautui täysin eritavalla. Alussa se taas haisteli seinänvieruksen heinikkoa, kunnes huomasi hyökkääjän. Samantien se pakitti minun taakseni haukkuen, mutta ei sillä ollut halua puolustaa emäntänsä, ihan vapaasti olisi minut uhrannut ettei itselle kävisi mitään pahaa. :D Eli tällaista puolustushalua löytyi vain pienesti, arjen vahtikoiruudesta huolimatta. Sitähän en tiedä, olisiko Ninja ollut rohkeampi ilman äskeistä kelkkaosuutta, mutta testi kulkee tällä tavoin ja sillä hyvä. :) Hyökkääjän mukaan Ninja lähti ilman vastalauseita, eli mikä tärkeintä jäljelle jäävää hyökkäyshalua ei ollut.

Seuraavaksi vuorossa olivat haalari ja tynnyri, missä siis mitataan koiran kovuutta ja temperamenttia. Kävelimme seinän vierustaa ja Ninja taas, yllätys yllätys :D haisteli heiniä (lieköhän tuossa rakennuksessa ollut hiirien koloja?), kunnes oli haalarin kohdalla. Haalari nousi sähäkästi ylös ja Ninja teki suuren ja nopean väistöliikkeen vastakkaiseen suuntaan, ja käännyimme takaisin päin. Kävellessämme uudestaan seinän vierustaa Ninja oli ehkä aavistuksen varovaisempi liikkeissään, mutta haalarin kohta ohitettiin reippaasti eli suurta pelkoa yllätystä kohtaan ei ollut jäänyt, hienoa! Nyt käännyimmekin talon nurkalta kohti ramppia, josta vapautettiin koliseva tynnyri. Ninja väisti taas laajan kierroksen niin kaukaa kuin hihnassa ylsi. Tuomarit käskivät minun mennä tynnyrin luokse ja istua sen päälle, ja Ninjakin uskalsi tulla tutkimaan tynnyriä lähes samantien. :)

Pimeässä huoneessa oli lattialle aseteltu erilaisia alustoja, siellä taisi olla mm. muovia ja jonkinsortin puulevyjä, jotka muodostivat kynnyksen ennen nurkkaa, jonne minut määrättiin istumaan. Ninja tutki paikkoja ihan itsenäisesti, eikä hämmästynyt edes tuomarin heittämää ja kolisevaa tyhjää mehukatti-pulloa. Ei kuitenkaan löytänyt minua, vaikka lähistöllä jo kävikin, ennen kuin kuiskasin Ninjan nimeä muutaman kerran. Vielä ihan mun lähelläkin epäröi, että onkohan se akka nyt täällä jossain, kunnes otti ne pari ratkaisevaa askelta oikeaan suuntaan ja sai etsinnälleen onnellisen päätöksen! Tyytyväinen olen tästä suorituksesta siinä mielessä, ettei minkäänlaista alusta-arkuutta tai -epävarmuutta ollut Ninjassa huomattavissa, vaikka oli monenlaista levyä aseteltuna reitille! :)

Terävyyttä eli koiran taipumusta aggressiivisuuteen/hyökkäämiseen sitä uhatessa testataan seinäkokeella, jossa koira kiinnitetään lyhyeen ketjuun ja se jätetään seinään yksin. Ja samaan tapaan kuin puolustushalua mittaavassa osiossa, pusikosta ilmestyy hyökkäävä tuomari joka uhkaa koiraa. Itsehän en tätä koetta nähnyt, koska koiran ohjaaja on nurkan takana piilossa, mutta äitini kuvaamalta videolta sain katsoa Ninjan reaktioita. Eikä se missään vaiheessa halunnut itseään puolustaa, vaan koetti mieluummin paeta. Ja itse asiassa siinä onnistuikin, sillä ketjun lukko aukesi ja irtosi vahingossa, ja Ninja kirmasi vapauduttuaan nurkan taakse minun luokse! :D No, koira takaisin toiseen ketjuun kiinni, ja testiosuus loppuun. Tässä vaiheessa videolla oli hauskasti nähtävissä, että Ninja koetti kiivetä talon ikkunaan, ehkä se luuli että mä oon edelleen siellä talossa sisällä? :D Hyökkääjän tullessa ihan lähelle Ninja vetäisi täydellisesti maihin ja alistui, eli ei sillä ollut minkäänlaista halua itseään puolustaa. Pikkulikkaparka, kamalaa kun tuolla lailla ihmiset uhkailee ja käyttäytyy omituisesti! ♥



Lopuksi vielä laukausvarmuuden testaus, eikä Ninja paukuista välittänyt tuon taivaallista, niin kuin jo oikeastaan tiesinkin. Äänien suhteen Ninja on täydellisen varma tapaus ja sen voisi viedä varmasti rokkifestareille tai ampumaradallekin aivan huoletta!

Tuomarien sanallisessa loppuarviossa sanottiin, että muuten ihan mainio koira, mutta valitettavasti siltä puuttuu taistelutahtoa eli moottoria, mikä vaikuttaa sen toimintaan: kovasti mieli tekisi ja tahtoisi olla monessa mukana, mutta moottorin puuttuessa tekeminen jää hieman puolitiehen. Kovuudesta tuli maininta, että pelkän haalariosion perusteella koira olisi saanut arvion kohtuullisen kova, mutta koska se selvästi paineistui testin muissa osioissa  ja ne jäivät koiran mieleen kummittelemaan, niin ruksi tuli kohtaan hieman pehmeä. Vilkkaudesta olivat myös sitä mieltä, että oikeastaan makuasia onko koira vilkas vai erittäin vilkas, mutta tällä kertaa katsoivat ns. koiran eduksi ja arvioksi tuli vilkas. Hermot kestivät koko testin ajan eli hermorakenne jäi plussan puolelle :) ja mikä parasta, täydellisen varma kovien äänien ja laukausten suhteen! Itse koen, että tulos on hyvin paljon Ninjan näköinen, taisteluhalua olen itsekin sille toivonut enemmän, ja muiden osioiden jäädessä plussalle ei voi olla kuin tyytyväinen! :) Ruualla Ninja on kuitenkin motivoitavissa hienosti yhteiseen tekemiseen, ja itse asiassa tuon loppuarvionkin aikana erään koetoimitsijan retkituolilleen jättämä eväsleivän jämä joutui parempiin suihin, kun Ninja havaitsi lempiasiansa eli ravintoa! :D

Tässä vielä videolinkki kiinnostuneille: http://www.youtube.com/watch?v=HBjgrWcQVBQ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti