Niinhän siinä sitten kävi, että blogin kirjoittelu jäikin hyvistä aikeista huolimatta! :D Tämä on erittäin tuttua itselle, innostun jostakin ja vähän ajan päästä innostus sitten lopahtaakin. Oikeastaan tähän kirjoittelutaukoon on syynsäkin elämänmuutoksissa ja kiireissä, eikä ole sitten ollut jaksamista tai intoa kirjoittaa. Mutta kokeillaas nyt uudella sykkeellä, jos hieman aktiivisemmin kuin kaksi kertaa vuodessa jaksaisin kirjoitella kuulumisia!
Isoin muutos on ollut opiskelujen loppuminen Helsingissä, ja muutto takaisin kotipaikkakunnalle. Kun aikoinani täältä lähdin, vannoin etten takaisin palaa... no vannomatta paras, sillä täällä sitä ollaan ja varmaan pysytäänkin, ellei jotain ihmeellistä tapahdu. Kainuun korpien kasvatin on paras olla siellä, missä tuntee olevansa kotona ja sielussa on rauha. Kaupunkielämä ei ole minua eikä koiriakaan varten, joten tämä pikkukylä sopii hyvin tämänhetkiseen elämäntilanteeseen ja hengenvetämiseen monen vuoden stressaavan elämän jälkeen.
Koirat ovat olleet muutosta iloisia, ei nekään pohjimmiltaan kaupunkilaisia ole vaikka siellä toki pennusta asti kasvoivat ja siihenkin elämänmenoon tottuivat. Mutta kyllä niistä huomaa, että stressaavaa se on ollut niillekin, kaupungissa vastaan tulee joka kerta lukuisia vieraita ihmisiä ja koiria, ja etenkin meidän vahtikoira Ninja on ollut helpompi ja remmirähinä on vähentynyt huomattavasti! Toki nyt on vielä uutta opeteltavaa, kun muutettiin omaan asuntoon kirkonkylälle: rivarin pääty, yksiö 32 neliöö, jopa oma pikku sauna :) Tätä ennenhän me loisittiin vanhempien nurkissa maaseudulla, kun asuntoa ei aikaisemmin löytynyt. Se olikin melkoista sompailua neljän koiran ja viiden ihmisen välillä :D ja kesällä tulleet juoksuajat kiristivät kyllä narttujen välejä eikä tappeluiltakaan vältytty. Keira etenkin on todellinen hormonihirviö, ja kun se ei muutenkaan mikään sosiaalisuuden huipentuma ole, niin heinäkuu oli erittäin tulenarkaa aikaa. Mutta onneksi nyt on oma koti, ja saa toisaalta enemmän omaa rauhaa, vaan ei tule myöskään erakoiduttua kuten autottomalle ajoittaisesti epäsosiaaliselle ihmiselle helposti käy. :D
Iloksemme huomasin, että tällä tuppukylällämme on jopa pienimuotoista koiratoimintaa! Pieni joukko aktiivisia koiranomistajia ovat pistäneet pystyyn porukan Ristijärven hännänheiluttajat, joka on aloittanut vastikään vapaamuotoisen treenailun merkeissä. Eli joka perjantai on monitoimitalo (en tiedä mikä se virallisesti on) Virtaalan parkkiksella kokoontuminen, ja toissapäivänä mentiin sinne ekan kerran Ninjan kanssa. Ja aika kivasti treenit menikin! Pikkumusta haukkui alussa hieman kuten tavallista ja odotettavaa, mutta huomattuaan tilanteen turvalliseksi keskittyi todella hienosti treenailuun! Harjoittelimme lähinnä perusasentoa, jonka Ninja osaa jo aika kivasti käsiohjasteisena, nyt täytyisi vain alkaa häivyttää käden liikettä pois ja lisätä mukaan käskysana. Ainoa ongelma treeneissä oli, että asfaltti oli sateen jäljiltä märkä, eikä monikaan koira mielellään käynyt istumaan tai maate märälle ja kylmälle alustalle. Jopa meidän Ninjasta paljastui tällainen neitimäinen piirre, kun häntä ja pyllykarvat alkoivat kastua, vaan onhan se toki ikävää. Muuten olin kyllä positiivisesti yllättynyt, miten paljon Ninja kestää toistoja (joita TOKO-koulutuksessa tulee paljon), ja motivaatio pysyi korkealla vielä herkkujen loputtua. Lelupalkkausta olen yrittänyt Ninjalle myös opettaa, mutta se ei niistä oikein syty, en tiedä teenkö jotain väärin ja leikinkö Ninjan kanssa sillä tavalla, että se paineistuukin. Jonkun viisaamman ja kokeneemman kanssa olisi mukava pitää jokin treenikerta, että miten tuon voisi innostaa leikkimään ihmisen kanssa. Itsekseen ja koirien kanssa se kyllä leikkii leluilla, repii ja taisteleekin hyvällä innolla. Mutta jo pennusta asti olen huomannut, ettei se mielellään leiki taisteluleikkejä ihmisen kanssa. Merkillinen koira, etenkin kun verrokkina on tuo toinen rätti/patukka/keppi/pallo/ihan-mikä-tahansa-mistä-voi-taistella -hullu Keira, jonka taisteluhalu on vähintään terrierin luokkaa. No, onneksi ahneelle pikkumustalle kelpaa ruokapalkkakin mitä parhaiten ja se tekee mitä tahansa ruuan eteen, joten käytämme sitä motivoinnissa apuna. :)
Tässäpä nyt jotain kuulumisia, kirjoittelen koostetta kesän ja syksyn koiramaisista tapahtumista seuraavalla kerralla lisää. Eli hengissä ollaan, hiljaiselosta huolimatta! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti