Koirien kevätkuulumisia

Mistä tietää, että kevät on tullut? No karvanlähdöstä tietenkin. Eräänä arki-iltana Keira ja Ninja poseerasivat näin kauniisti vierekkäin:

Toisin sanoen, tyttäret ovat vaihtaneet kesää odotellessa bikinit päälleen, ja talvitakin täytteitä pöllyää ympäri nurkkia, riippumatta siitä onko imuroitu hetki vai viikko sitten. Näyttelyjä ei yllättäen olekaan suunnitteilla kuin vasta loppukesästä, sen verta kaljuja likat ovat ja Ninja eritoten muistuttaa lähinnä jotain vinttikoiraa - se näyttää ainakin puolet kapeammalta kuin hyvässä turkissaan. :D 

"Siinä se mun talviturkki nyt sitten on, siskon villapuseron vieressä..."

Mutta karvojen vähäisyys ei neitokaisen menoa hidasta, päinvastoin! Ninjasta parasta keväässä on, kun pellot ja pientareet ovat sulaneet, ja pääsee taas myyrästämään toden teolla! Kävimme viikko takaperin vanhempien luona pihatalkoissa, ja Ninja päätti että nyt tartteis saada myyräpaistia. Jos olette joskus miettineet, miltä näyttää porokoira vietettyään pari tuntia rantatörmällä maansiirtohommissa, niin tässäpä vastaus:

"En voi käsittää, miksen saanut tulla sisälle tämännäköisenä..?"

Edellisenä viikonloppuna Ninja sai jahdata sydämensä kyllyydestä pelloille tulvavesien houkuttelemina kerääntyneitä kahlaajia, siellä meidän mustasurmamme polskutteli ja välillä sukelsikin riemuissaan suokukkojen ja kapustarintojen perässä... on tuo sellainen vesipeto ja kaivinkone, etten vastaavaa tiedä! :D

Keira käväisi ennen turkkinsa menettämistä ryhmänäyttelyssä Kajaanissa. Tuomarina oli Tuula Savolainen, jolta Keira sai arvosanaksi Hyvän, kuitenkin ihan mukavalla arvostelulla. Neitiä moitittiin keveydestä ja kapeudesta kuten lähes aina, ja minä kun olen ollut niin tyytyväinen kun se on vihdoin aikuisiällä vankistunut! :D No, minulle Keiki on täydellinen ja kaunein juuri tuollaisena semi-vinttikoirana kuin se on ♥ Keiran arvostelu kuului näin:

"4-vuotias narttu, joka voisi kokonaisuudessaan olla hieman vahvempi. Oikealinjainen kapea, kevyt pää. Hyvät korvat. Kapea runko, joka oikean mallinen. Luisu lantio. Korkealla kannettu häntä. Tasapainoinen raajarakenne. Kapeat takaliikkeet. Sivuliikkeessä hyvä askel. Pehmeähkö turkki. Hyvin esitetty."

 Varmaan ensimmäinen näyttelyarvostelu, jossa korvia on sanottu hyviksi! :D Eikä liian kookkaiksi, kröhöm... hännästä tuomari oli tarkka, Keirallahan häntä nousee melko hillitysti liikkeessä, verrattuna oikeasti kippuraan häntään kuten vaikkapa Ninjalla on. No, tulipahan käytyä, ja mukavaa oli tavata komeita nuoria uroksia, pentuluokassa esiintyi ihana Vote (Sagaberran Susivouti) tuloksella PEK1 KP ROP-pentu, samoin komea nuori herra Mölli eli Aikamerkin Kiukkupussi oli oikea hurmuri ja Keira jopa haksahti hetken nuorukaisen kanssa leikkimäänkin :)

Kesän tullessa harrastuksetkin varmasti tästä kevättauosta taas aktivoituvat, metsät alkavat olla sen verran kuivia että verta pitäisi kaupasta käydä hakemassa ja lähteä jäljen vetämiseen! Ninja on myös ilmoitettu luonnetestiin kesäkuun 16. päivä, tämä herättää minussa jo kovasti jännitystä, että miten Yönmusta testin handlaa. Mukavaa on saada arvio Ninjan luonteesta, ja eritoten mielenkiintoista on nähdä miten se toimii ilman Keiran taustatukea, laumassa kun tyhmyys tiivistyy... sekä se, ovatko omat arvioni Ninjan luonteesta aivan metsässä - toivon vain, että tytsy olisi testipäivänä oma itsensä :)

Huomenna ajellaankin sitten Oulun suunnalle kokeilemaan uutta lajia eli ratajuoksua! :) Virpiniemen Greyhoundurheilijat järjestävät kaikille roduille avoimen kiihdytyskilpailun, ja minä tällaisena vinttikoirafanina totta kai haluan päästä vieheen perässä juoksemista jo näiden "vääränrotuisten" kanssa :) toivottavasti tytöt syttyvät vieheestä, toki tyyli on vapaa että katsotaan joutuuko emäntäkin urheilemaan juoksuradalla ;D

Elämme jännittäviä aikoja!

...nimittäin Ninja pääsee maaliskuun toisena viikonloppuna poropaimennuskokeeseen! :D Hui kauhia, tunnen jo nyt hikikarpaloiden nousevan ohimoille ja pahimmat kauhuskenaariot vilisevät mielessä... no, eiköhän se mene kuitenkin ihan ok, huumorillahan me harrastetaan ja ei tuo nyt niin vakava paikka onneksi ole. Pääasia, että Ninjalla olisi kivaa eikä sattuisi mitään, ja totta kai toivotaan että pikkumustan sisuksista löytyisi pieni paimenkoiran alku. Eniten mietityttää, että riittääkö Ninjalla kantti itsenäiseen paimennukseen tai sitten toinen ääripää eli toimiiko neidin kuuloaisti luoksetulokäskyn kohdalla... Keiran kisailmoittautumisen kanssa ei käynyt yhtä hyvä tuuri, se on viidennellä varasijalla eli todennäköisesti possunenulle tulee tällä kertaa ihan vain turistireissu. :P Harmi, mutta toisaalta eipähän ole paineita sen suhteen ja voi keskittyä täysillä Ninjan suoritukseen ja sen jännittämiseen. :D Tärkeämpää on nyt kuitenkin Ninjan testaaminen, koska vuoden päästä sillä voi olla ihan toisenlaisia kiireitä... ;)

Emäntä on lähdössä huomenna pienelle reissulle ja tällä kertaa ilman koiria. Käväisen Kuopion kautta Jyväskylässä mutkin, ja mitä todennäköisimmin takaisin ei tarvitse tulla tyhjin käsin... ;) siitäpä sitten lisää seuraavassa päivityksessä, oon itse ihan hirmuisen täpinöissäni ja olotila vaihtelee onnesta paniikinpoikaseen. Onhan se aina huisia, kun yksi pitempiaikainen haave on toteutumassa... ♥

Paukkupakkasia sekä terveitä ja sairaita niveliä

Niin Suomi sai uuden presidentin eilisiltana. Oma ehdokas ei tällä kertaa voittanut, mutta hieno kampanja Pekalta silti ja sai ehdokkuudellaan paljon keskustelua aikaan :) mutta se presidentinvaaleista, alkaa jo itseäkin aihe kyllästyttää pitkiä kampanjoita seuratessa! :D

Sää on ollut kovasti arktinen viime aikoina. Jopa talvisiin olosuhteisiin jalostuneet porokoirani ovat viihtyneet mieluummin sisätilojen lämmössä kuin kolmenkympin pakkasissa! Kylmänkestävyydessä olen huomannut kahden neitoni välillä eroja, Keira pitkine tassukarvoineen ei tunnu ulkona palelevan läheskään niin paljoa kuin Ninja, joka nostelee tassuja jo muutaman minuutin pihallaolon jälkeen. Puolitosissani olen miettinyt, että pitäisiköhän neiti Yönmustalle ostaa tossut näitä kireimpiä pakkasia varten. :D Mutta onneksi nämä kelit eivät kauaa kestä, sillä kyllä meistä kolmesta kuitenkin emäntä on se, joka hyytyy pahiten kylmyydessä. Ei sillä, ettäkö kesähelteitäkään kaipaisin, ennemmin valitsen nämä talvikelit kuin sen tappavan ahdistavuuden!

Neitokaisilla on nyt ollut juoksut, ja aika lailla tasaista 6-7 kk väliä ne ovat noudattaneet. Meno onkin ollut välillä melkoisen kiihkeää ja todellista tyttöjen välistä rakkautta ilmaistu ;) Virallisiin kuulumisiin sen verran, että Ninja kävi virallisissa lonkka- ja kyynärkuvauksissa. Samalla kuvattiin myös epävirallisesti selkä ja kippurahäntä, ja hyvältä näytti kaikki eikä nikamissa ole silloittumia tai muutoksia! Kennelliitosta saapui myös viime viikolla iloisia uutisia virallisia kuvia koskien, Ninjan lonkat on A/A ja kyynärät 0/0!! Eli täysin priimaluokkaa on neitokaisen viralliset terveystulokset, kun aikaisemmin silmät ja polvet oli tutkittu terveiksi :)) Näin ollen Ninjalle suunnitellaan pentuetta tulevalle vuodelle 2013, todennäköisesti alkuvuoden juoksuun ;) jännityksellä odotan, millaisia sulhasehdokkaita Ninjalle ollaankaan suunniteltu, mutta tämä vuosi mennään vielä kasvaessa ja harrastaessa! Ja tietenkin silmät tarkistetaan vielä uudestaan ennen mahdollista astutusta.

Ninjan lonkat A/A

 (loput röntgenkuvat nähtävissä täällä:
http://s112.photobucket.com/albums/n187/ronjuska/Ninjan%20luustokuvat/)

Suunnitelmissa Ninjalle on mm. poropaimennuskoe ja luonnetesti, mikäli vain paikat niihin heruu. Eiköhän sitä myös tule jokusessa näyttelyssä käväistyä ja maan sulettua aletaan treenata taas MEJÄ:ä ihan urakalla :) Keiraa yritän saada myös mukaan poropaimennukseen mutta kisan puolelle, ja suunnitteilla olisi käydä treenaamassa hieman etukäteen Ranualla erään ystävällisen poroisännän luona. Mutta näistä sitten lisää, jos suunnitelmat onnistuu! Huomenna Keira on menossa silmätarkkiin, katsotaan miten silmissä asuva kaihi jakselee...

Oma terveys ei kovin häävillä tolalla ole, nimittäin venäytin polveni reilu viikko sitten ystäväni luona kyläillessäni (on se ihahhurja paikka tuo Lapinlahti! ;D). Siinäpä sitten vaihtui suunnitelmat Jalostuspäivien näyttelyyn menemisestä ja Hurinesiassa kissanpentujen katsomisvierailusta päivystykseen... Viime viikko onkin sitten köpötelty kyynärsauvojen varassa ja lepuutettu jalkaa - onneksi pystyn oleilemaan vanhempien luona eikä koirien tarvitse olla täysin ilman liikuntaa, enhän mä olisi pystynyt niitä lenkittämään. Enkä ihan vieläkään ole lenkkeilykunnossa, kävely on melkoisen hidasta ja askeltaminen tekee polveen kipeää :( huomenna käyn itse röntgenissä ja ensi viikolla jutellaan lääkärin kanssa jatkosta, mitä tuon kanssa tehdään jos on edelleen noin kipeä. Kahdestihan se on jo leikattu, että jos sananlasku pitää paikkaansa niin puukotettavaksi sitä saattaa kolmannen kerrankin joutua...

Hyvää saamelaisten kansallispäivää kaikille! :)

Joulut juhlittu ja kohti uutta vuotta

Hui kun on taas pitkä aika edellisestä päivityksestä! Ei ole vain saanut itsestä irti alkaa kirjoittamaan, hyi minua kun olen ollut taas laiska. Mutta siis, joulukuu mennä hurahti ja melkoisen kiirettäkin on välillä pitänyt, ehkä siinä osasyy blogihiljaisuuteen.

Joulukuun alussa kävin jokavuotisessa Voittaja-näyttelyssä Messarissa. Viikonloppu meni kuin siivillä ihastellessa niin vanhoja tuttuja rotuja kuin uusia tuttavuuksiakin. Porokoirakehät tuli tietenkin katsottua molempina päivinä, ja iloittua Ninjan kuvankauniin Hymy-siskon menestystä. Lauantaina Hymy vei koko potin ollen ROP ja luonnollisesti HeW-11, sunnuntaina ei ihan titteliä herunut tuloksella PN-2. Ehdin myös ilokseni katsoa molempina päivinä unkarinvinttikoirakehät ja pakahtua ihastukseen noiden lempeiden, rauhallisten ja ah-niin-upeiden koirien edessä! <3 Joskus mulle vielä unkarilainen tulee, mutta onko se jo ensi kesänä vai vasta myöhemmin se jääköön nähtäväksi... Messarissa oli myös mukavaa nähdä harvinaisia rotuja, mm. keski-eurooppalaisia ajokoiria. Jostain syystä, ehkäpä vinttikoirien myötä, olen alkanut pitää myös ajokoirien ulkomuodosta, ja isokorvaiset rodut etenkin vetoavat. Messarin myötä kiinnostus heräsi sveitsiläistä berninajokoiraa, ranskalaista porcelainea sekä ranskalaista basset artésien normandia kohtaan, tai no jälkimmäistä olen hieman silmäillyt aikaisemminkin. Mutta tuskinpa oikeaa metsästyskoiraa tähän talouteen ennen kuin metsästystä alan harrastamaan... ja siihen voi mennä aikaa. :D

Messarin jälkeen alkoikin sitten pieni onnettomuuskierre. Itsenäisyyspäivänä ollessamme porukoilla Ronjan ja Keiran välille syntyi riitaa, mikä ei sinällään ole uutta, kaksi vahvatahtoista narttua joutuvat silloin tällöin törmäyskurssille keskenään. Tällä kertaa Keira vain sai hieman enemmän osumaa, Ronjan onnistui upottaa hampaansa Keiran hännän tyveen/pakaraan ja tuloksena kolmisen senttiä syvä onteloinen puremahaava. Eläinlääkärireissuhan siitä syntyi sekä 10 vrk:n antibioottikuuri Keiralle kaulurilla varustettuna. Lisäksi huuhtelin haavaa laimennetulla Betadinella, ja se onneksi paranikin erinomaisesti. :) No, kun vietiin viimeistä päivää Keiran antibioottikuurista, oli mun kauppareissun aikana revitty kappaleiksi nahkahihna... eikä mun kauhuksi palasia löytynyt mistään. Eipä muuta kuin parafiiniöljyä koirille kurkusta alas ja aamupalaksi kaurapuuroa ja tankoparsaa... ilman mitään suurempaa vaikutusta. Kolme päivää myöhemmin heräsin aamulla kakomiseen, ja Keira oksensi tyhjää mahaansa... sekä nahkahihnan palasia. KEIRA?!? Olin ollut lähes satavarma, että hihnan tuhoaja oli ollut Ninja, jolla tuhoamistaustaa on, mutta ilmeisesti lähestyvä juoksu on sekoittanut Keirankin päätä ja hillitsemätön ahmimishäiriö on saanut sen valtaansa. Yhtenä iltana nimittäin oli äidin leipomat korvapuustitkin kadonneet pöydältä... no saahan se PMS naisetkin himoitsemaan herkkuja ja tunteet pintaan, ehkä Keiralla on jotain samantapaista. :D

Tuli haukuttua väärää puuta...

...vaikka syyllisyys paistoikin näin selkeästi tekijän naamalta.

Joulu menikin sitten onneksi suhteellisen rauhallisissa merkeissä, itsekin keskityin lähinnä syömiseen, tv:n katseluun ja kirjojen lukemiseen. Koukutin itseni aikanaan tv-sarjaan Game of Thrones, ja nyt olen ahminut kirjoja joihin ko. sarja perustuu eli George R.R. Martinin luomaan fantasiaan A Song of Fire and Ice. Ensimmäinen osa eli juurikin sarjalle nimensä antanut A Game of Thrones (suom. Valtaistuinpeli) sain luettua joulun aikaan, ja nyt aloittelen toista osaa A Clash of Kings (suom. Kuninkaiden koitos). Luen kirjoja englanniksi, kun neljän ensimmäisen kirjan setti pokkareina oli edullisesti tarjolla, ja ihmeen hyvin on lukeminen ja ymmärtäminen sujunut. Tosin ensimmäisen kirjan juoni oli tuttu jo tv-sarjasta, se varmasti helpotti. GoT:n toinen tuotantokausi alkaa jenkeissä huhtikuussa, ja sitä odotellessa kirjat ovat hyvää ajanvietettä... joskin olen myös ekaa kautta katsellut uusintana, addikti mikä addikti. :D

"When you play the game of thrones, you win or you die."

Uusi vuosi on lähestymässä, ja meillä on vielä auki kuinka sitä vietämme. Keirahan hieman pelkää ilotulitteita, ja se saakin tänä vuonna rauhoittavaa lääkettä, jos se helpottaisi neidin ahdistusta, paukkeelta kun ei voi maallakaan oikein välttyä... Ninja ei onneksi raketteja pelkää, tosin melko kuurohan se osaa muutenkin välillä olla :D Pelkäävän koiran omistajana ja muutenkin toivoisin, että jokainen miettisi hetken ennen rakettien ostamista, onko siinä oikeastaan mitään järkeä syytää hirmuinen määrä rahaa savuna taivaalle, vai olisiko sille summalle jotain järkevämpääkin käyttöä (jos ei mitään keksi, niin hyväntekeväisyyteen sitten)? Joka vuosi monet suomalaiset loukkaantuvat ilotulitteiden kanssa touhutessaan, usein siihen on alkoholi yhtenä osapuolena. Tuhannet koirat pelkäävät ilotulitteiden ääniä ja useat karkaavat omistajiltaan tai kotoaan pelästyessään. Kun aattoiltana astuu ulos, on kuin käynnissä olisi sotatila - miltähän tämä tuntuu oikean sodan kokeneista vanhuksista? Ja vaikka ilotulitusraketeilla on ikäraja, K-18, niin joka ikinen vuosi niitä on alaikäistenkin hallussa ja niitä käytetään väärin, mm. ohikulkijoiden kiusaamiseen ja säikyttelyyn (näin monen koiran äänipelko saakin alkunsa, kun vieressä tai jopa kohti räjäytetään ilotulite...). Seuraavana päivänä kaupunki, kadut ja luonto ovat täynnä myrkyllistä roskaa, jota juhlijat eivät vaivaudu keräämään pois. Kyseenalaistankin koko ilotulitekulttuurin, ja mielestäni Suomessakin voitaisiin siirtyä Norjan malliin, jossa yksityishenkilöillä ei ole lupaa ampua ilotulitteita. Komeampia näytöksiähän ne kaupunkien ja kuntien järjestämät ilotulitukset onkin kuin kaiken maailman kiinanpommit ja sähikäiset? Itse en ole koskaan raketteja ostanut enkä osta, ja toivon ettet sinäkään niin tekisi. Tai jos on ihan pakottava tarve, niin älä ainakaan räjäytä niitä ennen kuin se on virallisesti sallittua, eli 31.12. klo 18.00 - 1.1. klo 02.00 välisenä aikana. Ei ennen, eikä sen jälkeen. Kiitos.

"Saammehan ulkoilla uuden vuoden aattona rauhassa ennen suurta ilmahyökkäystä?"

Turvallista uuden vuoden vaihdetta ja entistä parempaa uutta vuotta 2012!!

Kuratassuja, karvanlähtöä, pikkupakkasta ja pentukuumetta

Pari päivää tässä menikin melko rattoisasti blogin ulkoasua ja sivuja väsätessä. Infosivut ja linkkiosiot alkavatkin olla pikkuhiljaa kohdillaan ja itseä tyydyttävät. Olen jo pitkään haaveillut kotisivuista koirille, jossa olisi niiden tiedot ja esittelyt julkisesti näkyvillä - Onhan minulla sentään maailman parhaat koirat, ja haluan niistä kaikille kertoa! ;D Mutta koska olen täysin käsi, mikä liittyy koodaamiseen tai kuvankäsittelyyn, niin tarvitsisin ulkopuolista apua virallisten kotisivujen tekemiseen. Vaan aika kivastihan tää Bloggerkin taipui mun käsittelyssä ja lopputulos on aikalailla tekijänsä oloinen, joten palvelkoot tämä enshätään mun koirista ja kuulumisista kiinnostuneita! :)

Pitkä, pimeä ja märkä syksy ei ole ollut yhtään mun juttu. Pimeys vetää mielen väsyneeksi ja olon saamattomaksi, ja lumen puute synkentää iltoja ja elämää entisestään. Alankin olla jo hieman kyllästynyt ainaiseen kuratassujen pyyhkimiseen ja hiekkakasojen imuroimiseen, ja tänään huomasin ilokseni maan olevan kuurassa ja ilman raikkaan oloinen. Pakkasta! Sieltä se talvi siis yrittää tulla, toivotamme tervetulleeksi! Märkää ja kastumista inhoava Keirakin sai ihan hepulin kuuraisesta maasta, ja heittäytyi pyörimään selälleen kuuraiselle nurmelle: kunhan vielä lunta saadaan maahan, niin kyllä porokoiralla pääsee ilo irti! Jospa pohjavillatkin alkaisivat sitten pysyä kiinni rungossa, nyt karvanlähtö tuntuu vain jatkuvan jatkumistaan... ja taas on imuri tehokäytössä. Ninjan viimeiset pohjavillat keräsin kammalla ja neiti on nyt virallisesti kalju, mutta Keirasta irtokarvaa tuntuu pölisevän jatkuvasti vaikka sitä kuinka harjaisin. Täytyisi kenties suorittaa virallinen syyspesu (ainiin! ja madotukset kanssa!), mutta muutossa olen koirien shampoonkin jonnekin hukannut. Ostoslista eläinkauppaan siis sen kuin kasvaa sekin, tarpeen lienee myös lohiöljy ja biotiinivalmiste, jos aion neitejä kehdata kehään viedä Kajaanin näyttelyssä tammikuussa... kaksi kuukautta olisi aikaa karvat takaisin kasvattaa. :P

Pentukuume jyllää taas kerran kovana. Kiinnostavia koiranpentusuunnitelmia on useampiakin tiedossa, mutta tällä hetkellä eniten poden puutosta omista kissoista! Mähän olen ollut nuorempana ennemmin kissa- kuin koiraihminen, mutta aikuisiällä koirat ovat vieneet akan mennessään. Pidemmän aikaa olen jo kuitenkin haaveillut kissoistakin, ja etenkin itämaisista roduista. Haluan, että kissani olisivat seurallisia ja aktiivisia, eikä sellaisia tyypillisiä laiskanpulskeita "karvisia", jotka nukkuvat suurimman osan päivästä ja tulevat luokse hakemaan huomiota vain, kun on nälkä. Ja koska olen koirissakin ihastunut vinttarien sulavaan ja solakkaan ulkomuotoon, ovat itämaiset kissat vieneet sydämeni. Erityisesti niistä minua viehättää balineesi, jossa yhdistyy pitempi karva ja kauneista kaunein naamioväritys (joskin haaveilen ensisijaisesti kokovalkeasta balineesista). Itikset ovat kuitenkin tunnettuja siitä, että ne kaipaavat seuraa ja mieluiten lajitoverin sellaista, joten olin ajatellut että toteuttaisin ensin ensimmäisen rotukissahaaveeni eli norjalaisen metsäkissan. Kuitenkin, olen seurannut itämaiskasvattajien ja -omistajien blogeja säännöllisesti, ja näinä päivinä syntyväksi odotellaan kiinnostavaa balineesipentuetta, josta voisi myös noita ah-niin-kauniita kokovalkoisia syntyä! Olen jo hetken aikaa käynyt keskustelua itseni kanssa, että ottaako yhteyttä kasvattajaan vai ei, mutta taitaa olla niin että täytyypi kysäistä. Onhan tätä kissahaaveilua jo sen verran kauan kestänyt, ettei se ole ohimenevää, ja nyt kun asumisolotkin olisi laumanlisäykselle sopivat ja aikaakin riittäisi, niin eipä tässä nyt estettäkään haaveen toteuttamiselle taida olla! Pentujen kysynnästä ja varaustilanteesta ei kyllä ole mitään tietoa, joten täytyy vain toivoa, että niitä vielä minulle asti riittäisi... wish me luck! :)

Blogin uudelleenherättelyä :D

Niinhän siinä sitten kävi, että blogin kirjoittelu jäikin hyvistä aikeista huolimatta! :D Tämä on erittäin tuttua itselle, innostun jostakin ja vähän ajan päästä innostus sitten lopahtaakin. Oikeastaan tähän kirjoittelutaukoon on syynsäkin elämänmuutoksissa ja kiireissä, eikä ole sitten ollut jaksamista tai intoa kirjoittaa. Mutta kokeillaas nyt uudella sykkeellä, jos hieman aktiivisemmin kuin kaksi kertaa vuodessa jaksaisin kirjoitella kuulumisia!

Isoin muutos on ollut opiskelujen loppuminen Helsingissä, ja muutto takaisin kotipaikkakunnalle. Kun aikoinani täältä lähdin, vannoin etten takaisin palaa... no vannomatta paras, sillä täällä sitä ollaan ja varmaan pysytäänkin, ellei jotain ihmeellistä tapahdu. Kainuun korpien kasvatin on paras olla siellä, missä tuntee olevansa kotona ja sielussa on rauha. Kaupunkielämä ei ole minua eikä koiriakaan varten, joten tämä pikkukylä sopii hyvin tämänhetkiseen elämäntilanteeseen ja hengenvetämiseen monen vuoden stressaavan elämän jälkeen.

Koirat ovat olleet muutosta iloisia, ei nekään pohjimmiltaan kaupunkilaisia ole vaikka siellä toki pennusta asti kasvoivat ja siihenkin elämänmenoon tottuivat. Mutta kyllä niistä huomaa, että stressaavaa se on ollut niillekin, kaupungissa vastaan tulee joka kerta lukuisia vieraita ihmisiä ja koiria, ja etenkin meidän vahtikoira Ninja on ollut helpompi ja remmirähinä on vähentynyt huomattavasti! Toki nyt on vielä uutta opeteltavaa, kun muutettiin omaan asuntoon kirkonkylälle: rivarin pääty, yksiö 32 neliöö, jopa oma pikku sauna :) Tätä ennenhän me loisittiin vanhempien nurkissa maaseudulla, kun asuntoa ei aikaisemmin löytynyt. Se olikin melkoista sompailua neljän koiran ja viiden ihmisen välillä :D ja kesällä tulleet juoksuajat kiristivät kyllä narttujen välejä eikä tappeluiltakaan vältytty. Keira etenkin on todellinen hormonihirviö, ja kun se ei muutenkaan mikään sosiaalisuuden huipentuma ole, niin heinäkuu oli erittäin tulenarkaa aikaa. Mutta onneksi nyt on oma koti, ja saa toisaalta enemmän omaa rauhaa, vaan ei tule myöskään erakoiduttua kuten autottomalle ajoittaisesti epäsosiaaliselle ihmiselle helposti käy. :D

Iloksemme huomasin, että tällä tuppukylällämme on jopa pienimuotoista koiratoimintaa! Pieni joukko aktiivisia koiranomistajia ovat pistäneet pystyyn porukan Ristijärven hännänheiluttajat, joka on aloittanut vastikään vapaamuotoisen treenailun merkeissä. Eli joka perjantai on monitoimitalo (en tiedä mikä se virallisesti on) Virtaalan parkkiksella kokoontuminen, ja toissapäivänä mentiin sinne ekan kerran Ninjan kanssa. Ja aika kivasti treenit menikin! Pikkumusta haukkui alussa hieman kuten tavallista ja odotettavaa, mutta huomattuaan tilanteen turvalliseksi keskittyi todella hienosti treenailuun! Harjoittelimme lähinnä perusasentoa, jonka Ninja osaa jo aika kivasti käsiohjasteisena, nyt täytyisi vain alkaa häivyttää käden liikettä pois ja lisätä mukaan käskysana. Ainoa ongelma treeneissä oli, että asfaltti oli sateen jäljiltä märkä, eikä monikaan koira mielellään käynyt istumaan tai maate märälle ja kylmälle alustalle. Jopa meidän Ninjasta paljastui tällainen neitimäinen piirre, kun häntä ja pyllykarvat alkoivat kastua, vaan onhan se toki ikävää. Muuten olin kyllä positiivisesti yllättynyt, miten paljon Ninja kestää toistoja (joita TOKO-koulutuksessa tulee paljon), ja motivaatio pysyi korkealla vielä herkkujen loputtua. Lelupalkkausta olen yrittänyt Ninjalle myös opettaa, mutta se ei niistä oikein syty, en tiedä teenkö jotain väärin ja leikinkö Ninjan kanssa sillä tavalla, että se paineistuukin. Jonkun viisaamman ja kokeneemman kanssa olisi mukava pitää jokin treenikerta, että miten tuon voisi innostaa leikkimään ihmisen kanssa. Itsekseen ja koirien kanssa se kyllä leikkii leluilla, repii ja taisteleekin hyvällä innolla. Mutta jo pennusta asti olen huomannut, ettei se mielellään leiki taisteluleikkejä ihmisen kanssa. Merkillinen koira, etenkin kun verrokkina on tuo toinen rätti/patukka/keppi/pallo/ihan-mikä-tahansa-mistä-voi-taistella -hullu Keira, jonka taisteluhalu on vähintään terrierin luokkaa. No, onneksi ahneelle pikkumustalle kelpaa ruokapalkkakin mitä parhaiten ja se tekee mitä tahansa ruuan eteen, joten käytämme sitä motivoinnissa apuna. :)

Tässäpä nyt jotain kuulumisia, kirjoittelen koostetta kesän ja syksyn koiramaisista tapahtumista seuraavalla kerralla lisää. Eli hengissä ollaan, hiljaiselosta huolimatta! :D

Loman lopputunnelmissa

Kolme viikkoa sitä sitten kesti, joululomaa. Heti loman alussa pakkasin koirat ja gerbiilin sekä pari kassia ja otettiin suunnaksi Kainuu ja Ristijärvi. Sielläpä olikin koirilla ehkä taas maailman hauskinta! Mun vanhempien koti ja samalla mun synnyinkoti sijaitsee maalla, peltojen ja metsän ympäröimänä ja järven rannalla. Pihalta löytyy navetta lihamulleineen ja lemmikkieläinosastoa edustaa kaksi koiraa, kissa ja kani. Voisiko porokoira muuta vielä toivoakaan? (no okei, ehkä niitä poroja, tosin niitäkin löytyy jo naapuripitäjien puolelta poronhoitoalueen rajatessa Ristijärven vielä sen ulkopuolelle :D ) Eli tytöillä oli hauskaa, kun saivat juosta vapaina suurimman osan päivästä ja elää kaikin puolin koiramaista elämää kaivamalla lumihangessa ja syömällä sitä ihtiään... etenkin Ninja tykästyi tähän maaseudun omaan erikoisuuteen koirien lisäravinnevalikoimassa! Ninjasta ja labradorinnoutaja Millystä ehti tulla erittäin hyvät ystävät, ne jaksoivat joka päivä leikkiä keskenään, välillä rajustikin mutta ilman mitään rähinöitä. Keiralla ja sekarotuisella Ronjalla oli muutama yhteenotto ja akat kyräilikin toisiaan jokusen päivän, mutta loppuajasta olivat taas ihan ok. Itse mietin kovasti, mikä niiden välejä hiersi, koska Ronja on Keiralle tuttu koira jo pentuajoilta lähtien ja ne ovat olleet oikein hyvät ystävät nuorempina. Voi olla, että pakkaa sekoitti Keiran ja Ninjan juoksut, jotka niillä oli joulukuussa: Ninja aloitti ensimmäisen juoksunsa (yhyy, missä se mun pieni koiravauvani on?) lähes samaan aikaan kun "isosisko" ja oletetut tärppipäivät vietettiin jouluviikolla :D Keira on melkoisen dominoiva ja vähän sellainen "minä-minä"-tyyppinen, eli haluaa aina kaiken itselleen: kaiken huomion, kaikki lelut, kaiken ruuan jne. Yleensä rähinät tulikin jossain noihin liittyvissä tilanteissa, ja sitten kun kumpainenkin on luonteeltaan pehmeitä eli muistavat ikävätkin asiat pitkään, ei niiden väleistä kovin lämpimiä taida enää tulla. Ainakaan Ronjan puolelta, joka on niistä se pehmoisempi, mutta pinnan alta löytyy kuitenkin karhukoiran tulista luonnetta joka tulee esille silloin tällöin! Ronja on ilmeisesti vanhemman ikänsä ansiosta vielä pitänyt paikkansa porukan johtajana, ja se voi olla myös yksi syy, että Keira dominoivana luonteena ei suostu Ronjalle alistumaan ja konflikteja syntyy. Vaikea sanoa, kun en koirien laumadynamiikan ammattilainen ole! Mielenkiintoista oli kuitenkin seurata koirien toimintaa laumassa, ja kaiken kaikkiaan oon erittäin tyytyväinen siihen, miten hyvin neljä melko samanikäistä narttua tulivat keskenään toimeen. Ronja on siis syntynyt v.2005, Keira 2007, Milly 2008 ja Ninja 2010.

Muutenkin loma meni koiramaisissa tunnelmissa. Uuden vuoden vietin Oulussa, jossa tapasin ystävääni Heidiä. Ollaan Hetun kanssa tutustuttu mitenkäs muuten kuin koirien kautta: Keira on Hetun koiran Hetan sisko. Hetalla on myös koirakaverinaan toinen samanrotuinen, iloinen jättikorva-koipikoira Urri. Urri oli liittynyt samaisella viikolla kastraattien kerhoon, ja tyyppi olikin hieman surkeana kaulureineen ja haavoineen. Mutta eiköhän sieltä vielä se sama hassuttelija palaa takaisin, kunhan haavat paranee :) Heta taas oli kuten ennenkin, Aivan Ihana. Ehkä vielä ihanampi kuin aikaisemmin, tykkään siitä koirasta aivan valtavasti. Siinä on todella paljon samaa kuin Keirassa, mutta asteen tai parinkin verran hillitympänä. Mutta maailman hellyyttävin ja suloisin kainalokoira, joka osaa käyttää hyväkseen söpöä ulkonäköään :D kiitos Hetulle, oli mukavaa nähdä koko teidän jengiä ja otetaan keväämmällä uusiksi!

Kävin myös katselemassa perinteisesti loppiaisviikonloppuna järjestettävässä Kajaanin kansainvälisessä koiranäyttelyssä, tutummin Tamminäyttelyssä. Siellä hengailin pääasiassa siperianhusky- ja porokoirakehillä, kun tulin paikan päälle sen verran myöhään että alaskanmalamuutit olivat jo loppuneet ja huskyt ehtineet alkaa. Huskyissa olikin tuttuja koiria, kun kaverini oli tuonut sinne useammankin oman koiransa sekä kasvattinsa. Todella hienoja ne ovatkin ja hyvin myös tässä näyttelyssä menestyivät! Itse tykkään tosi paljon Elinan koirista ja odotan sitä päivää, kun itsekin voisin laumaa huskylla (tai no monikkohan tuossa varmaan pitäisi olla... ;P). Tällä hetkellä vaan kahdessa nuoressa poroninjailijassa on kyllä ihan arpeeksi tekemistä, joten joudun vielä haaveilemaan ja itkemään sisäisesti joka kerta, kun uusia ihania huskypentuja ja -yhdistelmiä jossain näen. Huskyjen ROP ja VSP tulivat Ruotsista, itse tykkäsin etenkin VSP-nartusta joka oli äärettömän kaunis ja mikä ihana kevyt ja vaivaton liike! Porokoirissa iloitsin Kuopion ajoilta tuttujen Ailan ja Sallan koiran Nalan menestykestä (PN3 SERT ROP-juniori :) ), mutta muuten oman rodun kehä ei tuonut mitään uutta. VSP-narttu oli entisestään kaunistunut Hattivatin Zelda, erittäin hieno koira minun makuuni. Jäätiin vielä katsomaan isot kehät, joissa kerrankin oma suosikkini menestyi! Ihastuin täydellisesti joulukuussa Messarin ryhmäkehissä näkemääni malamuuttiurokseen, joka liikkuu niin mielettömän upeasti ja vetävällä askeleella etten voi kuin huokailla ihastuksesta. Lisäksi se on todella hellyyttävän oloinen, kun hyppää omistajaansa vasten ja he halailevat kesken ryhmäkehänkin, jotenkin siitä voi aistia hienon omistajan ja koiran välisen suhteen ja koira tuntuu nauttivan näyttelytouhusta ja on selvästi omistajalleen rakas :) tämä samainen kaksikko olikin myös Kajaanissa selvittänyt tiensä ryhmäkehiin, ja tuomarit olivat kanssani samaa mieltä: Tyson voitti ensin viitosryhmän ja oli lopulta BIS :) ihana koira, voin vain haaveilla samanlaisesta halailevasta jättinallekarhusta! :)

Nyt ollaan sitten palaamassa takaisin arkisen aherruksen pariin. Mulla on kaksi viikkoa tiivistä lähiopiskelua, jonka jälkeen alkaisi harjoittelujakso. En ole vielä saanut varmistettua paikkaa mistään, mutta kiirekkös tässä... ei vaan, tällä viikolla täytyy selvittää asia niin saisi taas opintoja eteenpäin. Toivotaan, että lomamoodi vaihtuu suht kivuttomasti opiskeluvireeseen, ja koiratkin tottuvat olemaan päivät keskenään kotosalla... hieman kyllä jännittää, miten Ninja siihen reagoi, kun on saanut kolmen viikon ajan rajatonta huomiota useammalta ihmiseltä sekä juosta että telmiä niin paljon kuin vain haluaa. Täällä kaupungissa se ei ole ikävä kyllä mahdollista :( no, viimeistään toukokuussa voidaan heittää hyvästit tälle apealle Etelä-Suomelle, jos vain työpaikka jostain provinssista siihen mennessä löytyy! Täytyy uskoa unelmiinsa, vaikka toisaalta pessimisti ei pety...