Loman lopputunnelmissa

Kolme viikkoa sitä sitten kesti, joululomaa. Heti loman alussa pakkasin koirat ja gerbiilin sekä pari kassia ja otettiin suunnaksi Kainuu ja Ristijärvi. Sielläpä olikin koirilla ehkä taas maailman hauskinta! Mun vanhempien koti ja samalla mun synnyinkoti sijaitsee maalla, peltojen ja metsän ympäröimänä ja järven rannalla. Pihalta löytyy navetta lihamulleineen ja lemmikkieläinosastoa edustaa kaksi koiraa, kissa ja kani. Voisiko porokoira muuta vielä toivoakaan? (no okei, ehkä niitä poroja, tosin niitäkin löytyy jo naapuripitäjien puolelta poronhoitoalueen rajatessa Ristijärven vielä sen ulkopuolelle :D ) Eli tytöillä oli hauskaa, kun saivat juosta vapaina suurimman osan päivästä ja elää kaikin puolin koiramaista elämää kaivamalla lumihangessa ja syömällä sitä ihtiään... etenkin Ninja tykästyi tähän maaseudun omaan erikoisuuteen koirien lisäravinnevalikoimassa! Ninjasta ja labradorinnoutaja Millystä ehti tulla erittäin hyvät ystävät, ne jaksoivat joka päivä leikkiä keskenään, välillä rajustikin mutta ilman mitään rähinöitä. Keiralla ja sekarotuisella Ronjalla oli muutama yhteenotto ja akat kyräilikin toisiaan jokusen päivän, mutta loppuajasta olivat taas ihan ok. Itse mietin kovasti, mikä niiden välejä hiersi, koska Ronja on Keiralle tuttu koira jo pentuajoilta lähtien ja ne ovat olleet oikein hyvät ystävät nuorempina. Voi olla, että pakkaa sekoitti Keiran ja Ninjan juoksut, jotka niillä oli joulukuussa: Ninja aloitti ensimmäisen juoksunsa (yhyy, missä se mun pieni koiravauvani on?) lähes samaan aikaan kun "isosisko" ja oletetut tärppipäivät vietettiin jouluviikolla :D Keira on melkoisen dominoiva ja vähän sellainen "minä-minä"-tyyppinen, eli haluaa aina kaiken itselleen: kaiken huomion, kaikki lelut, kaiken ruuan jne. Yleensä rähinät tulikin jossain noihin liittyvissä tilanteissa, ja sitten kun kumpainenkin on luonteeltaan pehmeitä eli muistavat ikävätkin asiat pitkään, ei niiden väleistä kovin lämpimiä taida enää tulla. Ainakaan Ronjan puolelta, joka on niistä se pehmoisempi, mutta pinnan alta löytyy kuitenkin karhukoiran tulista luonnetta joka tulee esille silloin tällöin! Ronja on ilmeisesti vanhemman ikänsä ansiosta vielä pitänyt paikkansa porukan johtajana, ja se voi olla myös yksi syy, että Keira dominoivana luonteena ei suostu Ronjalle alistumaan ja konflikteja syntyy. Vaikea sanoa, kun en koirien laumadynamiikan ammattilainen ole! Mielenkiintoista oli kuitenkin seurata koirien toimintaa laumassa, ja kaiken kaikkiaan oon erittäin tyytyväinen siihen, miten hyvin neljä melko samanikäistä narttua tulivat keskenään toimeen. Ronja on siis syntynyt v.2005, Keira 2007, Milly 2008 ja Ninja 2010.

Muutenkin loma meni koiramaisissa tunnelmissa. Uuden vuoden vietin Oulussa, jossa tapasin ystävääni Heidiä. Ollaan Hetun kanssa tutustuttu mitenkäs muuten kuin koirien kautta: Keira on Hetun koiran Hetan sisko. Hetalla on myös koirakaverinaan toinen samanrotuinen, iloinen jättikorva-koipikoira Urri. Urri oli liittynyt samaisella viikolla kastraattien kerhoon, ja tyyppi olikin hieman surkeana kaulureineen ja haavoineen. Mutta eiköhän sieltä vielä se sama hassuttelija palaa takaisin, kunhan haavat paranee :) Heta taas oli kuten ennenkin, Aivan Ihana. Ehkä vielä ihanampi kuin aikaisemmin, tykkään siitä koirasta aivan valtavasti. Siinä on todella paljon samaa kuin Keirassa, mutta asteen tai parinkin verran hillitympänä. Mutta maailman hellyyttävin ja suloisin kainalokoira, joka osaa käyttää hyväkseen söpöä ulkonäköään :D kiitos Hetulle, oli mukavaa nähdä koko teidän jengiä ja otetaan keväämmällä uusiksi!

Kävin myös katselemassa perinteisesti loppiaisviikonloppuna järjestettävässä Kajaanin kansainvälisessä koiranäyttelyssä, tutummin Tamminäyttelyssä. Siellä hengailin pääasiassa siperianhusky- ja porokoirakehillä, kun tulin paikan päälle sen verran myöhään että alaskanmalamuutit olivat jo loppuneet ja huskyt ehtineet alkaa. Huskyissa olikin tuttuja koiria, kun kaverini oli tuonut sinne useammankin oman koiransa sekä kasvattinsa. Todella hienoja ne ovatkin ja hyvin myös tässä näyttelyssä menestyivät! Itse tykkään tosi paljon Elinan koirista ja odotan sitä päivää, kun itsekin voisin laumaa huskylla (tai no monikkohan tuossa varmaan pitäisi olla... ;P). Tällä hetkellä vaan kahdessa nuoressa poroninjailijassa on kyllä ihan arpeeksi tekemistä, joten joudun vielä haaveilemaan ja itkemään sisäisesti joka kerta, kun uusia ihania huskypentuja ja -yhdistelmiä jossain näen. Huskyjen ROP ja VSP tulivat Ruotsista, itse tykkäsin etenkin VSP-nartusta joka oli äärettömän kaunis ja mikä ihana kevyt ja vaivaton liike! Porokoirissa iloitsin Kuopion ajoilta tuttujen Ailan ja Sallan koiran Nalan menestykestä (PN3 SERT ROP-juniori :) ), mutta muuten oman rodun kehä ei tuonut mitään uutta. VSP-narttu oli entisestään kaunistunut Hattivatin Zelda, erittäin hieno koira minun makuuni. Jäätiin vielä katsomaan isot kehät, joissa kerrankin oma suosikkini menestyi! Ihastuin täydellisesti joulukuussa Messarin ryhmäkehissä näkemääni malamuuttiurokseen, joka liikkuu niin mielettömän upeasti ja vetävällä askeleella etten voi kuin huokailla ihastuksesta. Lisäksi se on todella hellyyttävän oloinen, kun hyppää omistajaansa vasten ja he halailevat kesken ryhmäkehänkin, jotenkin siitä voi aistia hienon omistajan ja koiran välisen suhteen ja koira tuntuu nauttivan näyttelytouhusta ja on selvästi omistajalleen rakas :) tämä samainen kaksikko olikin myös Kajaanissa selvittänyt tiensä ryhmäkehiin, ja tuomarit olivat kanssani samaa mieltä: Tyson voitti ensin viitosryhmän ja oli lopulta BIS :) ihana koira, voin vain haaveilla samanlaisesta halailevasta jättinallekarhusta! :)

Nyt ollaan sitten palaamassa takaisin arkisen aherruksen pariin. Mulla on kaksi viikkoa tiivistä lähiopiskelua, jonka jälkeen alkaisi harjoittelujakso. En ole vielä saanut varmistettua paikkaa mistään, mutta kiirekkös tässä... ei vaan, tällä viikolla täytyy selvittää asia niin saisi taas opintoja eteenpäin. Toivotaan, että lomamoodi vaihtuu suht kivuttomasti opiskeluvireeseen, ja koiratkin tottuvat olemaan päivät keskenään kotosalla... hieman kyllä jännittää, miten Ninja siihen reagoi, kun on saanut kolmen viikon ajan rajatonta huomiota useammalta ihmiseltä sekä juosta että telmiä niin paljon kuin vain haluaa. Täällä kaupungissa se ei ole ikävä kyllä mahdollista :( no, viimeistään toukokuussa voidaan heittää hyvästit tälle apealle Etelä-Suomelle, jos vain työpaikka jostain provinssista siihen mennessä löytyy! Täytyy uskoa unelmiinsa, vaikka toisaalta pessimisti ei pety...