Uusin perheenjäsenemme!

Kaksi ja puoli vuorokautta. Se on aika, jonka olen saanut elää toteutuneen unelman kanssa. Nimittäin minulla on vihdoin ja viimein, pitkän haaveilun tuloksena oma kissa! Eikä ihan mika tahansa kissa, vaan maailman ihanin ja komein hurisija - ruskeanaamio balineesipoika Willicon kissalasta, viralliselta nimeltään Willicon Ma Choi Lee ja kutsumanimeltään Damon, yhden suosikki-tv-sarjahahmoni Damon Salvatoren mukaan. :D Ja hyvinhän tuo nimi tuntuu turkoosisilmäiselle pikku vampyyrille istuvan, niin hurmaava ja ihastuttava pentu on pikku Damon etten voi uskoa välillä todeksikaan! Mutta aloitetaas tarina ihan alusta, kuka Damon on ja kuinka se meille saapui :)

"W00t, mustako tulee pohjoisen poika?"
(Damon syntymäkodissaan viimeisinä päivinä ennen muuttoa)
 (c) Nina/Hurineesit

Marraskuun 10. päivänä syntyi kissapentue, jossa oli kuusi valkoista pientä palleroa. Pentueen emo on kuvankaunis ja feminiininen valkea siamilaisvariantti Ii (CH Willicon Sur Maa), joka asuu Hurinesiassa Pornaisissa ja on Willicon kissalan sijoitusnaaras, eli pennuistakin tuli täten Willicoita. Isä taas on suuri ja komea Hollannin tuonti, ruskeanaamio balineesi Ploffy (Okurimono's Glucio), eli pennuista osa voisi olla pitkäkarvaisia: balineesi oli itsellä toiveissakin, mieluiten emon värisenä eli kokovalkoisena. Pentujen kasvaessa kävi ilmi, että kolme pennuista oli emänsä kaltaisia eli valkoisia simskuja (kaksi tyttöä, yksi poika), yksi erilainen nuori eli sininaamio simskutyttö ja pitkäkarvaisiksi oli tulossa kaksi isänsä poikaa eli ruskeanaamioita balineeseja. Siinäpä sitten kävin mietintää, että kummasta tingin, väristä vai karvanpituudesta... Tunneihmisenä ruukaan tehdä valintoja sen mukaan, mikä tuntuu oikealta, ja sydän pamppaili eniten näiden naamiopentujen kuvien kohdalla, vaikka se kokovalkoinen olikin ollut alkuperäinen haavekuva. Eli toinen pitkätukkapojista alustavasti varaukseen, ja kun Eve ja Nina saivat päätetyksi että jatkokasvatukseen ja syntymäkotiinsa jää pörröinen safiirisilmä Taavetti, niin vielä tällä hetkellä työnimellä "Arska" kulkenut rohkea ja puhelias poitsu oli täten muuttamassa osaksi meidän laumaa. :)

Veljekset kuin ilvekset! Arska alias Damon ja veljensä Taavetti - voiko kauniimpia kissanpoikia ollakaan?
(c) Nina/Hurineesit

Tavallisestihan on tapana käydä katsomassa pentuja ennen niiden kotiin saapumista, mutta itsellä tämä ei tällä kertaa onnistunut erinäisten vastoinkäymisten ansiosta. Ja aina pennunkatsomisreissun peruunnuttua toisensa jälkeen oltiinkin tilanteessa, että pennut olivatkin ehtineet luovutusikäisiksi! Kasvattaja Eve asuu Porvoossa ja pennut Pornaisissa, eli täältä Kainuun sydämestä on melkoisesti välimatkaa Uudellemaalle. Even kanssa oltiin sentään tavattu naamatustenkin joulukuussa Messarissa, ja hän sitten ehdottikin, kun Hurineesit olivat tulossa Jyväskylään näyttelyyn, että jos he ottaisivat Damonin myös mukaan valkoisen Eemeli-veljensä kanssa, joka oli muuttamassa uuteen kotiinsa Kuopioon. Ei muuta kuin tätä suunnitelmaa työstämään, ja kyselemään kyytejä. Loppujen lopuksi pääsin lähtemään reissuun, ensin junalla Kuopioon ja sieltä pääsinkin sitten Ebenin (ex-Eemeli) uusien omistajien kyydillä Jyväskylään ja Killerin raviradalle, jossa Kes-Kisin näyttely järjestettiin.

Tällaisista upeuksista ei ollut helppoa valita suosikkia! Onneksi valinta tehtiin mun puolesta, enkä voi kyllä valittaa, niin ihana Damon on! (kuvassa Damon veljensä Ebenin ("Eemeli") kanssa, joka muutti Kuopioon)
(c) Nina/Hurineesit

Pennut eivät olleet saaneet turistilupaa näyttelyyn ahtauden takia, joten nappasimme Even mukaan Killeriltä ja ajelimme Jyväskylän keskustaan hotellille. Siellä sitten tapasin Damonin ensimmäisen kerran, ja voi miten pieniä pennut vielä olivat! Mullahan ei ole kauheasti kokemusta kissanpennuista lähipiirissä, ja viimeisimmät omat pentukissatkin on meillä ollut 20 vuotta sitten... joten ei sitä enää muistanut, miten pikkuisia kissat ovatkaan pentuina. Ja vieläpä kyseessä on rotuisekseen+ikäisekseen isokokoisista pennuista kyse :D Jostain syystä Damon ujosteli meitä tulijoita, veli Eben oli tilanteessa rohkeampi ja pian rellotteli selällään huristen uuden mammansa Marin sylissä :) aikansa tuumailtuaan ja kauempaa tarkkailtuaan Damonkin uskaltautui tekemään tuttavuutta, ja rentoutui huomattavasti todettuaan meidät vaarattomaksi sakiksi. :D Kirjoiteltiin sopimukset ja muut paperit sekä käytiin läpi pentuihin liittyviä asioita Even kanssa, samalla kun tarkkailtiin pentujen touhuja.

Kovin pitkään ei voitu jäädä ylimääräisiä höpöttämään, sillä meidän jatkoyhteysjuna Kuopiosta Kajaaniin oli lähdössä vähän ennen neljää ja koska oli lauantai, seuraava juna kulkisi vasta iltayhdeksältä! Joten paperiasioiden hoiduttua pakkasimme pennut samaan kuljetuslaatikkoon ja lähdimme matkaan Killerin kautta, jonne palautimme Even. Jo tässä vaiheessa näytti kovin tiukalta, että ehtisimmeköhän junaan, se olisi ihan siinä ja siinä... Pennut matkustivat omassa boksissaan hienosti, Eben ryhtyi lähes samantien nukkumaan Damonin kommentoidessa ja jutellessa kovasti, ja välillä yrittäen saada veljeään painimaan kaulasta puremalla tai etsimällä boksista kissanpennun mentävää reikää. :D Mutta lopulta pikkuvampyyrikin rauhoittui ja näytti nukkuvankin kiihdytyksistä ja jarrutuksista huolimatta. Vähän ennen Kuopiota siirsin Damonin omaan pienempään kuljetuskassiinsa, ja tässä vaiheessa pennuilla iski hätä ja ne alkoivat naukua kovaan ääneen toisilleen. Liekö heittivät hyvästit, vai huutelivat "no ei tuu kyllä suakaan ikävä senkin kakkapää!" :D

Koska minulla on joku käsittämättömän huono karma sen suhteen, mitä tulee juna-aikatauluihin ja junaan ehtimisiin (ei ollut ensimmäinen kerta tämä, kun joutuu ajamaan minuutteja vastaan että ehtiikö junaan), niin tietysti siinä kävi nyt kuten pelkäsin, että Kuopion rautatieasemalla meidän matka jämähti... :( no, ei muuta kuin soittelemaan kavereita läpi ja kyselemään, että voisiko jonkun luo tulla odottelemaan tuota iltajunaa. Nimittäin viisi tuntia asemalla ei tuntunut houkuttelevalta, eikä varsinkaan kissanpennun kannalta joka oli ahtaassa kantolaukussa! Epätoivo ja ahdistus alkoi nousta etenkin siinä vaiheessa, kun puhelin aloitti temppuilun ja kadotti kuuluvuudet, eikä uudelleenkäynnistys tai mikään tuntunut auttavan... pari tuntia odoteltiin, kunnes eräs hyvä ystäväni ja vielä kissa-allergikko sellainen sanoi, että tulkaa meille. Kiitos vielä tuhannesti Samuli, olet todellinen ystävä ♥ kohotti ihan hirveästi mielialaa päästä lämpimään ja vessaan sekä saada jotain syötävää ja juotavaa, ja sai pikku Damonkin hieman jaloitella keittiössä. joka oli rajattu sille oleskelutilaksi Aapo-cirnecon ulottuvilta. :) Iltajunaan päästiinkin jo ongelmitta ja Kajaanista vielä kotia asti, eipä ole pitkään aikaan väsyttänytkään niin lujaa kuin tuolloin ja oma kotisänky tuntunut yhtä ihanalta!

Tästä tulee näköjään niin pitkä stoori, että taidan jatkaa juttua Damonin kotiutumisesta ja sen ihanan luonteen kehumista uudessa tekstissä. Mutta tähän loppuun vielä kiitos Evelle luottamuksesta saada ihana pentu itselleni ja kaikesta avusta ja ymmärryksestä, ja vähintään yhtä iso kiitos ja halaus Ninalle siitä että Damon (ja varmasti muutkin sisarukset) on noin mahtavan avoin, luottavainen ja reipas pentu luonteeltaan! Mä olen aivan myyty ja rakastunut pieneen hurisijaan ja ihmeissäni, miten helppo ja mutkaton voi kissanpentu olla, ja Damon tuntuu myös nauttivan uuden mammansa huomiosta, sylittelystä ja silittelystä aivan yhtä paljon! Olen tainnut saada juuri sellaisen syli- ja kainalokisun mistä olen haaveillutkin! ♥

Yritän muuten ottaa seuraavaan tekstiin omia ja uusia kuvia Damonista, tähän nyysin vain röyhkeästi Ninan ottamia loistotasoisia otoksia Hurineesit-blogista :D sieltä voi nähdä Damonin elämänkaarta ihan vauvasta asti, aivan ihanaa näin pennunottajan näkökulmasta kun on noin aktiivinen valokuvaaja ja saa seurata pentujen kehitystä kuvien välityksellä! Yritän itsekin saada edes jotain räpsittyä tuolla pokkarilla, vaikka laadullisesti kuvat jäävät varmasti valovuosien päähän...