"Ja koira rupesi tuumimaan: "Minä lähden saamelaisten rengiksi". Se muisti, miten se oli kerran käynyt saamelaisten siitassa. Ensin saamelainen oli kokoamassa eloa. Ja kun saamelainen oli kiihdyksissään siitä, ettei saa eloaan kokoon, hän karjui ja joutui riekkumaan, kirkui ja osasi lopulta haukkua kuin koira. Kun koira sen kuuli, sekin alkoi haukkua ja lähti juoksemaan saamelaista kohti, ja silloin porot säikähtivät ja juoksivat kokoon. Ja saamelainen tykästyi koiraan ja pyysi sitä alkamaan itselleen rengiksi ja hän pyysi sitä silloin vierailulle ja antoi sille lientä latkittavaksi." (saamelainen kansantarina)
Lapinporokoira on yksi viidestä kotimaisesta rodustamme. Silti se on melko tuntematon suurelle yleisölle, ja se on myös lukumäärältään pienin kotimainen koirarotu. Tässä on FAQ-muodossa omia ajatuksiani rodusta, sen kanssa elämisestä ja kasvatuksesta.
Lapinporokoiran historiaa
(tulossa)
Miksi juuri lapinporokoira?
Etsiessäni itselleni sopivaa koirarotua olin määritellyt kriteereiksi, että kyseessä tulisi olla keskikokoinen, terve, helposti koulutettava, säänkestävä, mielellään lyhytkarvainen ja turkinhoidoltaan helppo sekä kaupunkiinkin soveltuva rotu, jonka kanssa voisi harrastaa monipuolisesti, muttei se kuitenkaan vaatisi aivan mahdottomasti aktiviteetteja. Tutustuessani lapinporokoiraan tuntui, että olin vihdoin löytänyt etsimäni, kaikki rodussa vain tuntui sopivan hakemaani. Haukkuherkkyys mietitytti aluksi, mutta lueskeltuani omistajien kokemuksia, että ovat asuneet kaupunkien keskustojen kerrostaloissa ilman ongelmia, viimeinenkin este häipyi tieltä ja tein päätöksen, että minulle tulisi lapinporokoira.
Mistä tunnistaa lapinporokoiran?
Lapinporokoira kuuluu pystykorvaryhmään, mutta se poikkeaa ulkomuodoltaan hieman muista roduista. Lapinporokoira on keskikokoinen (urokset 48-54 cm, nartut 43-49 cm), korkeuttaan pidempi ja tyypiltään puhtaasti ravaaja, ja tässä suhteessa se muistuttaakin enemmän paimenkoirarotuja kuin neliömäisempiä (metsästys)pystykorvia. Se ei ole pystykorvamaisen ryhdikäs ja terhakka, vaan pikemminkin hieman vaatimattoman näköinen koira mataline ryhteineen ja nöyrine ilmeineen. Lapinporokoiran tulisi olla rungoltaan ja luustoltaan vahva muttei raskasrakenteinen, selkeästi kulmautunut, ja hännän matalalle kiinnittynyt ja levossa riippuva, ei siis tiivis kippura. Liikunta on vaivatonta, tehokasta ja kestävää, ravi pitkäaskelista ja maatavoittavaa. Karvapeite on keskipitkää tai pitkää, tuuheaa ja karheaa. Väriltään lapinporokoira on yleensä musta tai parkinruskea vaalein merkein tai ilman, riistanväriset koirat ovat myös yleisiä. Usein koirilla on myös valkoisia merkkejä jaloissa, rinnassa, päässä ja kaulassa.
Koska rotu on vielä nuori ja jalostukseen on käytetty ja voidaan yhä käyttää myös rotuunotettuja koiria, on lapinporokoirien ulkomuoto hyvinkin vaihtelevaa. Tämä vaihtelu on toisaalta hyvä asia, sillä se kertoo heterogeenisestä populaatiosta, eikä lapinporokoiraa tulisikaan mielestäni pakottaa yhteen muottiin tai jalostaa yhtenäistä näyttelykoiraa, vaan sallia erinäköisten koirien olemassaolo eikä keskittyä pelkästään ulkomuodon yhdenmukaistamiseen. Pienistä yksityiskohdista, kuten hännänkannosta tai korvien asennosta on helpompi tinkiä kuin hyvästä rodunomaisesta luonteesta tai terveydestä.
Millainen lapinporokoira on luonteeltaan?
Ihanteellinen lapinporokoira on sellainen, kuin rotumääritelmässäkin kuvaillaan: oppivainen, rauhallinen, ystävällinen, tarmokas ja palveluhaluinen, työssään herkkähaukkuinen. Lapinporokoira on helppo kouluttaa, sillä se haluaa tehdä ihmisen kanssa yhteistyötä, ja useimpia yksilöitä voi lisäksi motivoida joko ruualla tai leluilla. Silti lapinporokoira ei ole mikään rasittava häslääjä ja jatkuvasti tekemistä ja toimintaa kaipaava, vaan se osaa olla myös rauhassa tarvittaessa, ja se on itsenäisempi kuin perinteiset lammas- ja karjapaimenet. Haukku on lapinporokoiran paimennusväline, ja innostuessaan, leikkiessään tai työskennellessään ne haukkuvatkin herkästi - turhan päiten räksytys ei sen sijaan ole rodulle tyypillistä. Lapinporokoira on ihmiselle ystävällinen, toiset ovat hyvinkin avoimia ja kaikkia tasapuolisesti rakastavia, toiset taas hieman pidättyväisempiä eivätkä tee itsestään numeroa tai tungettele vieraan luokse. Pidättyväisyys ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, että lapinporokoira olisi arka saati aggressiivinen! Valitettavasti huonoluonteisia yksilöitä löytyy tästäkin rodusta: arkoja, liian pehmeitä, teräviä, huonohermoisia tai flegmaattisia. Usein lapinporokoirat eivät pidä vieraista, etenkään samaa sukupuolta olevista koirista, ja periksiantamattomana sekä helposti tulistuvana koirana se voi ajautua tappeluihin. Laumassa lapinporokoira pyrkii usein dominoimaan toisia koiria ja kiipimään arvoasteikolla ylöspäin, ja voimakastahtoisemman yksilön kohdalla jämäkkä ja johdonmukainen kasvatus on tärkeää. Joillakin yksilöillä on riistaviettiä, vahtivietti on yleensä hillitty mutta jotkut puolustavat omistajaansa ja reviiriään vahvasti. Vaikka rotu turkkinsa puolesta pärjääkin ulkona säällä kuin säällä, niin seurallisena ja perheeseensä syvästi kiintyvänä koirana lapinporokoira ei silti mielestäni sovellu pelkästään ulkokoiraksi.
"Muista, että koirasi tekee kaikkensa miellyttääkseen sinua. Jos se tekee jotain väärin, olet itse tehnyt virheen." (Lasse Tuominen: Poromiehen koira)
Miten paljon lapinporokoira vaatii liikuntaa ja aktivointia?
Lapinporokoira on pohjimmiltaan työkoirarotu, ja niitä käytetään yhä edelleen työkoirina poroa paimentamassa. Poronhoitoalueen ulkopuolella asuvillekin on silti täysin mahdollista omistaa lapinporokoira, ja suurin osa koirista ei taida elävää poroa elämänsä aikana koskaan nähdäkään. Jotain toimintaa se kuitenkin vaatii ollakseen tyytyväinen ja helppo seuralainen, jollaiseksi se rotumääritelmässäkin kuvataan. Lapinporokoira on luotu liikkumaan, ja riittävä ulkoilu ja liikunta onkin tärkeintä porokoiran henkiselle hyvinvoinnille. Mikä on riittävä määrä, riippuu paljon koirasta, mutta koskaan ei voi varmasti liikkua liikaa, se on varma. Vähimmäismääräksi sanoisin ulkoilutuksen kolme-neljä kertaa päivässä, joista osa voi olla pelkkiä tarpeidentekokierroksia ja osa pidempiä, kuntoa ylläpitäviä kävely-, juoksu- tai pyöräilylenkkejä. Mikäli mahdollista, vapaana juokseminen esimerkiksi metsässä on mitä parhainta liikuntaa ja mielenvirikettä porokoiralle. Kaupungeissa tämä on vain joskus hankalasti toteutettavissa ja sopivien ulkoilumaastojen löytäminen voi vaatia jonkin verran työtä. Koirapuistoissa kaupunkikoiratkin saavat juosta ja leikkiä keskenään sallitusti, ja jos koira tulee toimeen toisten koirien kanssa puistot ovat helppo ja mukava tapa antaa koiran juoksennella ja sosialisoitua lajitoveriensa kanssa. Koirapuistoissakin on kuitenkin huonoja puolia, niissä koirilla voi tulla tappeluja ja erilaiset tarttuvat taudit levitä jätösten ja nenäkontaktien välityksellä. Puistoilua ei voi siis varauksetta suositella, etenkään ei-aina-niin-koirasosiaalisille lapinporokoirille.
Pelkkä hihnan päässä lenkkeily ei riitä kaikille porokoirille, vaan ne kaipaavat myös älyllistä haastetta. Aktivointi voi olla mitä tahansa tavoitteellisen harrastamisen ja hupaisien temppujen väliltä, mistä vain koira ja omistaja sattuvat pitämään. Monet treenaavat ja harrastavat porokoiriensa kanssa agilitya, tokoa ja pelastuskoiratoimintaa, mutta yhtä hyvin koira voi olla iloinen kotipihalla tapahtuvasta makupalojen etsimisestä tai temppujen opettelusta naksuttimen avulla. Pääasia, että koiralla ja omistajalla on hauskaa keskenään!
Mitä lapinporokoiran kanssa voi harrastaa?
Harrastuskoirana lapinporokoira on monipuolisimmasta päästä. Suosittuja harrastuslajeja ovat etenkin agility ja toko, jotka sopivat tälle rodulle mainiosti. Lapinporokoiralla on myös PK-oikeudet, eli se saa osallistua palveluskoirakokeisiin, ja myös pelastuskoiratoiminnassa on mukana useita ansioituneitakin lapinporokoiria. Uudemmista lajeista koiratanssi ja rally-toko ovat nostamassa suosiotaan, samoin alunperin metsästyskoirille tarkoitettu, nykyään kaikille roduille avoin metsästyskoirien jäljestämiskoe eli MEJÄ. Alunperin porokoira on paimenkoira, ja alkuperäisen käyttötarkoituksen vaaliminen ja paimennusharrastuneisuus on ilahduttavasti lisääntynyt viime aikoina lappalaiskoirien keskuudessakin. Eli oikeastaan vain taivas ja omistajan kekseliäisyys on rajana harrastusmahdollisuuksille lapinporokoiran kanssa! Kisaamisesta ja tavoitteellisesta harrastamisesta kiinnostuneen kannattaa kiinnittää harrastamiseen sopivanluonteisen pennun valitsemisen lisäksi erityistä huomiota koiran motivointiin ja treenaamisen mielekkyyteen heti pennusta saakka: älykäs lapinporokoira kyllästyy nopeasti yksitoikkoiseen hinkkaamiseen, esimerkiksi toko-liikkeiden viilaukseen, jos motivaatio ei ole kunnossa. Positiivisen vahvistamisen ja lyhyiden, vaihtelevien ja monipuolisten treenihetkien kautta saadaan parhaat tulokset aikaiseksi; kisoissa on silti aina omat jännitysmomenttinsa, miten koira soveltaakaan oppimaansa koehetkellä ja vaikuttaako ohjaajan oma jännittyneisyys koirankin suoritukseen... mutta haasteista ja omilla aivoillaan ajattelevista koirista pitävälle lapinporokoira on mitä opettavaisin harrastuskaveri lajissa kuin lajissa. Niin sanottu "kisatykki" tai arvokisamenestyjä tämän rodun edustaja harvoin on, ja sellaista etsivälle onkin onneksi tarjolla muita rotuja.
"Anna koiralle ensimmäinen pala, sillä se on tehnyt suurimman työn." (saamelainen sanonta)
Mitä hoitoa lapinporokoiran turkki vaatii?
Lapinporokoiran turkki on erittäin helppohoitoinen. Se muodostuu tuuheasta ja lämpimästä pohjavillasta sekä karkeammasta peitinkarvasta, eikä se takkuunnu. Turkki on säänkestävä, vettä ja likaa hylkivä ja kylmyyttä eristävä, toisin sanoen lapinporokoiraa ei ole välttämätöntä pukea kovimmillakaan pakkasilla tai sadekeleillä. Talvella etenkin paljon ulkona aikaansa viettävät koirat kasvattavat muhkean talviturkin, joka pitää koiran lämpimänä kovillakin pakkasilla - jopa koiran tassuihin kasvaa pitkät varpaanvälikarvat lämmittämään anturoita. Karvanlähtö on yleensä kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä: nartulla myös kiimakierto vaikuttaa karvanvaihtumiseen. Karvanlähtöaikoina lapinporokoiraa kannattaakin harjata säännöllisesti, mikä helpottaa kodin irtokarvaongelmaa ja imurin työmäärää. Hyviä välineitä lapinporokoiran turkinhoitoon ovat tiheä metallikampa, johon irtoava pohjavilla tarttuu hyvin tai niin sanottu furminator, joka irrottaa erittäin tehokkaasti irtokarvat koirasta. Siistin ulkonäön viimeistelemiseksi voi halutessaan käyttää karstaa. Jos koira tuntuu likaiselta, sen voi pestä shampoolla – itse pesen koiria pari kolme kertaa vuodessa, mutta kaikki eivät näinkään usein. Shampoona käytän karkeakarvaisille koirille tarkoitettuja tuotteita, jotka laimennan ennen käyttöä veteen ohjeen mukaan. Näin shampoo vaahdottuu paremmin ja on riittoisampaa käytössä. Kurakeleillä tassuja ja mahanalustaa joutuu puhdistamaan useammin, tähän riittää pelkällä vedellä suihkutus ja/tai pyyhkeellä kuivaus. Kynsiä tulee myös leikata säännöllisesti, niiden kasvamis- ja kulumisnopeudesta riippuen keskimäärin kerran kuukaudessa, talvella ehkä useamminkin kun kynnet eivät kulu maata vasten.
Millainen on rodun terveystilanne?
Moniin muihin rotuihin verrattuna lapinporokoira on terve rotu. Se on rakenteeltaan terve ja liioittelematon peruskoira, ja vahvan työkoirataustansa ansiosta perinnölliset luusto- ja nivelongelmat ovat rodulla harvinaisia. Yleisimpiä vikoja ja sairauksia ovat silmäsairaudet, joista vakavimpia ovat verkkokalvon rappeutuma eli PRA sekä harmaakaihi eli katarakta (HC=hereditary cataract). Erästä PRA:n muotoa, prcd-PRA:ta vastaan on olemassa geenitesti, ja nykyään lähes kaikki jalostukseen käytetyt koirat onkin testattu tämän PRA-muodon varalta. Rodussa esiintyy kuitenkin myös toisenmuotoista PRA:ta, joten geenitesti ei ole aukoton varmuus sille, etteikö koira voisi siihen sairastua. Kaihia esiintyy eriasteisina, jotkin muodot eivät vaikuta koiran näkökykyyn koko sen elämän aikana ja toiset sokeutuvat jo nuorina. Kaihin perinnöllisyyttä ei vielä tunneta, joten myös lievimmistä muodoista kärsivät koirat karsitaan pois jalostuksesta. Muita rodussa esiintyviä sairauksia on epilepsia ja erilaiset autoimmuunisairaudet, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta tai Addisonin tauti, joita esiintyy suunnilleen samanverran kuin koirilla keskimäärin yleisestikin, eli vähän: joskin nämä sairaudet esiintyvät usein toisilleen sukua olevilla koirilla. Lapinporokoira on kuitenkin suurella todennäköisyydellä terve ja pitkäikäiseksi elävä rotu, ja nuorena tapahtuvat kuolemat ovat yleensä tapaturmaisia eivätkä sairaudesta johtuvia.
Mihin kasvattajaa/pentuetta/pentua valitessa tulisi kiinnittää huomiota?
Uuden rodusta kiinnostuneen ihmisen voi olla hankalampaa löytää ja saada tietoa kasvattajista ja siitä, mitä asioita kannattaisi huomioida. Ensinnäkin kannattaa varmistua siitä, että porokoira on varmasti itselle sopiva rotu ja itse sille sopiva omistaja. Parhaiten tästä saa käsityksen vierailemalla lapinporokoirien omistajien ja kasvattajien luona, jolloin näkee koirien elämää ja käytöstä kotioloissa. Suosittelen tutustumaan ainakin pariin eri kasvattajaan/harrastajaan ja heidän koiriinsa, sillä koirien välillä voi olla isojakin eroja luonteiden ja ulkomuodon välillä, ja eri yksilöitä vertaamalla voi kartoittaa sitä, minkätyyppisistä koirista itse pitää eniten. Samoin koirien pidossa on eroja, osalla kasvattajista koirat elävät täysin ulkokoirina tarhoissa ja niitä voi olla hyvinkin monta, toisilla taas koiramäärä on pienempi ja koirat elävät myös sisällä kotona ihmisten kanssa. Tässäkin on mietinnän paikka, millaista kasvatusta haluaa tukea, itse olen suosinut pienimuotoista kotikasvatusta enkä suuria kennelejä. Suurin osa lapinporokoirien harrastajista ja kasvattajista ottaa taatusti mielellään rodusta kiinnostuneita vierailulle ja tutustumaan rotuun, vaikkei olisi vielä varma rotuvalinnastaan tai pennun ostamisesta! Hyviä tilaisuuksia nähdä paljon erilaisia rodun edustajia kerralla on erikoisnäyttelyt, joita järjestetään muutaman kerran vuodessa eri puolella Suomea rotujärjestön eli Lappalaiskoirat ry:n toimesta. Lapissa asuvalle tai siellä matkailevalle suosittelen jokakeväistä poropaimennustapahtumaa, jossa on mahdollisuus nähdä rodun edustajia siinä työssä, johon se on jalostunut ja tarkoitettu alunperin.
Kun rodun valinta on varmistunut oikeaksi ja ehkäpä muutama potentiaalinen kasvattajakin löytynyt, alkaa pentueen valinta. Jos haluaa jostain tietystä yhdistelmän tai koiran pennun, kannattaa kasvattajaan olla yhteyksissä jo hyvissä ajoin. Etenkin nartut ovat usein kysyttyjä, jo siitäkin syystä että monet kasvattajat haluavat itselleen uutta verta jalostukseensa ja narttupennut voivat olla varattuja jo ennen astutusta. Narttupennusta haaveilevan kannattaa perehtyä sijoitussopimukseen, sillä monet kasvattajat etsivät lupaavimmille narttupennuille sijoituskotia eli pitävät itsellään jalostusoikeuden, mutta koira asuu sijoituskodissa aivan kuin normaali oma koira. Ajoissa olemalla ehtii myös käydä tutustumassa tulevaan emään ja sen luonteeseen ennen penturumbaa, samalla tutustuu myös kasvattajaan.
Terveystuloksien puolesta itse olen sitä mieltä, että mitä kattavammin tutkitut vanhemmat, sen parempi. Lapinporokoirat kuuluvat PEVISA:an vain silmäsairauksien osalta, ja siinäkin vain sen verran, että koiralla tulee olla vasta kolmatta pentuetta rekisteröitäessä voimassa oleva silmätarkastus. Itse kuitenkin suosittelen, että jokaiselta jalostukseen käytettävältä koiralta olisi tarkastettu silmät jo ennen ensimmäistä pentuetta, samoin nivelet eli lonkat, kyynärät ja polvet. Tämä voi tuntua ”hifistelyltä”, mutta nykyään harva lapinporokoira joutuu enää yhtä kovaan työhön ja liikkumaan niin paljoa kuin entisaikojen työkoirat. Raskaassa työssä viallinen luusto ja nivelet paljastuvat, mutta näyttelykehää kiertävä koira voi liikkua täysin moitteetta ja olla silti lonkkavikainen. Eli luustokuvauksetkin kannattaa vaatia, ne on helppo toteuttaa lähimmällä röntgenin omistavalla eläinklinikalla ja onnistuu eteläisemmässä Suomessa ilman suurempia ponnisteluja. Prcd-PRA-genotyypin selvittäminen on myös helppoa, ja vähintään toisen vanhemmista tulisi olla tutkittu geneettisesti terveeksi tämän sairauden osalta.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Jos lapinporokoira rotuna kiinnostaa, niin meitä saa aina tulla tapaamaan tai kysellä rodusta lisää! Yhteyttä voit ottaa vaikkapa sähköpostitse: paula.kemppainen(a)gmail.com Kainuun alueella/lähistöllä asuvat ja liikkuvat toivotan tervetulleeksi kyläilemään ja tutustumaan meihin. :)
Lisää tietoa lapinporokoirista:
Lapinporokoiran rotumääritelmä
Rotumääritelmän tulkintaohje
Rotuinfo, kennel Sagaberran
Millainen on lapinporokoira? Kennel Pihlajamäen
Lapinporokoiratietoa, kennel Tuulenkuun
(Lapin)porokoirasta
Lisää tietoa lapinporokoirista:
Lapinporokoiran rotumääritelmä
Rotumääritelmän tulkintaohje
Rotuinfo, kennel Sagaberran
Millainen on lapinporokoira? Kennel Pihlajamäen
Lapinporokoiratietoa, kennel Tuulenkuun
(Lapin)porokoirasta
