maanantai 6. helmikuuta 2012

Paukkupakkasia sekä terveitä ja sairaita niveliä

Niin Suomi sai uuden presidentin eilisiltana. Oma ehdokas ei tällä kertaa voittanut, mutta hieno kampanja Pekalta silti ja sai ehdokkuudellaan paljon keskustelua aikaan :) mutta se presidentinvaaleista, alkaa jo itseäkin aihe kyllästyttää pitkiä kampanjoita seuratessa! :D

Sää on ollut kovasti arktinen viime aikoina. Jopa talvisiin olosuhteisiin jalostuneet porokoirani ovat viihtyneet mieluummin sisätilojen lämmössä kuin kolmenkympin pakkasissa! Kylmänkestävyydessä olen huomannut kahden neitoni välillä eroja, Keira pitkine tassukarvoineen ei tunnu ulkona palelevan läheskään niin paljoa kuin Ninja, joka nostelee tassuja jo muutaman minuutin pihallaolon jälkeen. Puolitosissani olen miettinyt, että pitäisiköhän neiti Yönmustalle ostaa tossut näitä kireimpiä pakkasia varten. :D Mutta onneksi nämä kelit eivät kauaa kestä, sillä kyllä meistä kolmesta kuitenkin emäntä on se, joka hyytyy pahiten kylmyydessä. Ei sillä, ettäkö kesähelteitäkään kaipaisin, ennemmin valitsen nämä talvikelit kuin sen tappavan ahdistavuuden!

Neitokaisilla on nyt ollut juoksut, ja aika lailla tasaista 6-7 kk väliä ne ovat noudattaneet. Meno onkin ollut välillä melkoisen kiihkeää ja todellista tyttöjen välistä rakkautta ilmaistu ;) Virallisiin kuulumisiin sen verran, että Ninja kävi virallisissa lonkka- ja kyynärkuvauksissa. Samalla kuvattiin myös epävirallisesti selkä ja kippurahäntä, ja hyvältä näytti kaikki eikä nikamissa ole silloittumia tai muutoksia! Kennelliitosta saapui myös viime viikolla iloisia uutisia virallisia kuvia koskien, Ninjan lonkat on A/A ja kyynärät 0/0!! Eli täysin priimaluokkaa on neitokaisen viralliset terveystulokset, kun aikaisemmin silmät ja polvet oli tutkittu terveiksi :)) Näin ollen Ninjalle suunnitellaan pentuetta tulevalle vuodelle 2013, todennäköisesti alkuvuoden juoksuun ;) jännityksellä odotan, millaisia sulhasehdokkaita Ninjalle ollaankaan suunniteltu, mutta tämä vuosi mennään vielä kasvaessa ja harrastaessa! Ja tietenkin silmät tarkistetaan vielä uudestaan ennen mahdollista astutusta.

Ninjan lonkat A/A

 (loput röntgenkuvat nähtävissä täällä:
http://s112.photobucket.com/albums/n187/ronjuska/Ninjan%20luustokuvat/)

Suunnitelmissa Ninjalle on mm. poropaimennuskoe ja luonnetesti, mikäli vain paikat niihin heruu. Eiköhän sitä myös tule jokusessa näyttelyssä käväistyä ja maan sulettua aletaan treenata taas MEJÄ:ä ihan urakalla :) Keiraa yritän saada myös mukaan poropaimennukseen mutta kisan puolelle, ja suunnitteilla olisi käydä treenaamassa hieman etukäteen Ranualla erään ystävällisen poroisännän luona. Mutta näistä sitten lisää, jos suunnitelmat onnistuu! Huomenna Keira on menossa silmätarkkiin, katsotaan miten silmissä asuva kaihi jakselee...

Oma terveys ei kovin häävillä tolalla ole, nimittäin venäytin polveni reilu viikko sitten ystäväni luona kyläillessäni (on se ihahhurja paikka tuo Lapinlahti! ;D). Siinäpä sitten vaihtui suunnitelmat Jalostuspäivien näyttelyyn menemisestä ja Hurinesiassa kissanpentujen katsomisvierailusta päivystykseen... Viime viikko onkin sitten köpötelty kyynärsauvojen varassa ja lepuutettu jalkaa - onneksi pystyn oleilemaan vanhempien luona eikä koirien tarvitse olla täysin ilman liikuntaa, enhän mä olisi pystynyt niitä lenkittämään. Enkä ihan vieläkään ole lenkkeilykunnossa, kävely on melkoisen hidasta ja askeltaminen tekee polveen kipeää :( huomenna käyn itse röntgenissä ja ensi viikolla jutellaan lääkärin kanssa jatkosta, mitä tuon kanssa tehdään jos on edelleen noin kipeä. Kahdestihan se on jo leikattu, että jos sananlasku pitää paikkaansa niin puukotettavaksi sitä saattaa kolmannen kerrankin joutua...

Hyvää saamelaisten kansallispäivää kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti