Puolivuotias Terminaattori-wampyyri

Kevät etenee kohisten, eikä tämä bloggaaja pysy päivityksissä mukana... mutta eipähän meillä sen ihmeempiä ole tapahtunutkaan. Kesää odotellessa ja auringon lämmöstä nauttiessa!

Tärkein viime aikojen tapahtuma lienee nuorimman laumanjäsenemme Damonin merkkipäivä kuun alkupuolella. Tämä huriseva ja suriseva mustanenäinen ja paksumahainen riiviömme on jo kuusi kuukautta eli puoli vuotta vanha! :) Joten sen kunniaksi tämä blogipäivitys omistettakoon tälle niin rakkaalle mamman kainaloiselle, ja pläjäytetään oikein kunnon kuvakavalkadi tuoreimpia otoksia näkyviin! Facebookista löytyy sitten lisää otoksia tämän kevään varrelta. :)

Damonista on tullut melkoisen komea kolli, vai mitä sanotte! :) Painoa on epätarkan vaa'an perusteella nelisen kiloa, ja voi olla että vielä jätkä tuostakin kasvaa. Ruokahalu pojalla on erinomainen, joskin ihan kaikkea ei suostuta syömään jos "pahaan" ruokaan ei sekoita jotain herkullisempaa. Suosikkisafkoja on tonnikala sekä kastikepussit, joiden kuoria täytyy vielä roskiksestakin käydä dyykkaamassa ja makua nuoleskelemassa (tämä tapa on oikeasti mammaa raivostuttava, jostain syystä kun allaskaapin ovien alla on kissan mentävä rako...).

Nämä kuvat on ottanut siskoni, kun olimme kyläilemässä mun vanhempien luona. Sielläpä Damonilla onkin aina meno päällä, joka paikka pitää kiertää ja tutkia, ja ralli on vauhdikasta! Välillä joutuu kuitenkin ottamaan huilia ja keräämään voimia, jolloin kuvien ottaminenkin on mahdollista. ;D

Damonin työnimihän oli pentuna Arska, toisin sanoen terminaattori Arnold Swartzenegger. :D Ja jotenkin tässä ilmeessä huokuu samantyylistä asennetta kuin esikuvallaan. :D

"Hasta la vista, baby."

Toisaalta Damon on nimensä veroinen hurmuripoika-Salvatore, jota naisväki ei voi vastustaa. ;) Mamma ainakin on ihan myyty tälle sinisilmäiselle tummalle komistukselle! ♥

Leivinuunin päältä on hyvä tähyillä niin keittiöön...

...kuin olohuoneen puolellekin. Eihän terminaattorilta saa jäädä mitään tai ketään huomaamatta!

Maatiaiskissa Harmi oli vierailumme aikaan ulkoilemassa omilla teillään, joten Damon sai valloittaa Harmin ikioman (ja irtokarvaisen) pedin, sekös jätkää miellytti!

Tämän parempaa kokovartalokuvaa ei nuoresta ja villistä kollinalusta saatu napattua:

mutta näkeehän tuosta jotain - rungolla, jaloilla ja hännällä löytyy mukavasti mittaa ja turkkikin on tuloillaan. :) Damon tekee näyttelydebyyttinsä heinäkuussa Kempeleessä POROK:in näyttelyissä, mielenkiintoista kuulla, mitä siitä ollaan mieltä!

Pannaas vielä pari omasta asunnosta otettua räpsyä. Ensiksi kuukauden takainen otos, kun Damon keksi että kylpyhuoneessa on juuri balineesille sopiva temppurata! Kolinaa ja omituisia ääniä kuunneltuani menin vilkaisemaan mitä ihmettä katti vessassa puuhaa, ja tällainen näky siellä odotti:

Kuinkahan kestävät lie loisteputkivalaisimen kiinnikkeet? :S

Onneksi pääasiassa Damon on kiltti ja suloinen kissa, itämaiseksi jopa melko hiljainen (tosin vaikea arvioida, kun ei vertailukohtaa ja kokemusta juurikaan ole) ja yleisimmin kuultava ääntely on kehräys - moottori käynnistyy heti, jos äijän ottaa syliin tai sitä silittelee. :) Lähinnä Damon määkii (naukuminen ei ole itämaisten ääntä kuvaava sana lainkaan :D ) vaatiessaan jotain, ruokaa, huomiota tai tekemistä. Ja perin hellyyttävä tapa minusta on Damonin juttelu ja marmatus minun palatessani kotiin jostain, ja kissan oltua yksin kotona. Silloin kyllä ripustaudutaan rintaan ja huristaan ja pusketaan ja nuollaan ja jopa näykitään, kun on ollut niin mahdoton ikävä mammanpojalla ♥ samoin koirille annetaan kyytiä ja niiden kylkeen koitetaan kaivautua, erityisesti Keiran kainalossa Damon haluaisi aina nukkua, mutta omanarvontuntoinen ja nukkuessaan oman tilansa haluava Keira ei aina ole samaa mieltä... tällöin Damonin kohtalona on tyytyä patteripesään, joka sekin on tyhjää parempi ja oikeastaan aika mukava riippumatto. :)

"happy kitty, sleepy kitty, purr purr purr"

Ensimmäisen viikon kuulumisia ja tunnelmia

Viikko on vierähtänyt siitä, kun pikkuinen balineesi tuli ja valloitti itselleen palvelijan ja puoli valtakuntaa. Ja ei voi kyllä kuin kehua ja olla tyytyväinen siitä, miten hienosti Damon on ottanut kodinvaihdoksen, uudet ihmiset ja nuo kaksi hömelöä rakkia vastaan! Ei mitään ylitsepääsemätöntä ongelmaa ole vastaan tullut, ja sekös tällaiselle vasta-alkajalle kissojen parissa on ollut mieluisa yllätys!

Palataan iltaan, kun vihdoin saavuttiin Damonin kanssa asuntoon, josta oli tuleva pikkukissan uusi koti. Päästin Deipan (kyllä, sillä on jo kasa lempinimiä :D ) vapaaksi kylpyhuoneessa, ajatuksena että sillä on ehkä tarve päästä hiekkalaatikolle. Eipäs ollutkaan, vaan niin lähti Damon heti hiippailemaan pitkin kämppää varovaisesti ja epäillen, että mikähän paikka se tämä on. Laitoin pikkuisen ruokaa tarjolle ja sitä käytiinkin pari suupalaa maistelemassa, jonka jälkeen itse asetuin tietokoneelle ja ajattelin antaa kissan olla rauhassa ja tutkia paikkoja, etten sitä turhaan ahdista. Lopulta sängyn alta löytyi mieluisa turvapaikka ja siellä pikkuinen sitten oleskeli ja maukui surkean kuuloisena... aikani kuunneltua maukumista menin itse lattialle myös ja sieltä pikkuinen sitten kipittikin mun tykö ja syliin. Eli vastoin kaikkia odotuksiani kissa halusikin mieluiten ihmisen läheisyyttä eikä omaa rauhaa, kuten joissain kissanpennun kotiutumisohjeissa kerrotaan! Siinä sitten annoin toiselle vierihoitoa ja silittely sai moottorinkin käyntiin, eikä kehräys ole siitä hetkestä loppunut kuin unien tai hepulien ajaksi ♥ ihana pieni hurisija, ja oikea syli- ja kainalokisu on pikku Damon!

Yö nukuttiin vierekkäin, kuten kasvattaja oli jo ohjeistanut että nämä pennut ovat tottuneet nukkumaan kainalossa peiton alla :D tosin välillä havahduin yöllä siihen, kun kissa kiipeili mun pään päällä tai riekkui kiipeilypuussa tai maukui kirjahyllyn päällä... mutta kaiken kaikkiaan eka yö meni oikein hyvin. Aamulla sain heti esimakua tulevasta, eli sängystä noustuani ruokaa vaadittiin kovaan ääneen ja palvelun hitautta moitittiin suuresti. Sapuskan laatuun ja makuun oltiin kuitenkin tyytyväisiä, ja kuppi syötiin tyhjäksi hyvällä ruokahalulla. Hiekkalaatikkoakin osattiin käyttää heti oikeaoppisesti, ja perustarpeiden oltua tyydytettyjä alkoikin pieni urheilutuokio. Siinä sai kyytiä niin leluhiiret kuin alkeellisemmatkin "lelut", suosikki taisi olla talouspaperiarkki joka koki julman raatelukuoleman :D pieni kissa vaikutti oikein tyytyväiseltä oloonsa, mutta eipä tiennyt raukka mitä tuleman piti... nimittäin osa valtakunnan asukkaista puuttui vielä paikalta, ja heidät oltiin palauttamassa hoidosta takaisin kotiin.

Alku koirien kanssa oli mitä saattoi odottaa, eli melkoisen kaoottista. Koirat olivat kiihdyksissä uudesta tulokkaasta, ja Damon värjöttelikin mieluiten korkealla kiipeilypuussaan tai ihmisten syleissä hievahtamatta paikaltaan. Fiksu veto, koska kissan liikkuminen sai koirat aina kiihtymään entisestään. Äitini ja siskoni saivat myös nähdä uuden tulokkaan, ja kauniiksi poikaa kehuttiinkin väriltään, sen sijaan palleroisiin maatiaiskissoihin tottuneen äitini mielestä Damon oli melko kummallisen näköinen, isokorvainen ruipelo :D no kauneus on katsojan silmässä, minusta kun itämaiset kissat näyttävät normaaleilta ja muut pyöreämmän malliset kissat taas kömpelöiltä pallukoilta :D Äiteen ja siskon lähdettyä koiratkin alkoivat pikkuhiljaa rauhoittua makuulle, tosin jos kissa vaihtoi edes asentoa niin siihen reagoitiin heti nousemalla ylös, että jos se vaikka aikoisi tulla alas puusta ja sitä pääsisi vähän retuuttamaan...

Jonkin ajan kuluttua päätin ottaa Damonin syliin ja asettua sängylle sen kanssa, ettei sen tarvitsisi koko iltaa viettää yksinään samassa asennossa kiipeilypuussaan. Koirat tietysti tästä riemastuivat, että jes nyt me saadaan tuo rääpäle itselle! Istuin sängyn laidalle pentu sylissä, ja samalla kielsin koiria ryntäämästä luokse. Olihan niissä toppuutteleminen ja monen monta kertaa sain ne häätää kauemmas ja yrittää tehdä selväksi, että kissa on MINUN, piste. eikä asiasta neuvotella, kissaan ei kosketa ilman lupaa tai sitä kiusata tai vastaa teostaan minulle. Keira uskoikin muutaman murahduksen ja irvistyksen jälkeen, että ok, en suututa mammaa, Ninja taas tunki itseään väkisin liki ja näytti siltä että olisi halunnut leikkiä - ei kissan kanssa vaan kissalla... no, pian tilanne kuitenkin rauhoittui ja koirat malttoivat käydä uudelleen makoilemaan, ja siinä sitten ne saivat jo ensimmäisiä kertoja haistella toisiaan ja opetella olemaan toistensa kanssa rauhallisesti ja totutella uuteen laumakokoonpanoon. Keiran reaktio oli erikoinen, se oli täysin ymmällään että mikä ihmeen otus tämä on, ja lopulta alkoi nuolla kissaa päästä varpaisiin keskittyen etenkin pyllyosastoon, niin että pentu oli ihan märkä :D liekö juuri juoksunsa päättänyt narttu mennyt hieman sekaisin ja kuvitellut tätä kissaa hoidon tarpeessa olevaksi pennukseen :D Ninja taas tyypilliseen tapaansa oli mustasukkainen ja yritti omia kissaa itselleen, eli välillä joutui koiria hillitsemään toistensakin takia ettei tappelua syntyisi kissan päältä. Damon oli sylissä todella hienosti, se ei yrittänyt pakoon, murrannut tai sähissyt koko iltana kertaakaan :O

Eka yö koko porukalla sujui yli odotusten, Damon nukkui taas mun kainalossa ja koirat niin ikään samassa sängyssä. Sopu sijaa antaa! :D Ekoina päivinä homma toimikin niin, että kiikutin kissaa sylissäni kylppäriin hiekkikselle ja keittiöön ruokailemaan, lopulta Ninjan varasteluihin kyllästyneenä siirsin ruokakupitkin kylppäriin. Ruokahalu Damonilla on vain kasvanut kasvamistaan, tuntuu että ihan koko ajan pieni mies on vaatimassa kovaan ääneen "lissee ruokaa, mullon näläkä!!" Sitä se nopein kasvuaika vissiin teettää... tuntuu ainakin että tuo on jo näin lyhyen ajan kuin viikon sisällä kasvanut hurjasti! :D Pikkuhiljaa viikon aikana myös kahden eri lajin edustajat ovat tottuneet toisiinsa, ja Damon uskaltaa jo liikkua melko varman oloisesti pitkin asuntoa. Aluksi se kulki turvallisesta piilopaikasta toiseen sujahtaen kuin legendaarisessa Gladiaattorit-tv-ohjelmassa (kuinka moni muistaa tämän 90-luvun hittiohjelman? :D) konsanaan, mutta vähitellen se on rohkaistunut ja saanut itseluottamusta, että ei nuo koirat sille mitään pahaa tee ja uskaltaa jo kipittää lattiallakin. Ninjan kanssa ollaan jo viritelty painileikkejä ynnä muuta, eli niistä ainakin näyttäisi tulevan ihan leikkikavereita. Eilen näytti jo siltä, että ei haittaisi vaikka hieman rauhallisemmin ja varovaisemmin kissa ottaisikin, sen verran vauhdikasta ja rajun näköistä riehumista oli ilmassa, ja Ninja tietenkin ravaa kissan perässä :D täällä on matot rullalla, takit pudotettu naulakosta lattialle, pyyhkeissä raapimisen/kiipeilyn jälkiä ja wc-paperirullia riepoteltu pitkin vessaa :D naureskelinkin jo, että Ristijärvellä riehuu erittäin paikallinen mutta tuhoisa pyörremyrsky, jonka silmässä on pieni balineesipentu!

Kuvat puuttuu edelleen, olen laiska :D mutta yritän ryhdistäytyä ja aktivoitua tuota kameraakin käyttämään, se vaan ruukaa unohtua aina valoisan aikaan ja keinovalossa kuvat on jotenkin ikäviä... vaikka oishan nekin nyt tyhjää parempia. Katsotaan, jos vaikka saisin tähän tekstiin muokattua fotoja myöhemmin, kun niitä on olemassa!

Uusin perheenjäsenemme!

Kaksi ja puoli vuorokautta. Se on aika, jonka olen saanut elää toteutuneen unelman kanssa. Nimittäin minulla on vihdoin ja viimein, pitkän haaveilun tuloksena oma kissa! Eikä ihan mika tahansa kissa, vaan maailman ihanin ja komein hurisija - ruskeanaamio balineesipoika Willicon kissalasta, viralliselta nimeltään Willicon Ma Choi Lee ja kutsumanimeltään Damon, yhden suosikki-tv-sarjahahmoni Damon Salvatoren mukaan. :D Ja hyvinhän tuo nimi tuntuu turkoosisilmäiselle pikku vampyyrille istuvan, niin hurmaava ja ihastuttava pentu on pikku Damon etten voi uskoa välillä todeksikaan! Mutta aloitetaas tarina ihan alusta, kuka Damon on ja kuinka se meille saapui :)

"W00t, mustako tulee pohjoisen poika?"
(Damon syntymäkodissaan viimeisinä päivinä ennen muuttoa)
 (c) Nina/Hurineesit

Marraskuun 10. päivänä syntyi kissapentue, jossa oli kuusi valkoista pientä palleroa. Pentueen emo on kuvankaunis ja feminiininen valkea siamilaisvariantti Ii (CH Willicon Sur Maa), joka asuu Hurinesiassa Pornaisissa ja on Willicon kissalan sijoitusnaaras, eli pennuistakin tuli täten Willicoita. Isä taas on suuri ja komea Hollannin tuonti, ruskeanaamio balineesi Ploffy (Okurimono's Glucio), eli pennuista osa voisi olla pitkäkarvaisia: balineesi oli itsellä toiveissakin, mieluiten emon värisenä eli kokovalkoisena. Pentujen kasvaessa kävi ilmi, että kolme pennuista oli emänsä kaltaisia eli valkoisia simskuja (kaksi tyttöä, yksi poika), yksi erilainen nuori eli sininaamio simskutyttö ja pitkäkarvaisiksi oli tulossa kaksi isänsä poikaa eli ruskeanaamioita balineeseja. Siinäpä sitten kävin mietintää, että kummasta tingin, väristä vai karvanpituudesta... Tunneihmisenä ruukaan tehdä valintoja sen mukaan, mikä tuntuu oikealta, ja sydän pamppaili eniten näiden naamiopentujen kuvien kohdalla, vaikka se kokovalkoinen olikin ollut alkuperäinen haavekuva. Eli toinen pitkätukkapojista alustavasti varaukseen, ja kun Eve ja Nina saivat päätetyksi että jatkokasvatukseen ja syntymäkotiinsa jää pörröinen safiirisilmä Taavetti, niin vielä tällä hetkellä työnimellä "Arska" kulkenut rohkea ja puhelias poitsu oli täten muuttamassa osaksi meidän laumaa. :)

Veljekset kuin ilvekset! Arska alias Damon ja veljensä Taavetti - voiko kauniimpia kissanpoikia ollakaan?
(c) Nina/Hurineesit

Tavallisestihan on tapana käydä katsomassa pentuja ennen niiden kotiin saapumista, mutta itsellä tämä ei tällä kertaa onnistunut erinäisten vastoinkäymisten ansiosta. Ja aina pennunkatsomisreissun peruunnuttua toisensa jälkeen oltiinkin tilanteessa, että pennut olivatkin ehtineet luovutusikäisiksi! Kasvattaja Eve asuu Porvoossa ja pennut Pornaisissa, eli täältä Kainuun sydämestä on melkoisesti välimatkaa Uudellemaalle. Even kanssa oltiin sentään tavattu naamatustenkin joulukuussa Messarissa, ja hän sitten ehdottikin, kun Hurineesit olivat tulossa Jyväskylään näyttelyyn, että jos he ottaisivat Damonin myös mukaan valkoisen Eemeli-veljensä kanssa, joka oli muuttamassa uuteen kotiinsa Kuopioon. Ei muuta kuin tätä suunnitelmaa työstämään, ja kyselemään kyytejä. Loppujen lopuksi pääsin lähtemään reissuun, ensin junalla Kuopioon ja sieltä pääsinkin sitten Ebenin (ex-Eemeli) uusien omistajien kyydillä Jyväskylään ja Killerin raviradalle, jossa Kes-Kisin näyttely järjestettiin.

Tällaisista upeuksista ei ollut helppoa valita suosikkia! Onneksi valinta tehtiin mun puolesta, enkä voi kyllä valittaa, niin ihana Damon on! (kuvassa Damon veljensä Ebenin ("Eemeli") kanssa, joka muutti Kuopioon)
(c) Nina/Hurineesit

Pennut eivät olleet saaneet turistilupaa näyttelyyn ahtauden takia, joten nappasimme Even mukaan Killeriltä ja ajelimme Jyväskylän keskustaan hotellille. Siellä sitten tapasin Damonin ensimmäisen kerran, ja voi miten pieniä pennut vielä olivat! Mullahan ei ole kauheasti kokemusta kissanpennuista lähipiirissä, ja viimeisimmät omat pentukissatkin on meillä ollut 20 vuotta sitten... joten ei sitä enää muistanut, miten pikkuisia kissat ovatkaan pentuina. Ja vieläpä kyseessä on rotuisekseen+ikäisekseen isokokoisista pennuista kyse :D Jostain syystä Damon ujosteli meitä tulijoita, veli Eben oli tilanteessa rohkeampi ja pian rellotteli selällään huristen uuden mammansa Marin sylissä :) aikansa tuumailtuaan ja kauempaa tarkkailtuaan Damonkin uskaltautui tekemään tuttavuutta, ja rentoutui huomattavasti todettuaan meidät vaarattomaksi sakiksi. :D Kirjoiteltiin sopimukset ja muut paperit sekä käytiin läpi pentuihin liittyviä asioita Even kanssa, samalla kun tarkkailtiin pentujen touhuja.

Kovin pitkään ei voitu jäädä ylimääräisiä höpöttämään, sillä meidän jatkoyhteysjuna Kuopiosta Kajaaniin oli lähdössä vähän ennen neljää ja koska oli lauantai, seuraava juna kulkisi vasta iltayhdeksältä! Joten paperiasioiden hoiduttua pakkasimme pennut samaan kuljetuslaatikkoon ja lähdimme matkaan Killerin kautta, jonne palautimme Even. Jo tässä vaiheessa näytti kovin tiukalta, että ehtisimmeköhän junaan, se olisi ihan siinä ja siinä... Pennut matkustivat omassa boksissaan hienosti, Eben ryhtyi lähes samantien nukkumaan Damonin kommentoidessa ja jutellessa kovasti, ja välillä yrittäen saada veljeään painimaan kaulasta puremalla tai etsimällä boksista kissanpennun mentävää reikää. :D Mutta lopulta pikkuvampyyrikin rauhoittui ja näytti nukkuvankin kiihdytyksistä ja jarrutuksista huolimatta. Vähän ennen Kuopiota siirsin Damonin omaan pienempään kuljetuskassiinsa, ja tässä vaiheessa pennuilla iski hätä ja ne alkoivat naukua kovaan ääneen toisilleen. Liekö heittivät hyvästit, vai huutelivat "no ei tuu kyllä suakaan ikävä senkin kakkapää!" :D

Koska minulla on joku käsittämättömän huono karma sen suhteen, mitä tulee juna-aikatauluihin ja junaan ehtimisiin (ei ollut ensimmäinen kerta tämä, kun joutuu ajamaan minuutteja vastaan että ehtiikö junaan), niin tietysti siinä kävi nyt kuten pelkäsin, että Kuopion rautatieasemalla meidän matka jämähti... :( no, ei muuta kuin soittelemaan kavereita läpi ja kyselemään, että voisiko jonkun luo tulla odottelemaan tuota iltajunaa. Nimittäin viisi tuntia asemalla ei tuntunut houkuttelevalta, eikä varsinkaan kissanpennun kannalta joka oli ahtaassa kantolaukussa! Epätoivo ja ahdistus alkoi nousta etenkin siinä vaiheessa, kun puhelin aloitti temppuilun ja kadotti kuuluvuudet, eikä uudelleenkäynnistys tai mikään tuntunut auttavan... pari tuntia odoteltiin, kunnes eräs hyvä ystäväni ja vielä kissa-allergikko sellainen sanoi, että tulkaa meille. Kiitos vielä tuhannesti Samuli, olet todellinen ystävä ♥ kohotti ihan hirveästi mielialaa päästä lämpimään ja vessaan sekä saada jotain syötävää ja juotavaa, ja sai pikku Damonkin hieman jaloitella keittiössä. joka oli rajattu sille oleskelutilaksi Aapo-cirnecon ulottuvilta. :) Iltajunaan päästiinkin jo ongelmitta ja Kajaanista vielä kotia asti, eipä ole pitkään aikaan väsyttänytkään niin lujaa kuin tuolloin ja oma kotisänky tuntunut yhtä ihanalta!

Tästä tulee näköjään niin pitkä stoori, että taidan jatkaa juttua Damonin kotiutumisesta ja sen ihanan luonteen kehumista uudessa tekstissä. Mutta tähän loppuun vielä kiitos Evelle luottamuksesta saada ihana pentu itselleni ja kaikesta avusta ja ymmärryksestä, ja vähintään yhtä iso kiitos ja halaus Ninalle siitä että Damon (ja varmasti muutkin sisarukset) on noin mahtavan avoin, luottavainen ja reipas pentu luonteeltaan! Mä olen aivan myyty ja rakastunut pieneen hurisijaan ja ihmeissäni, miten helppo ja mutkaton voi kissanpentu olla, ja Damon tuntuu myös nauttivan uuden mammansa huomiosta, sylittelystä ja silittelystä aivan yhtä paljon! Olen tainnut saada juuri sellaisen syli- ja kainalokisun mistä olen haaveillutkin! ♥

Yritän muuten ottaa seuraavaan tekstiin omia ja uusia kuvia Damonista, tähän nyysin vain röyhkeästi Ninan ottamia loistotasoisia otoksia Hurineesit-blogista :D sieltä voi nähdä Damonin elämänkaarta ihan vauvasta asti, aivan ihanaa näin pennunottajan näkökulmasta kun on noin aktiivinen valokuvaaja ja saa seurata pentujen kehitystä kuvien välityksellä! Yritän itsekin saada edes jotain räpsittyä tuolla pokkarilla, vaikka laadullisesti kuvat jäävät varmasti valovuosien päähän...