Pentuja?

Lapinporokoiran pentuja aikaisintaan vuonna 2015.

Silloin tällöin saatan etsiä jollekin narttupennulle sijoituskotia - jos olisit kiinnostunut toimimaan sijoituskotina niin ota rohkeasti yhteyttä. :)


Ajatuksiani ja tavoitteitani kasvatuksen suhteen

Eläinten kasvatus ja jalostus sekä genetiikka on aina ollut minusta hyvin kiinnostava aihe, ja opiskeluissani siihen on tullut syvennyttyä teoriassa paljonkin. Ensimmäistä koiraa hankkiessani en silti ollut suunnitellut kasvattajaksi ryhtymistä, mutta Keiran tultua minulle sijoitukseen huomasin kiinnostuvani lapinporokoirasta rotuna ja vähitellen, vuosien varrella olen muodostanut mieleeni oman mielikuvan siitä, millainen olisi tämän rodun ihanneyksilö. Samalla houkutus siirtyä teoriasta käytäntöön on kasvanut, ja koen että haluan omalta osaltani viedä ja kehittää lapinporokoiraa rotuna parempaan suuntaan ja samalla säilyttää sen alkuperäiset ominaisuudet tulevillekin sukupolville. Monen rodun kohtalona on ollut muuttua ulkomuotokeskeisen jalostuksen myötä hyvin erilaiseksi, mitä ne ovat alunperin olleet, enkä toivo tätä kohtaloa tapahtuvan lapinporokoiralle. Rotu ei onneksi ole vielä jakautunut kahteen tai useampaan kasvatuslinjaan (näyttely- ja käyttölinjaan), ja rotumääritelmän mukainen koira onkin oma tavoitteeni kasvatuksessa, ei siihen enempää tarvita eikä vähempään voi olla vielä tyytyväinen.

Rotumääritelmän tärkein osuus kiteytyy mielestäni heti sen alussa, kohdassa käyttötarkoitus: porojen paimennukseen käytettävä koira. Jos ajatellaan, että on olemassa koira, joka näyttää aivan lapinporokoiralta, mutta sillä ei ole alkuperäiseen työtehtäväänsä tarvittavia henkisiä ominaisuuksia, päällimmäisenä tietenkin paimennusvietti, niin onko se silloin porokoira? Jonkun mielestä voi olla, minun mielestäni ei. Alunperin ja edelleenkin rekisterin ulkopuolella kaikki poroa paimentavat koirat olivat porokoiria, vaikka ne saattoivat olla hyvinkin erinäköisiä: väriltään tummasta vaaleaan, pitkä- tai lyhyempikarvaisia, kippura- tai suorahäntäisiä, pysty- tai taittokorvaisia... porokoiria silti kaikki tyynni, sillä ne tekivät niiltä vaaditun työnsä. Tähän ajatukseen kiteytyy oma näkemykseni siitä, mikä tämän rodun kasvatuksessa on minulle tärkeää: se, että lapinporokoira säilyy jatkossakin paimen- ja työkoirarotuna, eikä muutu vietittömäksi ja helpoksi mutta hajuttomaksi ja mauttomaksi seurakoiraksi. Lapinporokoiralla kuuluu olla halu työskennellä ja tehdä yhteistyötä omistajansa kanssa, eikä sen tarvitse tyytyä olemaan helppo sohva- tai tarhakoira. Toisaalta se ei saa missään nimessä olla ylivilkas AD/HD-koira, vaan sen on kyettävä myös rauhoittumaan silloin, kun työt on hoidettu tai niitä ei sillä hetkellä ole tarjolla. Tämä vaatii koiralta hyvää hermorakennetta, jotta se kykenee myös hillitsemään itsensä.

Oikeanlaisen porokoiralta vaadittavan luonteen lisäksi tärkeää on fyysinen terveys. Terve sielu terveessä ruumiissa lyhyesti sanoen. Lapinporokoira on onneksi vielä säilynyt melko terveenä rotuna, mutta tätä ei tule ottaa itsestäänselvyytenä tulevaisuudessa. Rodulla esiintyy joitakin perinnöllisiä sairauksia, ja niiden välttäminen jalostusvalinnoilla on yksi tärkeimmistä tavoitteistani. Helpompaa on tehdä kompromissi jonkin ulkomuodollisen seikan suhteen kuin ottaa turhan suuri riski sairauden puhkeamiseen kasvateissa. Parhaimmillaan lapinporokoira on sellainen koira, jonka kanssa ei tarvitse käydä eläinlääkärissä kuin rokotuksilla, ja aikoinaan rodun terveys olikin yksi tärkeimmistä kriteereistä miksi itse päädyin porokoiran ottamaan. Sen jälkeen olen itse saanut opiskelujen ja työkokemuksenkin myötä nähdä, miten paljon sairaita koiria onkaan olemassa, ja täten haluan itse parhaan tietämykseni mukaan välttää turhia terveysriskejä omassa kasvatuksessani.

Rotukoirasta puhuttaessa ei ulkomuotoakaan voi täysin sivuuttaa, kasvattajasitoumuskin kun velvoittaa kasvattamaan rotumääritelmän mukaisia koiria. Itselleni tärkeintä ulkomuodossa on kokonaisuus ja rotutyyppi, eli tunnistaako koiraa rotuisekseen vai ei. Lapinporokoira on monimuotoisesta taustoistaan johtuen melko heterogeeninen rotu, eikä niitä mielestäni tulisikaan rajoittaa yhteen tiettyyn muottiin vaan antaa tälle monimuotoisuudelle tilaa rotumääritelmän sallimissa rajoissa. Yhtenäisiä näyttelykoirarotuja on jo aivan tarpeeksi, porokoirista ei ole mielestäni tarpeellista tehdä toistensa klooneja. Tärkeintä ulkomuodollisesti on terve ja kestävä rakenne sekä liikunta, eli itselleni ihanteellinen porokoira on selkeästi korkeuttaan pidempi, hyvinkulmautunut ja sen ravi on mahdollisimman energiatehokasta ja maatavoittavaa. Karvapeitteen ja raajaluuston vahvuus ovat myös tärkeitä kylmissäkin olosuhteissa tapahtuvan työskentelyn ja siinä jaksamisen kannalta - valitettavan paljon rodussamme on nykyään liian lyhyt- ja ohutkarvaisia sekä hentoluustoisia koiria.

(jatkoa tulossa)